29/04 
Olen stressannut pari päivää viime viikosta saakka aivan turhista jutuista. Mukaan luettuina mutta ei yksinomaan:

- päiväkirjan muutaman rivin kirjoittaminen jälkikäteen ("Mitä jos jotain unohtuu?!")
- Facebook-kommunikointi ("Miksi se sanoi vain 'pitää kattoa'?!")
- polvi ("Miten helvetissä se on taas noin kipeä, mitä mää oon tehny eilen?!" TAI "Mitä helvettiä, miten se on nyt taas melkein normaalin tuntoinen?!")
- ystävät ("Mitä jos ne haluaa nähdä mua?! Tai soittaa, puhelimella?!")
- sukulaiset ("Mitä jos ne juoruaa musta porukalla sit sen baletin jälkeen?!")
- ystävän taidenäyttelyn avajaiset ("Mitä jos mulla iskee ahdistus siellä niiden kaikkien ihmisten seassa?! Mitä jos ne näkee että mää hikoilen?!")
- raha ("Mitä helevettiä mää nyt teen, ei mulla oo varaa tällaiseen?!")
- vaatteet ("Mitä saatanaa tällekin kengälle on nyt tapahtunu?!")
- katupöly ("Mitähän helevettiä nuoki ajattelee kun mulla vuotaa koko ajan silmät niinku jollain idiootilla?!")
- aurinko ("Mitähän neki mietti ku mulla oli koko ajan aurinkolasit päässä?!")
- työhommat ("Ei saatana tästä tuu tänäänkään yhtään mitään, mää oon ihan paska.")

Jne jne jne. Hengitän syvään, teen mitä voin, jos en tänään niin sit huomenna.

6 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
23/04 


Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä armoa, mitä pitää oppia antamaan itselleen jos haluaa olla Tasapainoinen Ja Oikea Ihminen. Minulle se on tarkoittanut tänään (kuten kuvasta näkyy) koko päivän viettämistä sängyssä kirjojen ja valkoviinin kanssa. Okei, läppäri pyörii myös välillä mukana, mutta pointti on siinä, että joskus on terveellistä – mahdollisuuksien mukaan tietenkin – sanoa kaikelle FUCK IT, unohtaa kaikki pitäisi-pitäisi-pitäisi –setti (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty koska työ lapset haravointi spinning) ja vaan antaa itselleen se armo. Päiväksi, viikonlopuksi, vaikka jumalauta viikoksi. Oman maun mukaan, tietenkin.

Niin nuo kirjat: Stephen Kingin On Writing, Tolstoin Sota ja rauha (Tänään aloitin! Ikuisuusprojekti!), Douglas Adamsin The Salmon of Doubt, David Foster Wallacen Consider the Lobster ja Eric Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aika.

1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen
22/04 
(Re: jääkaappi. Kodinkonekorjaaja kävi viime torstaina, vaihtoi jääkaappiin osan ja korjasi myös kuukausia temppuilleen tiskikoneen. Jääkaapin alla ja takana oli yllättävän vähän pölyä, mutta imuroin sieltä kuitenkin kun mahdollisuus tuli vastaan.)

Eilen kaivelin ikivanhoja tiedostoja vuosilta 1999-2004 yhden kesken olevan luvun tueksi. Muistiinpanoja, päiväkirjoja, tsättilogeja, huonolaatuisia mp3-tiedostoja. En suosittele lukemaan exien kanssa käytyjä ikivanhoja arkisia keskusteluja, jos et ehdottomasti halua joutua kaihon valtaan. Onneksi se olo ei kestänyt kauaa, ja joistain nopeasti silmäillyistä keskusteluista jäi jopa jotenkin ylpeä olo: meillähän meni aika hienosti ja oli hauskaa. En ole sellainen ihminen, joka säästäisi kaikki mahdolliset yhteydenpidot, mutta osa niistä on säästynyt ihan vahingossa, kuten esim. vanhat Messenger-keskustelut ja osa vanhoista sähköposteista. Osan olen toki tallentanut ihan tarkoituksella, mutta niistä suurin osa on sellaisia, joita en edes halua etsiä tai lukea.

Lopulta aloin miettiä uudelleen koko kohtausta/keskustelua. Siinä on siis ideana, että kolme päähenkilöäni (kolme miestä) keskustelevat (jouluaattoyönä) pitkään "menetetyistä ja ei koskaan tapahtuneista rakkauksista". Olen luonnostellut koko luvun jo noin vuosi sitten, mutta nyt olen jo monta päivää vältellyt tuon keskustelun kirjoittamista. En haluaisi enää sukeltaa niihin fiiliksiin, kun olen pystynyt olemaan miettimättä niitä niin pitkän aikaa. Joten minun täytyy joko kirjoittaa koko kohtaus uusiksi tai jättää se pois kokonaan, tai sitten vain psyykata itseni sen läpi. En tiedä vielä mitä teen.

Omien vanhojen juttujen (keskusteluiden, sähköpostien, päiväkirjamerkintöjen) lukeminen on jännällä tavalla kaksipiippuinen asia: toisaalta niistä voi silloin tällöin nähdä olevansa edelleen samalla joskus silloin aikoinaan aloittamallaan tiellä ja kokea siitä ylpeyttä, toisaalta niissä on myös paljon kaikkea, mikä on silloin tuntunut tärkeältä ja painavalta, mutta mikä ei ole enää oikeastaan mitään, pelkkä muiston varjo. Ehkä juuri siksi on parempi antaa niiden olla. Niiden lukeminen on parhaimmillaankin vain masturbaatiota: siitä tulee hetkellisesti hyvä olo sinulle itsellesi, mutta muulle maailmalle se on täysin yhdentekevää.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
16/04 
Viides päivä ilman jääkaappia. Olen kokenut eksistentialistista ahdistusta lähikauppojeni pakastealtailla. Olen kokenut gastrointestinaalista kauhua syötyäni vuorokauden sisällä muun muassa rasvalta maistuvia ällöttäviä kananugetteja epäilyttävine yksittäispakattuine kastikkeineen, ylihintaista annospakattua intialaista ruokaa, vanhaa kunnon Dr. Öetkeriä tuplajuustolla ja yllättävän hyviä lihapasteijoita. Pakastin siis toimii edelleen. Olen kirjoittanut tekstiviestejä vuokraemännälleni ja stressannut etukäteen sitä pölymäärää, mikä entisen jääkaapin takaa/alta väistämättä paljastuu. Tänä aamuna katkaisin valmisruokaputken K-Marketin salaattibaarin tarjonnalla. Ja tietysti olen syönyt myös banaania, virolaista 470 metrin syvyydestä porattua Värska-mineraalivettä, teetä, pari kolmioleipää ja jostain ihmeellisestä syystä myöhään eilen illalla pussillisen Nacho Cheese Ballseja™, jotka olivat kyllä ihan perseestä. Tämä kaikki yhdistettynä edelleen jotenkin epänormaaliin polveen ja yleiseen flegmaattisuuteen – joka ilmenee töiden välttelynä ja turhana internetissä roikkumisena – on saanut minut kaipaamaan parempia ilmoja ja pitkiä kivuttomia mieltä selventäviä kävelylenkkejä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ed Freeman 


Ed Freeman via this isn't happiness

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
09/04 
Juhlapyhillä pätkitty arkielo tarkoittaa juhlimisella pätkittyjä viikkoja. Ensimmäiset juhlat olivat sovitut, toiset spontaanit. Uusien ihmisten tapaamista, taksiajeluja, kyllätetiedätte. Hauskin tapaaminen oli paikallisessa ketjuravintolassa (juuri siinä A:lla alkavassa huonoimmassa) kun muutaman pöydän päässä istunut seurue huitoi meidät käymään. He olivat siinä käsityksessä että olin/olimme olleet edellisenä iltana samassa baarissa ja kaikilla oli ollut Aivan Helewwwetin Hauskaa, ja sen saattoi nähdä heidän silmistään, olivat tosissaan. Innoissaan. Olin ollut edellisen illan ja yön kotona, väitin. Kovasti väittivät vastaan, halusivat tarjota – ja tarjosivatkin – minttuviinashotit. Vaikuttaa siltä, että Oulun yössä kulkee doppelgangerini. Godspeed, you beautiful bastard!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
04/04 


Hyvä ystäväni alkoi taksikuskiksi. Otin selfien kesken kiihdytyksen.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
30/03 

You will be fortunate in the opportunities presented to you.

Huomasin vasta myöhemmin, että kuvaan tuli paljon muutakin katkennutta tekstiä kuin lauantaisen kiinalaisen ruoan onnenkeksin paperi. Sopii hyvin tämän päivän kirjoitusfiiliksiin. Kaikki tulee pätkissä, vielä hetki sitten päässä miltei kokonaisina olleet lauseet naksahtavat kirjoittaessa keskeltä poikki eikä mikään etene.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10  ►|