Hyville tarinoille olivat ne sitten tosia tai keksittyjä ja hyville ihmisille, joiden kanssa niitä voi jakaa.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Adalberto Ortiz via this isn't happiness
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen rakastunut Dan McCarthyn yöaiheisiin silkkipainotöihin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen jo kuukausien ajan etsinyt netistä oikeaa kirjoituspöytää, ja tällä viikolla viimein löysin sen. Edellinen pöytäni oli liian pieni, kiikkerä ja sen tasot olivat metallia ja lasia. Työnurkkaukseni oli makuuhuoneessa, nykyinen olohuoneessa. Tämä uusi (parikymmentä vuotta vanha) pöytä on 160 cm leveä – jonkinlaisella puujäljitelmällä päällystettyä jykevää levyä, osittain oikeaa puuta – ja erittäin tukeva. Sain sen ilmaiseksi lähikunnasta, ja lahjoin ystäväni hakemaan sen kanssani eilen erään toisen ystäväni tila-autolla. Eilisen illan vietin siirrellen huonekaluja ja kooten kolmeen osaan puretun pöydän, asennusdrinkkejä unohtamatta. En huomannut kuin vasta lähikaupan kiinni mentyä, että en ollut nauttinut illallista ja asunnossani ei ollut juuri mitään syötävää. Jotain kuitenkin löytyi: katkarapu-pussikeitto, jonka nautin juustolla päällystettyjen joulupipareiden kanssa. Yllättävän hyvä yhdistelmä. Nyt lihaksiani särkee, ja jos haluan käydä kylpyhuoneessa joudun kiipeämään yhden oranssin nojatuolin yli. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että saan tänään purkaa monta vuotta kiroamani tietokonepöydän. Ehkä oranssi nojatuolikin löytää paikkansa, luultavasti makuuhuoneen entisestä työtilanurkasta.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Neon Neighborhoods, Fuke, Leveled Magazine via this isn't happiness
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En tee uudenvuodenlupauksia, mutta olen ajatellut itsekseni muutamaa asiaa, jotka aion pitää tänä vuonna mielessäni useamminkin. Ensimmäinen niistä liittyy kirjaan: aion saada käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi tämän vuoden aikana. (Aikataulu on tarkoituksella melko löysä, työn alla – tai ainakin mielessä – on muitakin projekteja.) Toinen liittyy rehellisyyteen ja vaikeiden asioiden kohtaamiseen: aion pyrkiä muuttamaan olemassa olevia ajatus- ja käyttäytymismallejani avoimempaan ja empaattisempaan suuntaan ja sitä kautta pyrkiä rauhallisempaan ja parempaan elämään. Olen huomannut kantavani mukanani jonkun verran painolastia menneisyydestä, ja huomannut myös että annan silloin tällöin joidenkin niiden asioiden vaikuttaa elämääni ehkä vähän liikaa. Haluaisin oppia unohtamaan ja olemaan itselleni vähän armollisempi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen huomannut itsessäni uusia piirteitä tai oppinut tunnistamaan vanhoja käyttäytymismalleja. Aiemmin, kun vielä kävin päivätöissä, olen tehnyt pakolliset normaalit arkiset asiat jotenkin mahdollisimman nopeasti ja samalla todella rauhattomasti, johtuen käytettävissä olevan vapaa-ajan rajallisuudesta. Nyt, kun aikaa on täysin eri tavalla kuin aiemmin, olen löytänyt arjesta kiireettömyyden. Tai ainakin sen, että huomaan kuinka ajattelemattomasti, ja sen myötä keskittymättä, saatan vieläkin silloin tällöin tehdä asioita (kuten nyt vaikka pyykkien kuivumaan laittamista). Mielessäni saattaa pyöriä kymmenen eri ajatusta, tai ehkä todennäköisemmin joku yksi suuri asia, ja se hetki jää elämättä. Ja kun se hetki jää elämättä, ei siitä myöskään jää muistijälkeä, ja elämä tuntuu taas vähän kaoottisemmalta. Hutiloiden juuri ja juuri rimaa hipoen tehdyt asiat kasaantuvat, ja se lisää epäjärjestystä, mikä lisää epäviihtyisyyttä, mikä lisää ahdistusta ja stressiä. Alkuperäinen tarkoitus, eli vapaa-ajan kontrollointi niin että ehtisi rauhoittua ja rentoutua, kääntyy itseään vastaan: rauhattomuus kasvaa.
Siksikin otan mielelläni vastaan tulevan arjen, olen löytänyt paikkani siitä paremmin kuin ennen, olen oppinut itsestäni jotain. Se tuntuu hyvältä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Aiemmin tällä viikolla heitin jääkaapista roskiin kaiken joulun jäljiltä jääneen ruoan. Silti jouduin käymään ruokakaupassa vasta tänään. Edelleen löydän sesonginmukaisia puoliksisyötyjä (tai -juotuja) tuotteita jääkaapin hyllyjen nurkista. Tai sitten lomien aikana käyneiden vierailijoiden – matkustavien aina tervetulleiden ystävien – mukanaan tuomia ja tänne unohtamia elintarvikkeita, joita en itse koskaan ostaisi. Rahkaa, kesäkurpitsaa, kuivakaappiin on ilmestynyt ylimääräinen paketti täysjyväspagettia. Niiden löytäminen ja uudelleen näkeminen täyttää kaiholla. Kaiho johtuu siitä, että tiedän että en näe niiden alkuperäisiä omistajia pitkään aikaan, ja pimeä vuodenaika jatkuu vielä jonkun aikaa. He ovat niin rakkaita ihmisiä, vanhoja ystäviä. Silti pelottaa ajatus, että jos joskus vielä ollaan ventovieraita, satelliitteja taivaalla?
Hienoja asioita on toki tapahtunut myös. Olen saanut usealta taholta uutta ja tervetulletta palautetta ulkoisesta olemuksestani, vaikka siinä ei mitään muuta uutta olekaan kuin talviparta ja ehkä muutama miinuskilo. (Kuulemma epätavallista, että ihminen laihtuu joulukuussa. Tänään sattumalta lähikaupassa tapaamani ystävä kertoi lihoneensa kuusi kiloa suunnilleen yhtä monen päivän aikana. Hänelle se sopiikin, ei siinä mitään.) Sekä vanhat että uudet tutut ja ystävät ovat kertoneet pitävänsä minua jotenkin arvokkaana ja hienona asiana heidän omissa elämissään. Se lämmittää. Saa välillä ja hetkellisesti pintaan tulevan yksinäisyyden (joka johtuu tästä vuodenajasta, ja kirjoittajan työhön kuuluvasta pakollisesta yksinolosta) tuntumaan helpommalta. Se yksinäisyys ja kaiho iskee silloin kun asunnon ovi sulkeutuu ja jään yhtäkkiä taas yksin uuden äänettömyyden aaltoihin. Tai silloin kun tulen takaisin hiljaiseen ja pimeään asuntoon jostain ihmisten ilmoilta. Ei voi mitään. Toinen vaihtoehto on erakoitua eikä käydä koskaan missään, tai ottaa vastaan vieraita koskaan ikinä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
