kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ja niin vain on taas käynyt, kohta on maaliskuu, ensimmäinen kevätkuukausi. Jo viikko pari sitten alkoi olla valoisaa kun kävelin töistä kotiin. Vietän talvilomapäivää lukien Paul Austerin Winter Journalia ja siirtäen tunti kerrallaan eteenpäin jo monta kertaa siirtämääni aikomusta viimeinkin skannata talven aikana kuvaamani materiaalit, tai ainakin sen osan niistä, jonka uskon olevan tarpeeksi hyvää ja mielenkiintoista näyttelyprojektiamme ajatellen.
Elän tällä hetkellä jonkinlaista muutoskautta, tai sitä hiljaista kautta ennen muutosta. Kaupunki, johon muutin vuonna 2007 ei tunnu antavan enää juuri mitään. Monet asiat ovat muuttuneet vähintään kerran: bändiä ei enää ole, rakkaussuhteet ovat kariutuneet yksi toisensa jälkeen, useat läheisimmät ystäväni asuvat nykyään jossain muualla. Näiden asioiden poistuttua elämästäni niiden tilalle ei ole tullut mitään. Se tuntuu ajatuksena välillä hermostuttavalta. En tarkoita että yksin eläminen ja oleminen olisi tässä se ongelma (jos voi sanoa että tässä mitään ongelmaa onkaan), lähinnä vain vähitellen on alkanut syntyä ajatus liikkua eteenpäin, ehkä jättää tämä kaupunki ja sen ihmiset, aloittaa jotain uutta jossain muualla. Tai jatkaa vanhoja ystävyyssuhteita jossain toisessa kaupungissa. Nämä ajatukset ovat kuitenkin vielä aika uusia. Tiedän, että mitä tahansa voi tapahtua millä hetkellä tahansa. Tiedän myös, että tämä pitkä ja vaikeahko talvi antaa oman panoksensa siihen ajatukseen, että kaikki elämässäni on liian staattista ja paikalleen jämähtänyttä.
Olen kuitenkin ottanut tarkoituksella rauhallisesti. Näinä aikoina vakituinen, mielenkiintoinen ja mieluisa työpaikka omalla alalla on kunnioitettava asia, ja tarkoitukseni on pysyä töissä ainakin sen aikaa, että saan maksettua lainani pois. Muutama todella hyvä ystäväni, jotka olivat luonani ystävänpäivän illan ja yön, kehittelivät jo puolestani muutto- ja kesäsuunnitelmia, mitkä kuulostivat aivan liian hyviltä voidakseen toteutua. Mutta toisaalta niissä ei ollut mitään epärealististakaan. Olin otettu siitä miten he olivat valmiita auttamaan. Vielä en ole lyönyt mitään lukkoon, enkä usko että tulen tekemään sitä vielä muutamaan hetkeen. Mutta jotain on kuitenkin tapahtumassa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
I know everything feels very scary, but you can try to focus on this one amazing truth when you're alone and feeling overwhelmed: No one deserves to be miserable. No one in the world. Nothing you've done in your life has earned you this constant pummeling of background radiation thick with anxiety and self-hatred. That's a useful bit of information for when you need to comfort yourself; it reconnects you with a very basic sort of humanity, which can seem so far away when you're mired in feeling awful and unworthy. So here's to studio apartment karaoke and earnest letters and new hobbies and self-edification and heroes, right? (Right!)
Ask Metafilter: "How to enjoy 'me-time'?"
En ole oikeastaan itse kärsinyt tästä aikoihin, mutta tunnistan oireet ja allekirjoitan. Sinä, joka murehdit ja olet liikaa oman pääsi sisällä, lue koko ketju.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen naimisissa Netflixin kanssa. Olen lukenut liian monta tylsää kirjaa. Olen yrittänyt auttaa ystäviäni heidän suruissaan. Olen kävellyt liukkailla kaduilla päivittäin. Olen ostanut halvan ja vanhan sähkökitaran ja rakastunut siihen (sori Netflix). Olen laihtunut melkein kymmenen kiloa viime kesän jälkeen. Olen nukkunut mahdollisimman hyvin ja elänyt muutenkin rauhallista elämää. Muutaman kerran olen elänyt myös vähemmän rauhallista elämää. Olen tarjonnut yösijan vanhoille hyville ystävilleni ja viettänyt heidän kanssaan maailman parasta aikaa. Niille, joita en ole nähnyt pitkään aikaan, olen soittanut vähintään muutaman viikon välein. Olen puhunut elämästä vanhempieni kanssa. Olen miettinyt tulevaisuutta ja arvojani, mutta en liikaa. Olen korjannut itse omat kenkäni. Olen kuvannut polaroideja ja käynyt yksin elokuvissa. Olen ollut samassa duunipaikassa nyt viisi vuotta. Ja kohta olen selvinnyt tästäkin tammikuusta.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Viime joulun tienoilla Ruotomieli julkaisi joulukappaleen Taas on joulu ja mä pelkään. Tämän vuoden joulubiisin nimi on Joulu Merikulmassa. Merikulma on legendaarinen baari Tuirassa. Biisi ei ole 13:49 pitkä vaikka video onkin. Voilà, lyriikat videon alla:
exältä saamani hehkuviini vain sisälläni hehkuu
Tuira valvoo pimeässä tai on painunut jo pehkuun
mä skannaan Valtatietä ja sen autiot talot
mua kutsuu Merikoski ja sen liikennevalot
joulu Merikulmassa
joulu Merikulmassa
on okei olla haikea kun taivas lunta kylvää
vaikka sisällä on lämmintä on sydämessä kylmä
mutta ei se oo sama missä tänä yönä steariinia tuhlaan
voi harras olla yksinäisellekin vuoden synkin juhla
joulu Merikulmassa
joulu Merikulmassa
kaikilla ei pöydät notku humalaista sukua
tai rosollia joka syömättä jää
se on kuitenkin verrattain siisti sotku pitkin pyhäpukua
kun tappeluun saa vain itsensä
joulu on kuin koti, sen tekee miten ja minne pystyy
se on siellä missä hattus on ja kuin itsestään käynnistyy
kun Eino-enon sisään puhaltaa talvituuli
toinen silmä ummessa, auki sepalus ja huuli
joulu Merikulmassa
joulu Merikulmassa
joulu Merikulmassa
joulu Merikulmassa
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Aurinko kaikennäkevä viime perjantaina klo 12.50.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Nämä viikot – marraskuun puolen välin tienoilta tammi- ja helmikuun vaihteeseen – ovat niin rauhallisia että myöhemmin niistä ei muista juuri mitään. Automaattiohjauksella töihin, kotiin, aikaisin nukkumaan. Pyykinpesua. Väsynyttä harhailua lähikaupassa (koska se on helpoin vaihtoehto). Melkein uskonnollisen säännöllistä sääennusteiden seuraamista. Naapureiden jouluvalojen kyttäämistä verhon raosta. Jatkuva pimeys tuntuu rauhoittavan myös äänet ja liikkeen. Vietät päiväkausia puhumatta kenellekään töiden ulkopuolella.
Saman tilanteen muistan viime talvelta. Tekemättömyyden ja rutiinien turvallisen ympäristön. Nyt on aika laittaa suuret suunnitelmat osittain talviteloille, antaa itselleen lupa olla tekemättä, keskittyä rutiinien ja arkielämän hoitamiseen hyvin, nukkua tarpeeksi ja olla välittämättä pimeydestä ja sen ja yksinolon välillä tuomista negatiivisista ajatuksista.*
Mutta jo ensi viikon lauantaina päivä alkaa taas pidetä.
* En aio olla kuitenkaan täysin toimeton. Kuvaan järkevästi juuri vuoden pimeimpään aikaan polaroideja erästä tulevaa näyttelyprojektia varten. Siitä lisää myöhemmin. Kirjaprojektin pitää edetä (lupasin itselleni saavani tarinassa tapahtuvan joulutarinan valmiiksi ennen joulua) ja myös Espanja-tarina on edelleen kesken..
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
