Oliko kaikki vain unta
Leonid Kulikin matkat
Nizhne-Karelinsk
Chambe-joen rantatörmät
Vanavara ja vanha
Il’ya Potapovich
Tunguska
Oliko kaikki vain unta
Leonid Kulikin matkat
Vanavara ja vanha
Il’ya Potapovich
28.1.2004
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Näin unta, jossa olin menossa naimisiin. Morsianta ei unessa esiintynyt. Itkin muiden pitäessä puheita, istuin pöydän ääressä ja katselin eräänlaiselle lavalle. Itkin jokaiselle puheelle, en pystynyt ollenkaan hillitsemään itseäni, ja tämä hävetti minua hieman, mutta toisaalta olin koko ajan hyvin onnellinen.
Tiedättehän sen. Ihminen kun painaa kiinniolevaa silmäänsä tai hankaa sitä sormellaan tai kädellään, ja näkee kaikenlaisia kuvioita ja värejä? Minä näin muutakin. Tämä tarina kertoo tavallaan siitä. Ja rakkaudesta. Mitä tapahtuu, kun kaikki pettää, mutta jatkat elämääsi uskoen kaiken olevan ennallaan. Kun ihminen uskoo johonkin tarpeeksi paljon, se toteutuu, sanotaan. Jos ihminen valehtelee itselleen, tarkoitan kunnon alitajuntaisia valheita, toista todellisuutta (tai pahimmassa tapauksessa sitä ainoaa), ne valheet ovat hänelle täyttä totta, täydellisen todellista elämää. Sellaista kuin sinä elät, ja tiedostat eläväsi. Pahimmillaan se tappaa sinut. Tai ei oikeastaan; armollisimmillaan se tappaa sinut. Mahdollisimman äkkiä.
Rakas sininen.
Mies istui omakotitalonsa portailla, savuke kädessään. Oli keskikesän ilta, ei vielä hämärää. Oli ollut kostea päivä, ilma oli lämmintä, koivun lehdet riippuivat raskaana. Mies otti henkoset savukkeestaan, tumppasi sen, istui vielä jonkin aikaa portailla, kuunnellen kesäillan ääniä. Lopulta hän nousi ja meni sisään.
Ensimmäisen kerran mies tunsi outoa kipua silmässään saunoessaan yksin eräänä intiaanikesän yönä. Hän muisti seisovansa kotitalonsa kuistilla lämpimässä yössä, katsellen hämärää sinistä maisemaa. Piha, puut, joiden takaa kulki tie, horisontissa selvästi muita rakennuksia korkeammalle nouseva kaupungintalo, joka näkyi selvästi kesäistä taivasta vasten.
Nainen esittäytyi miehen muistoissa myöhemmin ajatellen jo varhain, valheellisena vai oikeana mielikuvana, sitä mies ei pystynyt kaiken jälkeen kertomaan. Mies tunsi naisen, tämä oli hänelle läheinen, oli ollut jo pitkän aikaa. Nainen, jota mies kutsui Neiti Siniseksi. Mies muisti heidän lukemattomat yhteiset hetkensä, hiljaisen yhdessäolonsa, välillä tutuissa maisemissa, välillä tuntemattomissa paikoissa.
Mies ei enää sairautensa edetessä tiennyt, milloin hänen muistamansa asiat olivat tapahtuneet (vai olivatko ne tapahtuneet ollenkaan), joten hän ei osannut ajallisesti sijoittaa eri paikkoja ja tapahtumia, eikä tiennyt, olivatko oudot maisemat menneisyyden muotoja vai hänen harhaisen mielensä luomuksia, toiveita tulevasta elämästä yhdessä Neiti Sinisen kanssa.
Välillä miehestä tuntui, että Neiti Sininen ei kuulunut hänen nykyiseen elämäänsä, vaikka välillä hän saattoikin vannoa keskustelevansa Neidin kanssa päivittäin, tapaavansa häntä aina kun mahdollista. Neiti Sininen esittäytyi hänelle sillon tällöin, he tapasivat toisensa, vaikka miehestä tuntuikin siltä, että hän ei itse asiassa liikkunut minnekään, sängystään, tuolistaan, huoneestaan, asunnostaan, koko talosta. Tämä ristiriita kummastutti miestä aina välillä, mutta hän ajatteli sen johtuvan mielensä temppuilusta, valheellisista muistoista ja vainoharhaisesta epätietoisuudesta. Totta kai he kaksi tapasivat, myös ulkona; kadulla, puistossa, kahvilassa, elokuvissa. Neiti Sininen nautti suuresti kävelystä puron rannalla läheisessä suuressa metsittyneessä puistossa, johon aina kultaiset myöhäiskesän auringonsäteet paistoivat kuin ei mihinkään muuhun paikkaan maailmassa.
Erään tällaisen tapahtuman jälkeen, sen jälkeen kun mies oli tavannut Neiti Sinisen puistossa, hän havahtui istumasta nojatuolistaan. Hänellä oli huoneessaan kaksi nojatuolia, toinen suurempi, pehmeämpi ja upottavampi, ja toinen pienempi ja selvästi ryhdikkäämmille henkilöille tarkoitettu. Hän havahtui pienemmästä nojatuolistaan. Ulkona oli pimeää, mies katsoi rannekelloaan yöpöydän lampun valossa. Menipä meillä myöhään, mies ajatteli. Aika tosiaan lentää hänen seurassaan. Mies kävi pesuhuoneessa, asettui sängylleen makaamaan ja sammutti yöpöydän valon.
tarinanpätkä, idea, tallennettu ensimmäisen kerran kannettavalle tietokoneelleni 5. elokuuta 2004 kello 1:52. Viimeksi muokattu luultavasti pari vuotta sitten. Muitakin pätkiä löytyy, mutta tämä on pisin jota voi sanoa yhtenäiseksi. Julkaistu nyt enempiä muokkaamatta, vaikka aihetta ehkä olisi. Olkoon tämä enemmän dokumentinomainen arkistopätkä kuin kaunokirjallinen näyte?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En tiedä miksi en ole kuullut tästä aiemmin, mutta Jorge Garcia, eli Lostin Hurley, kirjoittaa blogia. Ja on kirjoittanut jo syksystä 2007 saakka. Pikaisen selauksen perusteella todella mielenkiintoista materiaalia.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Virtuaalinen kierros Roald Dahlin pienenpienessä (ja melko kämäsessä) kirjoitusmökissä.
Mietin vain, onko oikea muoto kämänen vai kämäinen? Google sanoo 7 030 vs. 8 910. Tyttöystäväni juuri huomauttaa toisesta huoneesta että "ei sillä ole väliä kumman muodon sinä blogiisi laitat, ei sitä kukaan lue sillä silmällä". Jos lukee muutenkaan..
(Itseasiassa kävijäluvut ovat kohtuullisen tasaisessa nousussa, en tiedä miksi.)
via boingboing
1 kommentti | linkki kirjoitukseen
Tarantinon tulevasta natsi-leffasta Inglourious Basterds on julkaistu teaseri. Brad Pitt on selkeästi saanut jotain damagea kaulaansa. Leffa tulee ilmeisesti seuraamaan Tarantinon tutuksi käynyttä episodimaista tarinankerrontaa (toinen stoori on vangeista, joista tulee natsintappajasotilaita, toinen muistaakseni naisesta joka etsii kostoaikeissa samaa natsiporukkaa. Tai jotain.).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Viime vuoden lokakuussa Pepsi julkaisi uuden logonsa. Nyt internetiin on vuotanut väitetty Arnell Groupin 27-sivuinen dokumentti (pdf, 6.1Mt), jossa perustellaan uuden logon mahtavuutta esim. maapallon magneettikentän muodolla, kultaisella leikkauksella, suhteellisuusteorialla, taidehistorialla ja muulla todella korkealentoisella taustamateriaalilla.
Koko juttu saattaa myös tietysti olla feikki, tai pelkkä viraalimainoskampanja. Mutta aika legendaarista settiä kuitenkin. Huh huh.
via gawker, kiitos lotta
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ilman suurempia seremonioita: aloitin bloggaamisen tasan vuosi sitten. Linkkimätä (link rot) on vienyt 1988stantheman.blogspot.comin, mutta muuten posti on vieläkin kohtuullisen ajankohtainen (paitsi että Tim Kreider lopetti viikoittaisen poliittisen pilakuvasarjansa Obaman voiton jälkimainingeissa mutta jatkaa ilmeisesti materiaalin julkaisemista muilta elämän osa-alueilta, kiitos Jeesus). Vuosipäivän kunniaksi päivitin hieman blogin ulkoasua, vaihdoin fontteja sekä säädin muutamia pienempiä juttuja, joita satunnainen lukija ei ehkä huomaa. Vieläkin blogialustassa on muutamia outouksia kuten englanninkieliset päivämäärät sekä kuukausien nimet mutta eihän kukaan ole täydellinen. Kiitos kävijöille kuluneesta vuodesta!
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
