(Haluaisin selata tämän kaupan kirjavalikoimaa.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
CAPO ON 2ND FRET
The B in the chorus is best as a single note
- more like a walk-down
C Em
Let the night air cool you off.
C Em
Tilt your head back and try to cough.
D Am
Don't say nothing 'bout the things you never saw.
C Em
Let the night air cool you off.
C Em
I ain't living like I should.
C Em
A little rest might do me good.
D Am
Got to sinking in the place where I once stood.
C Em
Now I ain't living like I should.
D C B Em
Can you hear that singing? Sounds like gold.
D C B Em
Maybe I can only hear it in my head.
D C B Em
Fifteen years ago we owned that road
A C
now it's rolling over us instead.
Em
Richard Manuel is dead.
C Em
God forbid you call their bluff.
C Em
Like the nightmares ain't enough.
D Am
Remember when we used to think that we were tough?
C Em
God forbid you call their bluff.
C Em
First they make you out to be
C Em
the only pirate on the sea.
D Am
Then they say Danko would have sounded just like me.
C Em
"Is that the man you want to be?"
D C B Em
Can you hear that song? It sounds like gold.
D C B Em
Maybe I could make it bigger overseas.
D C B Em
Fifteen years ago we owned this road
A C
now it only gives us somewhere else to leave.
Em
Something else you can't believe.
D C B Em
Can you hear that singing? Sounds like gold.
D C B Em
Maybe I can hear poor Richard from the grave
D C B Em
singin' where to reap and when to sow
A C
when you've found another home you have to leave.
Em
Something else you can't believe
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Täydellistä. Ymmärrän kyllä, tässä esiintyvä orkesteri ei ole kuuluisa musiikillisista lahjoistaan, ja uskon että varsinkin nuorempi polvi ihmettelee että mikä vitun Lapinlahden Linnut mutta tämä kappale on sekä sanomaltaan että musiikillisesti mielestäni ihan vitun hyvä. Kiitos isä ja isoveli kun joskus aikoinaan jouduin kuuntelemaan näitä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Julkaisimme yhtyeemme ensimmäisen albumin viime lauantaina. Ylläoleva kuva näyttää piikin tunguskapress.netin kävijämäärässä kun maanantaina Radio Rock kirjoitti levystä aika ylistävän jutun nettisivuilleen:
Yhdeksän toinen toistaan komeampaa kappaletta on päätynyt "Yes, yes, but what does it mean?"- levylle. Laulaja-kitaristi Antti Viitalan käsialaa olevat biisit ovat rouheudessaan ja mukaansatempaavudessaan niin tunnelmamielessä kuin ilonpitomielessäkin ainutlaatuista luokkaa. Yllätykselliset, mystisetkin, äärimmäisen taidokkaat ja jopa sanoituksellisestikin äärimmäisen hyvin onnistuneet kappaleet toimivat niin levyllä kuin lavallakin.
Tässä pari linkkiä aiheesta:
- Voit kuunnella levyltä kaksi biisiä Bandcampissa tai Soundcloudissa
- Levyn voit ostaa Levykauppa Äxästä
- Radio Rockin juttu löytyy kokonaisuudessaan täältä
- Facebookryhmä
- Viralliset sivut
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Yksi syistä miksi täällä on ollut niin hiljaista. Fiiliksiä matkalta tulossa lisää hektisen tämän viikon jälkeen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kuulin tästä jo pari vuotta sitten, ja nyt koko leffa on Vimeossa. The Winter of The Beard (trailer) on slice-of-life-dokkari kuudesta miehestä jotka lopettavat parranajon puoleksi vuodeksi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
--- Kertojan tehtävä ei ole helppo, hän sanoi. Päällisin puolin vaikuttaa että hän joutuu valitsemaan tarinansa monien mahdollisten joukosta. Mutta tietenkään se ei ole niin. Pikemminkin hänen on tehtävä yhdestä monta. Kertojan on aina nähtävä paljon vaivaa varautuakseen kuulijan väitteeseen – ehkä ääneen lausuttuun tai lausumattomaan – että hän on kuullut tarinan ennenkin. Hän tarjoaa käsiteluokat joihin kuulija kokee sovittaa kertomuksen sen edetessä. Mutta hän ymmärtää ettei kertomus sinänsä ole mikään käsiteluokka vaan pikemminkin kaikkien käsiteluokkien käsiteluokka sillä mikään ei jää sen kattaman alueen ulkopuolelle. Kaikki on kertomista. Sitä älä epäile.
Matka toiseen maailmaan, Cormac McCarthy. Suomentanut Erkki Jukarainen, WSOY, 1995. Todella hyvä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En muista kuin muutaman kirjan viimeisen vuoden ajalta, jotka olen joutunut jättämään kesken. Ensimmäinen oli John Updiken Autokauppiaan unelmat, toinen Nick Hornbyn Poika ja nyt tänään kolmas; Jonathan Franzenin Freedom (suom. Vapaus). Hornby oli muistaakseni niin ärsyttävällä tavalla feikki ("Mitä tapahtuu kun lapsellinen tyhjäntoimittaja ja pikkuvanha kaksitoistavuotias ystävystyvät?"), täydellisesti keski-ikäisille (~50v.) naisille räätälöity paska kirja, että en kestänyt enää sen teennäistä tekstiä. Avataanpa kirja siitä kohdasta mihin kirjamerkki (N:n vaatekauppakuitti viime kesältä Helsingistä) on jäänyt:
"Will muisti jokaisen yksityiskohdan jonka Rachel oli ensimmäisenä iltana paljastanut. Hän tiesi Rachelin kuvittamien kirjojen nimet, tosin ensimmäisen teoksen nimestä hän ei ollut aivan varma oliko se The Way to the Woods vai The Way Through the Woods - se piti tarkistaa - ja entisen miehen nimen, asuinpaikan ja ammatin ja.. Alin nimeä hän ei olisi voinut kuvitellakaan unohtavansa. Se oli yksi perusfaktoista. Sehän olisi ollut samaa kuin unohtaisi, milloin Englanti voitti jalkapallossa maailmanmestaruuden tai mikä oli Luke Skywalkerin oikean isän nimi - niin ei yksinkertaisesti voinut käydä vaikka kuinka olisi yrittänyt."
Niinpä.
Autokauppiaan unelmat & Vapaus kertovat kumpikin sietämättömän normaalia tarinaa rikkoutuvasta tai rikkoutuneesta keskiluokkaisesta amerikkalaisesta perheestä, jonka ainoaankaan jäseneen ei lukijalla synny minkäänlaista suhdetta. Olen antanut kummallekin kirjalle selkeät mahdollisuudet: olen lukenut kumpaakin vähintaan 400 sivua. Usein kirjan keskivaihe on kaikkein tylsin, mutta kun on päässyt 2/3 matkasta, tapahtuu yleensä jotain joka saa kiinnostumaan lopputarinasta. Ei näissä tapauksissa. Tähän voi lisätä vielä sen äärettömän kummallisen bestsellerin ominaisuuden että kummassakaan kirjassa ei ole tippaakaan huumoria. Ei ainuttakaan kohtaa joka saisi nauramaan.
En kuitenkaan ole yksin: ylistetty ("The novel of the year and the century." –The Guardian) Vapaus jakaa mielipiteitä myös Amazonissa, samaistuin erityisesti tähän arvosteluun:
"I am completely bewildered by the glowing reviews "best novel in 30 years", etc. etc. What have these people been reading? The characters in this book are a shallow bunch of very unlikeable people -- there wasn't one I cared about even a tiny bit. And what was funny? I can't remember laughing out loud at anything in the book. The one thing that did make me laugh out loud was from someone who said that 300 pages into the book he really wanted to "leave it on the bus."
Allekirjoitan ylläolevasta kaiken. Joten jos haluatte luettavaa, minulla on muutama kirja joista voin – ei, haluan – luopua postikulujen hinnalla.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
