kommentoi | linkki kirjoitukseen
Douglas Adamsin legendaarisessa Linnunradan Käsikirjassa (muistaakseni jossain Maailmanlopun Ravintolan loppuvaiheilla) on pätkä joka on pyörinyt mielessäni viime aikoina. Siinä puhutaan siitä, kuinka ne, jotka haluavat eniten hallita, ovat itse asiassa siihen tehtävään kaikkein sopimattomimpia. Ja siitä, kuinka "-- presidentit toisensa jälkeen pitävät niin suuresti vallantunteesta ja sen muodollisuuksista, etteivät yleensä huomaa ollenkaan etteivät itse asiassa käytäkään valtaa". Maailmankaikkeuden hallitsijalla on kohtuullisen solipsistinen ajattelutapa:
"Ei, ei, kuunnelkaa minua", Zarniwoop sanoi. "Eikö täällä käykin ihmisiä? Avaruusaluksilla..."
"Minä luulen niin", mies sanoi. Hän ojensi pullon Trillianille.
"Ja he pyytävät teitä tekemään päätöksiä puolestaan", Zarniwoop sanoi. "Päätöksiä ihmisten elämästä, planeetoista, talouselämästä, sodista, kaikesta, mitä tuolla maailmankaikkeudessa tapahtuu."
"Missä tuolla?" mies kysyi. "Missä muka?"
"Tuolla!" Zaphod sanoi ja osoitti ovelle.
"Mistä te tiedätte, että siellä on yhtään mitään?" mies kysyi kohteliaasti. "Ovihan on kiinni."
Sade rummutti edelleen kattoa. Sisällä mökissä oli lämmin.
"Mutta tiedättehän te, että ulkona on koko maailmankaikkeus!" huudahti Zarniwoop. "Ette te voi vältellä velvollisuuksianne väittämällä, ettei niitä ole olemassa!"
Maailmankaikkeuden hallitsija mietti pitkään. Sillä aikaa Zarniwoop vapisi kiukusta.
"Tepä olette varma omista tosiseikoistanne", hallitsija sanoi viimein. "Minä en voisi luottaa sellaisen miehen ajatteluun, joka pitää maailmankaikkeutta – jos sellainen on – itsestään selvänä."
Zarniwoop vapisi edelleen mutta pysyi hiljaa.
"Minä päätän ainoastaan omasta maailmankaikkeudestani", mies jatkoi hiljaa. "Minun maailmankaikkeuteni on minun korvissani ja silmissäni. Kaikki muu on kuulopuhetta."
"Ettekö te sitten usko mihinkään?"
Mies kohautti olkapäitään ja otti kissan syliinsä.
"Minä en käsitä, mitä te tarkoitatte", hän sanoi.
"Ettekö te käsitä, että se mitä te tässä mökissä päätätte vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään ja kohtaloon? Tämä kaikki on hirvittävän väärin!"
"Enpä tiedä. En ole ikinä tavannut niitä ihmisiä, joista te puhutte. Enkä usko teidänkään tavanneen. He ovat olemassa vain niissä sanoissa, jotka kuulemme. On mieletöntä väittää tietävänsä, mitä muille ihmisille tapahtuu. Sen tietävät yksin he, jos ovat olemassa. Heillä on oma maailmankaikkeutensa omissa silmissään ja korvissaan."
Trillian sanoi: "Taidan pistäytyä hetkeksi ulos."
Hän meni ulos sateeseen.
"Uskotteko te, että muita ihmisiä on olemassa?" Zarniwoop tivasi.
"Minulla ei ole siitä minkäänlaista mielipidettä. Miten minä siitä mitään voisin sanoa?"
"Minun on parasta mennä katsomaan mitä Trillian puuhaa", Zaphod sanoi ja livahti ulos.
Ulkopuolella hän sanoi Trillianille: "Minusta tuntuu että maailmankaikkeus on hiton hyvissä käsissä, vai mitä?"
"Oikein hyvissä", sanoi Trillian. He lähtivät kävelemään sateeseen.
Sisällä Zarniwoop jatkoi.
"Mutta ettekö te ymmärrä, että ihmisten elämä ja kuolema on teidän käsissänne?"
Maailmankaikkeuden hallitsija odotti niin kauan kuin suinkin voi. Kun hän kuuli aluksen käynnistyvien moottoreiden vaimean äänen hän puhui peittääkseen sen.
"Se ei kuulu minulle", hän sanoi. "Minä en ole tekemisissä ihmisten kanssa. Herra tietää, että minä en ole julma."
"Haa!" huudahti Zarniwoop. "Te sanotte 'Herra'. Uskotte siis sittenkin johonkin!"
"Se on minun kissani", mies sanoi lempeästi, otti kissan syliinsä ja silitti sitä. "Minä sanon sitä Herraksi. Minä kohtelen sitä hyvin."
"Hyvä on", sanoi Zarniwoop päättäneenä viedä viimeisen sanan, "mistä te sitten tiedätte, että kissa on olemassa? Mistä te tiedätte, että se tietää teidän olevan kiltti tai että se nauttii siitä mitä arvelee teidän ystävällisyydeksenne?"
"En minä tiedäkään", mies sanoi hymyillen. "Minulla ei ole siitä aavistustakaan. Minusta on vain mukavaa kohdella tietyllä tavalla sitä, mikä näyttää kissalta. Toimitteko te toisin? Suokaa anteeksi, mutta minä luulen että minua väsyttää."
Zarniwoop päästi perin juurin tyytymättömän huokauksen ja katsoi ympärilleen.
"Missä ne kaksi muuta ovat?" hän kysyi äkkiä.
"Mitkä kaksi muuta?" sanoi maailmankaikkeuden hallitsija, nojautui tuolinsa selkänojaan ja täytti viskilasinsa uudelleen.
"Beeblebrox ja se tyttö! Ne kaksi, jotka olivat täällä!"
"En minä ketään muista. Menneisyys on vain kuvitelma, jonka tarkoituksena on selittää..."
"Pää kiinni", Zarniwoop tiuskahti ja juoksi ulos sateeseen. Alusta ei näkynyt missään. Sade piiskasi edelleen liejua. Missään ei näkynyt jälkeäkään aluksen laskeutumispaikasta. Hän huusi sateeseen, kääntyi ja juoksi takaisin mökin luo. Ovi oli lukossa.
Maailmankaikkeuden hallitsija torkkui tuolissaan. Vähän myöhemmin hän taas leikki kynällä ja paperilla ja ilahtui keksiessään kuinka toisella saattoi tehdä jälkiä toiseen. Ulkoa kuului erilaisia ääniä, mutta hän ei tiennyt olivatko ne todellisia vai eivät. Sitten hän jutteli pöydälleen viikon nähdäkseen kuinka se siihen reagoisi.
Jos muistan oikein, Zarniwoopista ei taidettu kuulla enää tämän jälkeen. Loppukirja on uskomattoman hieno, ja koko viisiosainen alkuperäinen trilogia (lukuunottamatta viimeisintä, joka ei ole Adamsin kirjoittama) on yksi hienoimpia lukukokemuksiani.
(Pätkä: Douglas Adams, Linnunradan käsikirja liftareille, WS Bookwell Oy, 2000. Suomentanut Jukka Saarikivi.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Malcolm Lowryn Under the Volcanon ensimmäisen luvun viimeinen lause, todella hieno:
Over the town, in the dark tempestuous night, backwards revolved the luminous wheel.
On se suomennettukin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
part I
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Otsikosta on helppo päätellä; talviloma on täällä taas, tämä hidas ja hiljainen viikko joka asettui kohtuullisen luonnollisesti muiden juhlapyhien (jotka olivat itsekin tällä kerralla täynnä kiireettömyyttä ja melkein narkoottista pysähtyneisyyden tunnetta) jälkeen. Vietän sitä kotioloissa, keskittyen lukemiseen ja nukkumiseen. Polaroid-kamera on saanut sisäänsä uutta filmiä, ja nyt se ja kaksi innokasta kuvaajaa odottaa auringonsäteitä valaisemaan mitä tahansa haluammekaan kuvata. Nämä harmaat päivät eivät siirry filmille kovin hyvin. Kaikki on väritöntä, kaikessa on liian vähän kontrastia, fokus on jossain muualla kuin kuvattavissa kohteissa.
Viime tammikuussa mietin saavani jotain kansiin vielä samana vuonna, mutta niin vain olemme nyt vuodessa 2012 enkä ole vielä tyrkyttänyt valmista tuotetta teille. Eli kysymykseenne "Mitä kirjalle kuuluu?" vastaan ympäripyöreästi "ihan hyvää", edistyminen on hidasta mutta varmaa, en ole laskenut sanamääriä enkä sivuja. Kyllä se joskus valmistuu. Minulla on vahva visio siitä mitä haluaisin sen olevan. Nimikin on olemassa, henkilöhahmot eläviä, Dropbox-kansion sisältö päivittyy enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja vaikka kokonaisuus on vielä täysin levällään, on se silti elävä ja hengittävä. Pahin pelkoni on tällä hetkellä se, että yritän liikaa ja kirjoitan koko jutun jotenkin umpikujaan, vedän linjat liian tiukalle ja tukehdutan siitä kaiken vähänkin elämän. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin hyvinkin optimistinen. Valmis (ja toivottavasti hyvä!) siitä tulee, mutta milloin, sitä en osaa sanoa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Huomaa kristallikruunu. Paras video. Eli Talking Headsin Crosseyed and Painless vuodelta 1980.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen miettinyt ja kohdannut monia ajatuksia, jotka tuntuvat mahdottomalta toteuttaa tai saada niihin selvyys, mutta yksi on ylitse muiden; kuljet kadulla, ja yhtäkkiä haistat jotain mikä tuo mieleesi jonkun triviaalin lapsuuden hetken tai paikan. Mutta! Et osaa sanoa mikä tämä tuoksu on, luultavasti se liittyy johonkin ruokaan, mutta mihin? Todellakin; olet kadulla, tuoksu tulee jostain asunnosta, mutta (ja tämä on se perimmäinen dilemma) sen aiheuttaja jää – taas! – tuntemattomaksi, joten pikkuhiljaa unohdat koko jutun, keksit jotain muuta millä vaivata päätäsi.
Ilmeisesti aivojen tuoksukeskus (kiva keksiä sanoja) sijaitsee samassa kimpussa mantelitumakkeen, aivojen ns. limbisen järjestelmän kahden mantelinmuotoisen osan kanssa, ja koska tämä alue käsittelee tunnereaktioiden muistamista ja prosessointia, ja yleisesti ottaen koko niin sanottu limbinen järjestelmä yhdistää tunnetiloja ja tuntemuksia muistiin (ja on yksi evoluutiossa varhaiten kehittyneitä aivojen alueita) on tuoksu yksi nopeimpia ja selkeimpiä tapoja laukaista joku tietty muisti. Mikä siis tarkoittaa karkeasti ottaen sitä että tuoksut ja niihin liittyvät muistot ovat jostain syystä evoluution kannalta tärkeitä, mikä on täysin järkevää jos sitä ajattelee hetken: liskoaivojemme itsekkäälle selviämistarpeelle on ollut (ja on tietysti edelleen!) tärkeää tunnistaa tuoksun perusteella esim. se, onko jokin asia syötävää/pilaantunutta/myrkkyä.
(Kun kerran olemme pseudotieteilemässä, mieleeni tulee yksi toinen muistiin ja aivoihin liittyvä asia, eli fobiat, ja varsinkin jostain joskus lukemani teoria araknofobian, hämähäkkien pelon, selitykseksi. Mikä oli suunnilleen seuraava; tämä yksi yleisimmistä peloista on jäämiä joltain sellaiselta ajalta, jolloin ihmiskunnan on pitänyt oikeasti taistella/pelätä olemassaolonsa puolesta myrkkyhämähäkkejä vastaan.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
