Maanantai, heinäkuun 18.
--- Kotiin palatessani huomaan, että Peitsamo on tullut juhlistamaan levynsä kauppoihin saapumista. Hän on jo juonut puolet vodkapullosta, ja toinen puoli on hyvällä alulla.
Seuraan hänen mesoamistaan. Hilpeänä hän huutelee iskulauseita, kehuu viinan erinomaista makua, äityy jopa polttamaan yhden Dunhill-savukkeen.
Innoissaan hän kaataa tuolin, josta katkeaa selkänojan pinna. Ylös hän ei enää kykene, siispä hän jatkaa ilonpitoaan lattialla maaten. Hän kehuu Jonathan Richmanin, Veltto Virtasen ja Juice Leskisen maailman parhaiksi ihmisiksi, eikä toki halvenna omaa arvoaankaan. Tarjaa ja minua hän ilmoittaa rakastavansa, koska olemme hänelle ystävällisiä.
Hänelle tulee hätä. Jotenkin hänen onnistuu päästä toilettiin saakka, mutta sitten kuuluu karmea rysäys. Menen katsomaan. Hän on kaatunut kylpyammeeseen, jonka pohjalta hän nyt jatkaa maailman parantamista. Pahaksi onneksi kylpyammeessa on ämpäri täynnä likoavia vauvanvaatteita. Peitsamo on jotakuinkin likomärkä, kun kampean hänet ylös ammeesta. Hän vain hihittelee. Riisun hänen housunsa ja ripustan ne kuivumaan. Eteisen lattialla Peitsamo yrittää ottaa horjuvia askeleita, mutta jalat eivät pidä. Tuon hänelle olohuoneeseen patjan ja kehotan häntä ryömimään sille. Hän ryömii kun hieman tuen.
Alan valmistaa ruokaa. Peitsamo huutelee ihailevia kommentteja Tarjalle ja minulle. Sitten hän oksentaa.
Sitten hän ei tee enää mitään muuta kuin nukkuu.
Paitsi kahdeksalta, silloin hän nimittäin herää. Hänellä tuntuu olevan kiire kotiin. Hilpeästi hän kiskoo tennarit jalkaansa ja hoipertelee ovelle. Nappaan hänet kiinni ja kysyn, onko hän todella lähdössä liikkeelle housuitta. Ei sentään. Hän kiskoo tennarit jalastaan nauhoja päästämättä ja änkeää puolimärät farkut päälleen. Hän tiedustelee aiheuttamiaan vahinkoja. Selitämme, että vain maton pesu tullaan laskuttamaan. Hän kiittää, tunnustaa taas rakkautensa meitä kohtaan ja häipyy Nokian suuntaan.
Kuka murhasi rock'n'roll tähden?, Juice Leskinen, Soundi-kirjat 1978
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Luen taas Siri Hustvedtia (The Enchantment of Lily Dahl). Pokkarin kannessa on kuva ilmeisesti päähenkilöstä, puolikas mustavalkoinen potretti, nenänvarresta solisluuhun, mustavalkoinen muuten paitsi huulet ovat kirkkaanpunaiset (kuinka muutenkaan), ja siksi tämä kaikki minua häiritsee, että en muista että kertaakaan kustantamon markkinointiosaston ja minun mielikuvani esimerkiksi juuri kirjan päähenkilöstä kohtaisivat. Tästä aiheutuu turhaa päänsisäistä konfliktia, jos siis tapanasi on katsoa lukemasi kirjan kantta. Useasti ei ole, joskus on, ja useasti en edes muista kirjan nimeä jota sillä hetkellä luen. Samaan kategoriaan kuuluvat kirjat, joiden kansikuvituksessa on käytetty elokuva-adaptaation mainoskuvitusta. Silkkaa pahuutta ja vääryyttä on ihmiselämä täynnä. Mutta kuinka vaikeaa on keksiä jotain muuta kansikuvitusta, vähemmän kliseistä? Niin, aika on rahaa, tiedän. Mutta tässä eräs todella onnistunut:
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Haluaisin kävellä oudon kaupungin katuja, istua kahvilaan, etsiä divareita, lukea halpoja pokkareita hiljaisen baarin nurkkapöydässä. Mutta koska en ole oudossa kaupungissa, ja palkkapäivä on vasta huomenna, teen tänään jotain muuta. Käyn läpi ikivanhoja tiedostoja (vanhimmat vuodelta 1996!), etsin vanhoja tekstejä ja kuvia, löydän muutaman yllättävän ruudunkaappauksen erään jenkkitytön kanssa vuonna 1999 käydyistä AIM-keskusteluista, jotka olen jo unohtanut. Kuuntelen The Black Keysin uusinta, pelaan Nethackia, leikin kissan kanssa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Makaan parvekkeella miltei vaaka-asennossa tyylikkään mustalla lepotuolilla pullotetaan kyyneleet, enkä edes hikoile mitenkään ylettömästi. Tähän on kaksi syytä: aurinko paistaa juuri nyt nätin valkoisen pumpulipilven takaa, tuijottelen pilviä sen mitä siristelyltäni pystyn, ja tulin juuri saunasta siivottuani koko asunnon. Sisältä kantautuu Sub Popin Cybersex-samplerin biisejä, juuri nyt Fleet Foxesin Mykonos, olen ilman paitaa ja shortsit jalassa (commandona), toisessa kädessäni on jääkylmä lasillinen rommia; odotan erästä vanhaa ystävääni saapuvaksi, hän soitti juuri junasta. Jatkanemme tästä yhteisen ystävämme luo lämmittämään 1940-luvun pönttökiuasta vanhan puutalon pihasaunaan. Lähikuntiin on myös tullut useampi kutsu, mutta koska olen vitun laiska ja julkinen liikenne ei kulje luulen että pysyttelen kaupunkialueella. Tähän loppuun jotain avoimista sepaluksista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ahh, kesäloma, feels like it's CAPS LOCK DAY all over again. Viime viikonloppu meni Sodankylän filmiriennoissa ("Sama kun oltaisiin ajettu auto Nallikariin ja ryypätty siellä", puki viikonlopun sanoiksi eräs ystäväni, ei, minä sentään kävin leffassa ja tapasin ihmisiä) ja alkuviikko oli vahvasti väsymyksen ja töiden sävyttämä. Karistin toimiston tomut jaloistani eilen, tämä aamu on mennyt uusia Futurama-jaksoja katsoen (timanttista) ja totutellen ajatukseen viiden viikon lomasta. Screwdriver auttaa. Palaan normaaliin postaustahtiin viimeistään ensi viikon alussa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tim Kreideristä olen puhunut muutaman kerran aiemminkin, ja teen sen taas, sillä hän on nyt alkanut jakaa vanhoja sarjakuviaan (uusien kommenttien kera) nettisivuillaan. Tsekatkaa myös uusin esseensä Nerve.comissa, siellä lopussa on tutun oloinen ajatus:
Let me also point out, as gently as possible, that everyone is a performer; spouses and lovers might be the most subtle and polished of all. The head resting on the pillow next to yours is ultimately remote and unknowable as life on other worlds. We can’t know for certain what’s behind anyone else’s eyes, or what they’re seeing when they look at us. We never truly touch; all we can ever feel is that spark that leaps across the gap between us. Every time we talk to a friend or look into a loved one’s eyes it’s a gesture of faith, like astronomers beaming signals into interstellar space: we have to believe that someone is out there across the emptiness in the cold glare, someone like ourselves, looking back.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Olen ajatellut paljon tulevaa lomaani. En halua tehdä itselleni ja sille liikaa yhteisiä suunnitelmia, mutta yhden asian haluan tehdä: haluan viettää illan ja yön meren rannalla, tiedätkö, mielellään hiekkarannalla, enintään kivenheiton päässä veden (meri!) rajasta. Näillä leveysasteilla ei tule ehkä vielä heinäkuun aikana niin pimeää että näkisi tähtiä (vai tuleeko, en muista enää?), tähdet liittyivät vahvasti mielikuvaani, jonka sain tuossa eräänä iltana maatessani nukahtamisen rajalla tummansinisissä lakanoissa, miettien valoa, sitä kuinka se on täysin erilainen tuolla mihin se joskus laskee ("Aurinko nousee 2:22 ja laskee 0:14.") kuin tässä valkoseinäisessä makuuhuoneessani.
Ehkä haen tähtitaivaan ja meren selän jostain kauempaa. Kerron teillekin siitä sitten.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Odottelen toimistolla sateen loppumista. Ystäväni soitti päivällä, hän on lähdössä huomenna Portugaliin ja halusi tavata ennen lähtöään (älkää innostuko, hän on erittäin kauniin tytön kanssa kihloissa oleva miespuolinen leijonakuningas) joten odottelen toimistolla sateen loppumista, näin internetin sadetutkasta että se loppuu noin viidentoista minuutin päästä, sen jälkeen ajan polkupyöräni ja itseni keskustaan ja kerholle.
Sanokaa mitä sanotte työmotivaatiostani ja muusta mutta tänään aivan oikeasti unohdin hammaslääkärikäynnin (suuhygienistikäynnin?) siksi että tein niin keskittyneenä töitä. Toivottavasti he eivät rankaise minua. Sähköpostilla sain selvitettyä että uusi aika pitää sopia puhelimen välityksellä. No, yritin sentään.
kommentoi | linkki kirjoitukseen