Yle on selkeyttänyt etusivuaan. Mutta miksi, miksi huomiovärien pitää olla tuollaista hiekka-vauvanpaska-sinappi-osastoa? Ja mitä vikaa oli entisissä tyylikkäissä suurissa taustakuvissa? Näitä kysymyksiä voi pohtia myös Facebookissa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Sen jälkeen hän kysyi nauraen tulenko laittamaan keltaiset kukat hänen hiuksiinsa kun hän menee naimisiin. Lupasin, tietysti, en voinut mitenkään kieltäytyä; hän oli täysin hurmaava. Hän hymyili minulle, kääntyi, ja käveli pois, heilutellen keltaisia kukkia ja niiden vihreitä varsia hiuksissaan, puoliksi tanssien, hyppelehtien. Olin rakastunut.
Kuitenkin melkein myöhästyin häistä. Tulin paikalle, hän tuli minua vastaan ja en saanut sanaa suustani: hän oli häikäisevä, kaunein tyttö mitä olin ikinä nähnyt. Hän tietysti huomasi ihastukseni ja hymyili minulle; hänen hiuksensa oli seppelöity keltaisilla kukilla, kerroin hänelle kuinka kaunis hän oli. En muista nähneeni hänen miestään kertaakaan, en muista koko seremoniasta mitään, luulen että en pystynyt irroittamaan katsettani hänestä ja keltaisista kukista. En tiedä oliko olemassakaan mitään häitä, vai oliko koko tapahtuma järjestetty minun pääni menoksi, miksi niin olisi tapahtunut, en tiedä. En suuresti välittänyt mistään muusta kuin siitä että saan katsella hänen suloisia kasvojaan. En välitä vieläkään.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Näin minulle
kommentoi | linkki kirjoitukseen
"...the liberal arts cliché about teaching you how to think is actually shorthand for a much deeper, more serious idea: learning how to think really means learning how to exercise some control over how and what you think. It means being conscious and aware enough to choose what you pay attention to and to choose how you construct meaning from experience. Because if you cannot exercise this kind of choice in adult life, you will be totally hosed. Think of the old cliché about 'the mind being an excellent servant but a terrible master.'"
-David Foster Wallace
Näin on. Miten pääsisi siihen tilanteeseen että osaisi päättää mitä haluaa ajatella? Pahoittelen blogin hiljaiseloa lomani yli, viikonloppuna oli kahden päivän juhlat jonka jälkeen sunnuntai ja maanantai nukkumista, siivoilua ja lukemista. Tänään töissä iskivät päälle kaikki muutaman päivän aikana tulleet kiireiset jutut, ja istuinkin toimistolla toista tuntia ylitöissä. Nyt ruokaa ja Philip Rothin Käänteiselämää ennen aikaista nukkumaanmenoa.
7 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Huh. Ilmassa on charmia, eikö vain?
(Ja jääkaapissani on kuusi pulloa kuohuviiniä kylmenemässä, vieraat tulevat parin tunnin päästä, nyt istun rommipaukun kanssa ja odotan.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ja istun täysin pimeässä huoneessa, pihalta tulee vain vähän oranssia katuvaloa. Lapset olivat pystyttäneet sinne kaksi metrin mittaista lumiukkoa, kaksi oikeaa vanhanaikaista lumiukkoa, hiiltä nappeina, silminä ja suuna. Mielessä juuri äsken loppunut Coenin veljesten A Serious Man, eihän elokuva voi olla huono jos sen soundtrackilla on Somebody to Love, tietokoneen kaiuttimet soittavat The Decembristsin melko tasan vuosi sitten ilmestynyttä uusinta, jota en ole jostain syystä aiemmin kuullut. Bändi on löytänyt herkistelynsä lisäksi oikein kunnon rokkisäröt. Monipuolista. Hyvää.
Nollakeli tuntuu ihan kesältä; pipon ja lapaset voi jättää reppuun, iltapäivästä pitää kävellä takki auki, siitä eivät keski-iän ylittäneet naiset pidä, katsovat että mikä lättähattu sieltä tulee. Tarvon uusilla kengillä surutta risteysten loskan läpi, joskus ne kuitenkin kastuvat, sama tehdä se nyt. Kumpikin akillesjänne on hioutunut nahattomaksi, aina sama juttu, onkohan olemassakaan uusia kenkiä jotka eivät hankaa? Mennessä tuntuu siltä että toinen jalka olisi öljytty kun taas toinen hankaa ja painaa useasta kohdasta. En osaa sitoa nauhoja yhtä tiukalle.
Jostain syystä pitää taas kuunnella Nick Caven Opium Tea. Tällä viikolla vain keskiviikkoon asti töitä, sitten lomaa tiistaihin saakka. Ensimmäiset vapaat tämän vuoden puolella. Jo on aikakin. Tarkoitus olisi pitää juhlat, tupaantulijaiset. Niistä myöhemmin lisää. Kuten kaikesta muustakin.
8 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Avauskohtaus Emir Kusturican Undergroundista. Biisi toimii myös Secret Chiefs 3:n esittämänä:
..ja sekoitetaan pakka takaisin alkuasetelmaan biisin alkuperäisellä versiolla jonka on siis säveltänyt aikoinaan romanialainen George Enescu:
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Friends slay the Demons in your head
(Ink, Markers, Digital Color, 11x17)
Christy C. Road, 2006
Joskus on vaikeaa pitkän työpäivän jälkeen arkena tavata ystäviä. Kun pääsee töistä ei halua tehdä mitään muuta kuin olonsa mukavaksi ja tiedättekö vaan olla ja tehdä sitä mitä juuri sillä hetkellä haluaa. Tällä hetkellä se on Kerplunk!in kuuntelua, neljän kynttilän valon katselua ja blogikirjoittamista. Ulkona tehtaan siniharmaa leveä savu halkaisee taivaan, jolla näkyy vielä auringonvalon viimeiset hetket. Musiikista tulee mieleen kesät kymmenen vuotta sitten ja tällä hetkellä kaikki on todella hyvin. Raskas työviikko on mennyt yllättävän mukavasti ja huomenna on perjantai (ja palkkapäivä, kulutin viimeiset rahani toissapäivänä ruokaostoksiin).
Kyllä ystäviäkin on mukava nähdä, ja mahdollisimman yhtäkkiset suunnitelmat ovat todella piristäviä. Onneksi ympärilläni olevat ihmiset ovat suunnilleen samantyyppisiä, viihdymme monet myös yksin, ja joskus arkipäivät menevätkin niin että en näe ainoatakaan ystävistäni. Mutta, tietysti, kun tapaamme perjantaina työviikon jälkeen oluiden tai viinipullojen merkeissä on aina kiva nähdä. Viikot viettää mielellään hiljaiseloa kun tietää että viikonloppuna on mahdollisuus tehdä jotain kivaa ystävien kanssa. Tai olla yksin kotona, katsoa leffoja, kokkailla, nähdä oma asunto pitkästä aikaa auringonvalossa. Ja lähteä vaikka illalla ystävän luona käymään.
4 kommenttia | linkki kirjoitukseen