kommentoi | linkki kirjoitukseen
On juhannusaattoa edeltävä ilta. Pari viikkoa sitten irtisanoin itseni. Lokakuun ensimmäisen viikon jälkeen aion keskittyä pelkästään kirjani kirjoittamiseen. Lokakuussa olen ollut samassa työpaikassa viisi ja puoli vuotta. Vaikka työssäni tai työpaikassani ei sinänsä ole mitään suurempaa vikaa, on vajaat kuusi vuotta pitkä aika kolmekymppiselle ihmiselle olla putkeen samassa duunissa, käydä samassa paikassa joka päivä.
Täytin viime viikolla 31 vuotta. Olen miettinyt irtisanoutumista jo jonkin aikaa. Kirjan kirjoittamista olen miettinyt vielä pitempään. Jo kauan aikaa on tuntunut siltä, että en pysty keskittymään kirjoittamiseen täysin jos käyn töissä. En ole muutenkaan ikinä täysin sopeutunut kahdeksasta neljään -rytmiin. Samassa kerroksessa töissä olevat ihmiset ovat kuulleet huhuja päätöksestäni, he tulevat istumaan työpöytäni viereen ja kysyvät kuiskaten: "Ethän sä vaan voi tehdä tuollaista, lopettaa työntekoa?" Heille vastaan – hyvä olo sisälläni velloen – "Miksi en?"
Ihmisiä saattaa kai pelottaa se, että joku lopettaa duunin tekemisen. Osa heistä ehkä haluaisi tehdä saman, mutta he eivät jostain syystä (muka) voi toteuttaa sitä, vaikka kuinka haluaisivatkin. Tottakai se voi olla vaikeaa jos on puoliso, lapsia, asunto- ja autolainaa. Minulla ei ole onneksi mitään sellaista. Siksi näin keskikesällä mietin lämmöllä ensi talvea kun en enää joudu heräämään puoli seitsemältä ja kävelemään tihkusateessa ja loskassa toimistolle.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Hame on malliltaan
– sanoisimmeko –
kellon muotoinen
Sääret ovat kellon kieli –
Koko viime viikon tämä runonpätkä pyöri mielessäni, mutta en millään muistanut mistä kirjasta se oli. Lauantaina aamupäivällä hyvä ystäväni oli lähdössä luotani, ja annoin hänelle juna-/lomalukemiseksi muutaman kaksoiskappaleen kokoelmastani, toinen niistä oli Stephen Kingin Kauhun vuodenajat II (aiemmin). Aukaisin kirjan umpimähkään keskeltä, juuri tälle sivulle. Katkelma on pienoisromaanista Hengitystekniikka (engl. The Breathing Method).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
;)
historicaltimes
Richard Nixon in the subway. USSR, Moscow. June 1959.
Tricky Dick looking good toisella varapresidenttikaudellaan Moskovassa vuosi ennen presidentinvaaleja, joissa hän hävisi John F. Kennedylle. Lisää Nixonia: 1,2,3,4,5 & 6.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Sunnuntaina iltapäivällä kävelen kotiin. Kaupunkiluonto vihertää. Tuntuu kuin olisin ollut matkalla pidempään kuin reilun vuorokauden. Eilen kävin divarikierroksella, tapaamassa lähisukulaisiani, bussiaseman baarissa syömässä kahden euron kahden nakin hot dogin (sis. sinappi ja ketsuppi), istumassa terassilla. Juuri ennen sulkemisaikaa ehdin kirjakauppaan ostamaan tusseja (ikisuosikkini Mitsubishi Pencil Company Uni-Ball Micro Deluxe UB-155) ja Austerin Report from the Interiorin ja alehyllystä Chris Greenhalghin Seducing Ingrid Bergmanin. Sen jälkeen istuin puistossa meren rannalla juoden lämmintä ja väljähtynyttä rommikolaa. Illalla koin itselleni uutta kerrostaloidyllin yhteisöllisyyttä grillikutsujen muodossa Tuirassa. Jatkoilta matka yöpaikkaan oli vain kolme kerrosta. Vedän perässäni Siivouspäivästä mukaan tarttunutta kevyttä matkalaukkua. Kotona pihan pensaat ovat alkaneet kukkia poissaoloni aikana ja kerrokseni käytävällä välkkyy eri lamppu kuin lähtiessäni.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen tässä. Muutamat viime viikot ovat olleet hyvällä tavalla rikkonaisia. Se Yksi Juttu ei enää aiheuta rauhattomuutta samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten, vaan siitä on muodostunut yhtäkkiä Jotain Uutta, ja kuten kaikki uudet ja hienot asiat (kuten nopeasti lähestyvä kesä ja yhtä nopeasti realisoituvat syksysuunnitelmat, joista voin kertoa teillekin toivottavasti pian), se saa tuntemaan että kaikki on paremmin kuin koskaan ennen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kirjoitettu alun perin 13. joulukuuta 2009
Mä kyllästyin vähän ajan päästä istumaan lavuaarin reunalla ja mä hyppäsin alas ja aloin huvin vuoksi steppaa. Mä kulutin aikaa vaan. Mä en osaa steppaa kunnolla tai mitään, mut kylpyhuoneessa oli kivilattia ja sellasella on hyvä steppaa. Mä rupesin matkimaan yhtä jätkä elokuvissa. Yhdessä sellasessa musicalissa. Elokuvat on musta jotain inhottavaa, mut musta on helvetin hauska matkii niitä. Stradlater kaso mua peilistä kun se ajoi partaa. Mä en tartte muuta kun yleisön. Mä olen varsinainen ekshibitionisti. -Mä olen saatana kuvernöörin poika, mä sanoin. Mä painoin kaasun pohjaan. Mä steppasin vaan ympäri huonetta. -Äijä ei haluu et mä steppaan. Se haluu et mä menisin Oxfordiin. Mut steppaaminen on mulla veressä, jumalauta.
Sieppari ruispellossa, J.D. Salinger, suom. Pentti Saarikoski
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Jo muutaman päivän olen joutunut harhauttamaan mieltäni, joka pyörii miltei jatkuvasti Yhden Jutun ympärillä. Eilen pidin How I Met Your Mother -maratonin, join valkoviinispritzereitä ja illalla nauhoitin tyhmiä soittovideoita puhelimeni huonolaatuisella kameralla ja jaoin niitä fb:ssä. Tänään olen uudelleenlukenut Infinite Jestiä, kuunnellut musiikkia ja säätänyt blogin ulkoasua. Olen liian kärsimätön, haluan tietää ja tehdä kaiken nyt. Se ei ole välttämättä hyvä asia. Mutta kärsimättömyyteni johtuu vain siitä, että se Yksi Juttu aiheuttaa minussa vahvoja fiiliksiä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
