--- Art is storytelling, and we need to tell stories to pass along ideas and information, and to try and make sense out of all this chaos. And sometimes when you get a really good artist and a compelling story, you can almost achieve that thing that's impossible which is entering the consciousness of another human being - literally seeing the world the way they see it. Then, if you have a really good piece of art and a really good artist, you are altered in some way, and so the experience is transformative and in the minute you're experiencing that piece of art, you're not alone. You're connected to the arts. So I feel like that can't be too bad.
via kottke
Tässä muutama samaa olemassaolon yksinäisyyden laajaa teemaa (ja tässä en tarkoita yksinäisyydellä yksinäisyyden tunnetta, vaan – paremman termin puutteessa – olemassaolon väistämätöntä solipsismia) käsittelevä kirjoitus arkistosta:
syyskuu 2009: Prosessi alkaa
kesäkuu 2010: The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Oh, hello. Päiväkausia on ollut aivan liian kylmää että uskoisi talven olevan takana. Minä tahansa aamuna odotan herääväni silmiähalkaisevan valkoiseen maisemaan. Valoisaa nytkin on, mutta sataa vettä ja tuulee ja lämpötila on juuri ja juuri siedettävissä yhden käden sormilla laskettavissa lukemissa. Pyöräily on liian kylmää, ja sen vähäkin yleinen nautinnollisuus tuntuu kaukaiselta koko talven kävelemään tottuneelle ruumiilleni: ylämäet varsinkin saavat miettimään seuraavaa lääkärikäyntiä ja kaikkea mahdollista mikä ihmisen sydämessä voi mennä vikaan.
Talven vietin tarkoituksellakin pitäen matalaa profiilia, keskittyen lähinnä vanhojen suosikkisarjojen ja -kirjojen lukemiseen, mahdollisimman pitkiin yöuniin, arkirutiineihin (joihin usein lukeutui myös mielenterveyslääkkeenä käytetty punaviinilasillinen tai pari, kannattaa kokeilla). Nyt, kun pitäisi olla kevät, voin katsoa taaksepäin ja miettiä että hyvinhän se meni, tai että ohihan se ainakin meni.
Joskus lienee järkevää laittaa pitkän tähtäimen suunnitelmat ja ajatukset henkisestä ja fyysisestä kehityksestä pauselle muutamaksi kuukaudeksi, säästää rajalliset voimavarat siihen tärkeimpään, talvesta selviämiseen. Koska — kuten aina — pimeyden jälkeen tulee valo, ja valon myötä myös lämpö. Mutta jos säätiedotuksiin on uskominen ei ilmeisesti vielä tänään.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
CC, Jaume Meneses Flickr
Wikipedia: "La Vila Joiosa literally means Joyful Village".
Kuulostaa hyvältä. Vietän viikon tuossa pienessä kaupungissa ensi kesänä, osana parin viikon Espanjan rannikon reissua. Kuvassa näkyvällä El Guitarra-ravintolalla on omat www-sivut.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Dear Future Me,
Remember that dream from so long ago? The one that made the claim that you would die today? Go make your life worth it. Just in case. Go prove that you did live. Go wrap everything up. Go tell all of your secrets and all of your stories, because there's a chance that no one will ever hear them again. If you survive today? Then keep telling secrets. Just in case.
FutureMe.org
Kirjoitettu 9. syyskuuta vuonna 2010.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Huuda Huuda -kustantamo julkaisi viime viikonloppuna hyvän ystäväni Lauri Mäkimurron (1,2) esikoisalbumin Keittokirja. Albumin voit ostaa esim. Huuda Huudan nettikaupasta, tai hyvinvarustetuista eteläsuomalaisista kirjakaupoista (lista kustantamon sivuilla).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kirjasta:
Unessani seison bensakatokseni katolla, ja ohjaan sitä valkoisen pilvimeren läpi vanhanaikaisella laivan ruorilla. Pilvet kulkevat kohti minua ja ohitseni, on täysin hiljaista ja minä vain seison siinä, kädet ruorilla, päälläni tummansininen kapteenin takki ja valkoinen hattu. Puhallan suustani ilmaa, se muuttuu höyryksi ja katoaa ilmavirran mukana. Sinä näet tämän kaiken.
Minä näen vain kaukana siintävät vuoret, kun yhtäkkiä laivani menee reunan yli, kaatuu eteenpäin, ja kaikki katoaa valkoiseen sumuun. Ruori katoaa. Olen vapaassa pudotuksessa. Herään. Nousen istumaan sängyssä ja ikkunan ulkopuolelta ikkunalaudalta nousee lintu räpytellen siivilleen ja lentää tien varressa olevan puhelinpylvään nokkaan. Kokeilen rutiinilla ikkunan alla olevan patterin lämpötilaa (muutaman kerran talvessa öljylämmitys on piiputtanut ja olen herännyt kylmässä). Patteri on lämmin mutta huonosti eristetystä ikkunasta vetää. Lintu istuu tai seisoo edelleen pylvään nokassa ja katselee mitä katselee. Talvet eivät ole enää niin kylmiä kuin aiemmin. Ulkona tuulee. Tuuli pyörittää irtonaista lunta. Taivas on täysin valkoinen.
Olen yksin koko päivän. Ohi ajaa vain muutama auto. Kuuntelen musiikkia hiljaisella. Katselen ulkoa tulevaa valoa. Siivoan, poltan vähän pilveä. Katselen ulos. Käyn pihalla (polttamassa pilveä) alkuillasta. Palaan takaisin, istun lattialla, nojaan seinään ja luen kunnes tulee pimeä. Katselen ulko-oveni ikkunasta takapihalle. Siellä ei ole mitään. Käärin jointin vessanpöntöllä istuen. Otan takin ja jointin ja menen alas pihalle. Seison ja nojaan seinään ja poltan jointin. Kaupunkiin päin menee yksi auto, matala amerikanrauta joka on täynnä ihmisiä. Vähän samantyylinen kuin Iralla. He eivät näe minua.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Jo pitkän aikaa minun on pitänyt korjauttaa vanha rannekelloni jonka sain kaksitoistavuotiaana eli vuonna 1995. En ole pitänyt rannekelloa ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta lauantaiaamuisen aktiivisuuden puuskan myötä kävin kellosepällä, joka kertoi itsekin käyttäneensä 90-luvulla samanlaista (hänen sanojensa mukaan kohtuullisen harvinaista) kelloa! How about that.
Ja koska tämä on internet, tästä kellosta (joka on siis siksi erikoinen/harvinainen että siinä on [mm. puhelinmuistion lisäksi] normaali viisarikello digitaalisen näytön "alla", eli että digitaalinen sisältö ilmestyy normaalin kellotaulun "päälle") on tietysti olemassa esittelyvideo Youtubessa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
