Jos kaikki mikä näyttää rakkaudelta olisi sitä todellisuudessa, hyvä luoja, tämä olisi erilainen ja parempi maailma, ja jopa synkimpiä painajaisia seuraisivat sietämättömän onnelliset päivät.
Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää, s. 125, Like 2002. Aiemmin.
Olemuksemme hienoimmat ominaisuudet ovat hedelmien pinnalla olevan untuvapeitteen kaltaisia: ne voivat säilyä vain jos niitä käsitellään äärimmäisen hellävaroen. Me emme kuitenkaan kohtele helläsydämisesti sen enempää itseämme kuin toisiakaan.
Henry Thoreau, Elämää metsässä, s. 8, WSOY 2000, suom. Mikko Kilpi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
On kulunut pari viikkoa niin, että en ole aloittanut ja lopettanut yhtään kirjaa. Ja jos en lue kuin pätkissä jotain, on myös pitkäjänteinen kirjoittaminen vaikeampaa. Viimeksi taisin lukea kokonaan Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Kirja sijoittuu Kuusamoon, mistä myös minun isänpuoleinen sukuni on kotoisin. Nissit ovat hoitaneet 1860-luvulla perustettua Oivangin kestikievaria vuodesta 1893 alkaen. Pauli Keränen valottaa seudun historiaa vuonna 1992 omakustanteena julkaistussa Oivangin historiikissa, suluissa olevat kohdat minun: "Kuten 1800-luvun osassa käy ilmi, on kievaritoimintaa Oivangissa harjoitettu jo 1860-luvulta Olli ja Elias Oivangin (Ervasti) hoitamina vuoteen 1893, jonka jälkeen toimintaa jatkaa Taneli Kustaa Nissi. Oivangin talon Nissit hoitavatkin aluksi yksin kievaria, kunnes toiminnan vilkastuttua 1930-luvun lopuilla kievarin toimintaan osallistuivat myös molemmat Haapakankaan talot (naapuritalot) aina evakkoon lähtöön, eli vuoteen 1944. Oivangin talo on kuitenkin ollut kievaritoiminnan pääpaikka olemassa olonsa ajan. Taneli Kustaa Nissin jälkeen kievarin toimintaa jatkaa hänen poikansa Janne Nissi, jonka jälkeen Janne Nissin poika Arvo Nissi (ukkini) jatkaa kievarin toimintaa sen päättymiseen saakka, eli vuoteen 1951, jolloin kievarin toiminta lakkautettiin aikansa palvelleena. Liikenneolosuhteet olivat parantuneet siinä määrin, että kievarin toimintaa ei enää tarvittu. Alkoi autojen aikakausi." Alkuperäisen kievarin paikalle on poltettujen rakennusten tilalle sotien jälkeen rakennettu mummilani. Mummini ja edesmennyt ukkini (jotka menivät naimisiin 1952) tiesivät siis hyvin Kinnusen kirjassa esiintyvän kätilön, jota myös vuonna 1924 syntyneen ukkini piti käsittääkseni aikoinaan kuljettaa hevosella milloin kenenkin synnytystä auttamaan. Lukekaa se kirja, itse ainakin pidin siitä tosi paljon.
Tuosta historiikista ja Oivangin historiasta pitää kyllä kirjoittaa toiste lisää. Siellä tosiaan asuvat edelleen isäni vaimonsa kanssa, mummini, sekä isän kaksi veljeä perheineen. (Nyt juuri muistin, että olen kirjoittanut siitä seudusta ainakin kerran aiemmin). Viimeksi kävin Oivangissa muutaman vuoden tauon jälkeen viime kesänä, mutta lapsena siellä tuli vietettyä käytännössä kaikki lomat.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Out-takes from the Life of a Happy Man, Jonas Mekas, 2012, 16mm & digital video via this isn't happiness
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Blogi täytti eilen seitsemän vuotta. Mene kouluun, blogi. Leikkaa hiuksesi ja mene oikeisiin töihin, lapseni.
"Eriytätkö nää itses niinkö tuosta blogista", mietti ääneen (okei, mailitse) eräs uusi tuttavuus viime viikolla. Että onko kertojaminäni erilainen kuin minä, minäminä. Blogini perusteella minusta saa kuulemma ylinuhteettoman kuvan. Totta on, että en joka viinipulloa tai yömyöhäistä 12-juustohampurilaista-ja-taksilla-kotiin -tapausta raportoi, ja en käsittele tiettyjä henkilökohtaisen elämäni osa-alueita täällä juuri ollenkaan. Ainakaan vielä, katsotaan sitten uudestaan kun ajan myötä Googlen välimuistista poistuvat entisen (työ)elämäni jäljet. Eli mielestäni en eriytä, mutta luonnollisesti en kerro kaikkea mahdollista. Ja tietenkin kun kerron tai jaan jotain filtteröityy se (varsinkin tänne kirjoitettaessa) omien suodattimieni läpi joka tapauksessa. Joskus ne suodattimet saattavat tuoda kirjoitukseen mukaan jotain sellaista, mitä reaalitilanteessa ei välttämättä ollut. Se on se taiteilijan vapaus, tai jotain.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tammikuun alussa pelkäsin sen kuluvan hitaasti. Nyt ollaan jo monta päivää helmikuun puolella, ja edellinen kuukausi on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Rytmi tuntuu olevan suunnilleen seuraava: visusti kotona torstai-perjantai -akselille saakka (lukemista, kirjoittamista, vähän freelancetöitäkin, kodinhoitoa, kävelylenkkejä, yleistä rauhallisuutta), sitten ehkä pientä aktivoitumista, viikonloppuna hyvien ihmisten näkemistä rahatilanteen, pakollisten menojen ja fiiliksen mukaan. En ole vielä oppinut sunnuntaijuhlimista/-kyläilyä vaikka tarjouksia onkin tullut. Ehkä hyvä niin, sekä lompakolle että yleiselle jaksamiselle. Unet ovat asettuneet aika tarkasti välille 24-10. Päivisin on välillä yllättävän valoisaa, uuden työpöydän äärestä näkee suoraan pihalle, jossa tulee tälläkin hetkellä pihapiirin kaiken äänen mukavasti vaimentavaa lunta. Sitä on tullut parin viime viikon aikana useita kymmeniä senttejä, ja olen oppinut pitämään sen katselusta aivan eri tavalla kuin ennen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Hyville tarinoille olivat ne sitten tosia tai keksittyjä ja hyville ihmisille, joiden kanssa niitä voi jakaa.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Adalberto Ortiz via this isn't happiness
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
