Juha Vainio 
Penskana aina vitutti kun joka automatkalla piti kuunnella Junnu Vainiota. Autossa tuli istuttua koska vanhemmat erosivat kun olin alle kouluikäinen, isä muutti Kuusamoon ja me veljeni kanssa jäätiin asumaan äitin luo Keminmaahan. Automatkoilla isä tykkäsi soittaa kasettisoittimesta Junnua tai Juicea. Juicen musiikista jotenkin pidin mutta Junnu Vainiota inhosin. Olinpa tyhmä lapsi.

Vasta myöhemmin, aikuisiällä, olen tajunnut kuinka uskomattoman hieno taiteilija Vainio oli. Sanoitukset (kuten joku jossain youtubekommenteissa mainitsikin) tuovat tipan linssiin vaikka luettuna, puhumattakaan musiikista. Jos musiikista puhutaan, ei oikeastaan löydy laadukkaampaa ns. iskelmämusiikkia kuin Junnun biisit, ja nämä huippukappaleet (kuten esim. Albatrossi) ovat syöpyneet aivooni ja tuovat jo alkutahtiensa mukana muistoja lapsuuden kesistä Kuusamosta Singerjärven hiekkarannoilta.

Wikipediasta löytyy kiitettävästi tietoa Vainion elämästä. Tsekkaa myös wikisitaatit. Tällä kirjoituksella haluan lähinnä kiittää isääni siitä, että altisti nuoren herkän mielen tällaiselle musiikille, sillä se rikastuttaa elämääni edelleen ja en usko että ennen kuin elämä tästä ruumiista lähtee tulen kyllästymään Vainion monipuoliseen musiikkiin ja sanataiteeseen.

En linkitä mitään, koska jos linkittäisin pitäisi linkittää kaikki. Kuunnelkaa. Miettikää niitä tarinoita. On kumma jos ei herkistä.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Don Hertzfeldt: The Animation Show 


1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen
Psykedeliaa torstain ratoksi 


..löytyy Vimeo-kanavalta Tryptophanatic Netvision, jonne kanavan ylläpitäjä on tänään saamani viestin mukaan lisännyt myös nyt-jo-vanhan-animaationi White Rabbitin.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Statistiikkaa 
210 entries using 47,716 words stored in 184,601 bytes.
177 comments using 9,493 words stored in 52,852 bytes.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Kaksi vuotta 
Suuria juhlia en jaksa juuri nyt, kun energia tuntuu menevän simahtaneen pöytäkoneen (ehkä rikkinäinen virtalähde tai näytönohjain, tai kaksi) viimeisimpiä bookmarkkeja muistellen (tai yrittäen) ja kotitöitä vältellen (viikonlopun saldona yhdet jatkot ja yhdet etkot, sotku sen mukainen), mutta otan itseäni niskasta kiinni heti kun alkuviikon energiataso tasoittuu normaaliksi. Nyt käytän illan pari viimeistä tuntia ennen nukkumaan menoa juomalla yhden rommikolan ja lukemalla Tuulen viemää.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Toisena suomalaisena 2012 avaruuteen matkaava esittäytyy 
Vajaa vuosi sitten kerroin kuinka ruotsalainen Spaceport Sweden alkaa lennättää turisteja Kiirunasta avaruuteen vuonna 2012 yhteistyössä Virgin Galacticin kanssa. Nyt julkisuuteen on tullut Vesa Heilala, jonka elämää ja edesottamuksia voi seurata median lisäksi myös miehen omilla kotisivuilla. Godspeed!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
"Sulavan Arktiksen avainkysymykset" 
EDIT: kyllähän se äkkiä sinne ilmestyi uudelleen.

YLE sez "Suomikin voi hyötyä Jäämeren rikkauksista".

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Lotta Numminen kirjoittanut raportin Sulavan Arktiksen avainkysymykset. Raportti kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätin katsoa löytyisikö sitä verkosta. Ja näköjään (Googlen tietojen mukaan) on löytynyt vielä 23 tuntia sitten, mutta nyt se on poistettu kokonaan UPIn sivuilta. Miksi?

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Helmikuun alun mietekokoelma 


Helmikuuta aina jotenkin odottaa jo syksystä lähtien. Helmikuu tarkoittaa sitä, että seuraavaksi on maaliskuu ja virallisesti kevät. Mutta ei vielä. Sitä ennen on vielä paljon kaikkea. Paljon on myös pyörinyt mielessä asioita.

Eräänä iltana saunoin. Pistäydyin löylystä ulkona ja join kylpyhuoneen hanasta kylmää vettä. Samalla sain voimakkaan flashbackin mummilan saunaan, joka sijaitsi mummilan pihan toisella puolella navetassa. Saunaan kuului lehmien ääniä. Kuitenkin, sinne oli vedetty juokseva vesi, yksi kylmävesihana. Talvella saunoessamme isä tai joku muu, en muista, laski huurteisesta hanasta maailman kylmintä vettä vanhaan punaiseen muovikauhaan, joka oli pikkupojan käsille niin iso että sitä pystyi juuri ja juuri pitämään ja kallistamaan huulilleen. Samalta se maistuu vieläkin, jääkylmä hanavesi saunoessa.

Olen kateellinen ystävilleni jotka matkustavat, vaikka vain viikoksi Helsinkiin ja Tallinnaan, tai viikonlopuksi tunturiin keikkamatkalle. Tajusin juuri eilen että minulla on käyttämättömiä lomapäiviä muutaman viikon edestä. Jospa niitä käyttäisi jossain vaiheessa ennen kevättä. En ole matkustanut viimeksi kuin kesälomalla. Voiko se pitää paikkansa? Luultavasti. Miten tässä olisi ehtinyt. Suunnitelmat käydä Tromssan filmifestivaaleilla pari viikkoa sitten kariutuivat työkiireisiin ja epämääräisiin sydänsuruihin. Muutaman viikon päästä lähden viikonlopuksi Helsinkiin, soittamaan ystäväni 30-vuotisjuhlille. Jos sieltä onnistuisi jäädä vaikka vain viikoksi etelään..

Sarjassamme "tänään tein jotain ensimmäistä kertaa elämässäni": kävin kangaskaupassa ja ostin kangasta. Useammankinlaista. Talvi on taas pyöristänyt kaikki muodot eilisen illan ja viime yön ja tämän päivän jatkuneella lumipyryllä ja kämppä on edelleen liian valkoinen sisältä. Kynttilänvalo ei auta jos seinät ovat valkoista maalia tai lasia.

Tämä kappale (joka siis soi luultavasti edelleen jos klikkasitte sen postin alusta soimaan, en tiedä tekeekö niin kukaan, itse harvoin) on yksi levyn ehdottomia suosikkejani. Eräs tähän biisiin liittyvä teinimuisto (levy tuli ulos 1997, joten tämä tapahtui varmaankin joko saman vuoden tai viimeistään vuoden 1998 syksyllä) liittyy siihen, kuinka olin ihastunut erääseen tyttöön (terveisiä!) ja vietimme aikaa hänen kotitalonsa lähellä olevan pellon reunalla maaten heinäpaalien päällä ja katsellen tähtitaivasta, laskien tähdenlentoja. Vielä joitain vuosia sitten muistin kuinka monta näin tunnissa. No, siitä ihastuksesta ei tullut mitään muuta kuin kehkeytyi edelleen jatkuva ystävyys.

Hyvää helmikuuta kaikille. Kohta se on taas ohi, talvi. Mutta tarpokaamme vielä hetken aikaa.

5 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  64 65 66 67 68 69 70 71 72 73  ►|