I know everything feels very scary, but you can try to focus on this one amazing truth when you're alone and feeling overwhelmed: No one deserves to be miserable. No one in the world. Nothing you've done in your life has earned you this constant pummeling of background radiation thick with anxiety and self-hatred. That's a useful bit of information for when you need to comfort yourself; it reconnects you with a very basic sort of humanity, which can seem so far away when you're mired in feeling awful and unworthy. So here's to studio apartment karaoke and earnest letters and new hobbies and self-edification and heroes, right? (Right!)
Ask Metafilter: "How to enjoy 'me-time'?"
En ole oikeastaan itse kärsinyt tästä aikoihin, mutta tunnistan oireet ja allekirjoitan. Sinä, joka murehdit ja olet liikaa oman pääsi sisällä, lue koko ketju.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Bileet ovat paljon pitemmällä; paikalla on enää kaksi henkeä. Video pyörii. Alex ja Boot ovat lysähtäneet sohvalle, ja heidän välillään vallitsee äänetön seksiin liittyvä väärinkäsitys. Boot on riisunut sukkahousunsa ja odottaa jostain itselleen käsittämättömästä syystä, että häntä kopeloitaisiin. (Ei se ainakaan kiihkoa ole. Pikemminkin närkästystä.) Alex taas on päättänyt vakaasti olla kopeloimatta, vaikkei ymmärrä miksi. (Ei se oikeastaan kiihkon puutetta ole, ei sinänsä. Ehkä se on moraalinen kannanotto. Ehkä se johtuu ryyppäämisestä.) Boot on nukkuvinaan, vaikka on täysin hereillä. Alex esittää hereillä olevaa, vaikka jaksaa töin tuskin pitää silmänsä auki. Bootilla on aivan mukavat oltavat, mutta hän vaihtaa tämän tästä asentoa yrittäen saada väittelyn viriämään uudestaan. Alexilla on kauhea kramppi, mutta hän ei uskalla hievahtaakaan.
Nimikirjoitusmies, Zadie Smith (suom. Irmeli Ruuska), WSOY 2004
kommentoi | linkki kirjoitukseen
"There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others."
Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.
Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com
Kts. myös edellinen kirjoitus.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
––– I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that your heart softens a little more for those around you, too.
Ask Metafilter: "How does one have a real-life Brand New Day?"
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pätkä ohjaaja Steven Soderberghin avajaispuheesta San Franciscon kansainvälisillä elokuvajuhlilla:
--- Art is storytelling, and we need to tell stories to pass along ideas and information, and to try and make sense out of all this chaos. And sometimes when you get a really good artist and a compelling story, you can almost achieve that thing that's impossible which is entering the consciousness of another human being - literally seeing the world the way they see it. Then, if you have a really good piece of art and a really good artist, you are altered in some way, and so the experience is transformative and in the minute you're experiencing that piece of art, you're not alone. You're connected to the arts. So I feel like that can't be too bad.
via kottke
Tässä muutama samaa olemassaolon yksinäisyyden laajaa teemaa (ja tässä en tarkoita yksinäisyydellä yksinäisyyden tunnetta, vaan – paremman termin puutteessa – olemassaolon väistämätöntä solipsismia) käsittelevä kirjoitus arkistosta:
syyskuu 2009: Prosessi alkaa
kesäkuu 2010: The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Gabriel García Márquez puhuu inspiraatiosta (Ihmisen ääni - Keskusteluja Plinio Apuleyo Mendozan kanssa, WSOY 1983):
Se on romantikkojen halveksima sana. Minä en käsitä sitä armontilaksi tai jumalaiseksi henkäykseksi, vaan sinnikkyyden ja ehdottomuuden voimalla tapahtuvaksi sovinnonteoksi teeman kanssa. Kun sinä haluat kirjoittaa jotain, sinun ja teeman välille syntyy eräänlainen keskinäinen jännite, jolloin sinä yllytät teemaa ja teema sinua. Jossain vaiheessa kaikki esteet romahtavat, kaikki ristiriidat häipyvät ja sinä keksit asioita, joista et ollut uneksinutkaan, ja silloin mikään maailmassa ei tunnu paremmalta kuin kirjoittaminen. Sitä tunnetta minä kutsuisin inspiraatioksi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
The New York Timesin nettisivuilla on hyvä sarja ahdistuksesta:
We worry. Nearly one in five Americans suffer from anxiety. For many, it is not a disorder, but a part of the human condition. This series explores how we navigate the worried mind, through essay, art and memoir.
Tuttujen kirjoittajien joukossa on mm. Tim Kreider.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
--- there are vastly different kinds of truth, some of which are incompatible with one another. Example: A 100 percent accurate, comprehensive list of the exact size and shape of every blade of grass in my front lawn is 'true', but it is not a truth that anyone will have any interest in. What renders a truth meaningful, worthwhile, & c. is its relevance, which in turn requires extraordinary discernment and sensitivity to context, questions of value, and overall point – otherwise we might as well all just be computers downloading raw data to one another.
David Foster Wallace, The Pale King, sivu 261.
"Sinä olet syntynyt kävelemään valossa. Jos lasket pääsi valkoiselta taivaalta, rämmit vieraassa elementissä. Luulet että olet mennyttä, mutta asia ei ole niin, sillä valon henget auttavat sinua ja kannattavat sinua vasten tahtoasikin ja kaikesta vastustuksestasi huolimattakin. Kuulostanko minä mielipuoliselta? Joskus minusta tuntuu että olenkin. Ota käyttöösi ne valtavat potentiaaliset voimat joilla sinä taistelet, ne jotka ovat sinun ruumiissasi ja vielä paljon enemmän sielussasi, palauta minulle se mielenterveys joka jätti minut silloin kun minut unohdit, kun lähetit minut pois, kun käänsit askeleesi kohden toista polkua, oudompaa reittiä kuin koskaan olet kulkenut paitsi..."
Malcolm Lowry, Tulivuoren juurella, sivu 418, suom. Juhani Jaskari (aiemmin: 1, 2)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
