...I would like to beg you dear Sir, as well as I can, to have patience with everything unresolved in your heart and to try to love the questions themselves as if they were locked rooms or books written in a very foreign language. Don't search for the answers, which could not be given to you now, because you would not be able to live them. And the point is to live everything. Live the questions now. Perhaps then, someday far in the future, you will gradually, without even noticing it, live your way into the answer.
Rainer Maria Rilke, Letters to a Young Poet, 1903 (myös suomennettuna, Kirjeitä Nuorelle Runoilijalle)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Löysin taas loistavan pätkän viisautta (liittyen ihmissuhteissa etenemiseen, ulkoa tuleviin paineisiin ja sisäänrakennettuihin käsityksiin siitä, miten asioiden pitäisi mennä), via Metafilter:
I also struggle with my constant thinking about "What's next?". The best advice I can give you is from Kurt Vonnegut:
And now I want to tell you about my late Uncle Alex. He was my father’s kid brother, a childless graduate of Harvard who was an honest life insurance salesman in Indianapolis. He was well-read and wise. And his principal complaint about other human beings was that they so seldom noticed it when they were happy. So when we were drinking lemonade under an apple tree in the summer, say, and talking lazily about this and that, almost buzzing like honeybees, Uncle Alex would suddenly interrupt the agreeable blather to exclaim, ''If this isn’t nice, I don’t know what is.''
So I do the same now, and so do my kids and grandkids. And I urge you to please notice when you are happy, and exclaim or murmur or think at some point, ''If this isn’t nice, I don’t know what is.''
Recognize and value the good parts of the relationship and try to not think about external normative "milestones".
Eli muista tunnistaa suhteessasi olevat hyvät asiat ja arvostaa niitä, äläkä mieti normien mukaista etenemistä. (Lisää suuria ajatuksia: 1, 2, 3, 4.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Surrealismia; Villi Pohjola meets MTV? Kesällä 1995 Molson-panimo ratsasti uudella extreme-buumilla (X Games, anyone?) ja järjesti kilpailun promotoidakseen Molson Ice -oluttaan. 500 (amerikkalaista ja kanadalaista) voittajaa lennätettäisiin all-inclusive –matkalle 1000 asukkaan Tuktoyaktukiin (joka sijaitsee suunnilleen samoilla leveysasteilla kuin Inari) Pohjois-Kanadaan Molson Ice Polar Beach Party -festivaaleille. Esiintyjälista: Hole, Metallica, Moist, Cake ja Veruca Salt.
Molson Icen silloinen brändimanageri muistelee kosteaa kokousmatkaansa Tuktoyaktukiin kesällä 1995 seuraavasti:
Our task was to meet with the Mayor and convince him that it was a great idea for hundreds of drunken American sweepstakes winners to invade his village on Labor Day. I was the Brand Manager for Molson Ice and I had convinced my boss that a million dollar Metallica concert on the beach of the Arctic Ocean (the Molson Ice Polar Beach Party) was a good idea.
Sitting in Robert’s office on Prince Arthur Ave, while cracking a fifth of Jack Daniels, I learned for the first time that Tuktoyaktuk is a dry town and, even worse, that the Inuits have one of the worst alcohol problems in the world. Yikes. There was no turning back. I had already signed the contract. Pour me a bigger glass please. Robert and I finished the entire fifth there in his office. I’m pretty sure I drank most of it.
(For context, I had spent the previous three days at a beer convention in Chicago where, basically, all you do is drink beer. I must have had 50 beers in three days, maybe 75, and a grand total of 4 hours of sleep. Not kidding.)
Itse festivaali on jäänyt ainakin James Hetfieldin mieleen (The Metal Hammer Magazine, 1999):
The weirdest venue would have to be the Molson Ice Beach Party in the tundra in Canada. It was the show where 500 contest winners got flown to this little Eskimo village and it was us, Hole and Veruca Salt, and we played this tent in an area that was the last camp before the North Pole. We played for a bunch of contest winners and Eskimos who were huffing gasoline. It was all of 20 degrees in this tent.
Netistä löytyy myös Moistin Jeff Pearcen muistelmat aiheesta, ja koko projektista tehtiin myös dokumenttielokuva Invasion Of The Beer People (joka on pakko kaivaa jostain!) Ja (tietysti) voittajien kokemuksille on olemassa FB-ryhmä I Attended the Molson Ice Polar Beach Party (joka sisältää kiitettävän määrän WTF-tyyppistä kuvamateriaalia)!
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Awesome.
Törmäsin tähän biisiin viime viikolla, muistaakseni Metafilterin kautta. Mutta ongelma on siinä, että olen varmasti kuullut tämän jossain aiemminkin, mutta en saa millään päähäni missä. Hetken olin varma, että tämä on ollut viime Euroviisuissa. Hullua. Ehkä jossain telkkarimainoksessa? Vai?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
via 90severyday.tumblr.com
kommentoi | linkki kirjoitukseen
via tankgirlsinspiration.tumblr.com
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Täydellistä syksymusiikkia.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kesällä eräissä pari vuorokautta kestäneissä juhlissa tuolla periferiassa eräs puolituttu sanoi, että olen Kevin Smithin näköinen, tai oloinen, mitä tahansa. (Tunnustan kyllä tietyn yhdennäköisyyden: Smithkin on hiusten leikkuuta kaipaava "iso" rillipää.) "Ja sinä varmaankin tykkäät siitä?", hän sanoi (tarkoittaen siis Kevin Smithiä, ei väitettyä yhdennäköisyyttämme), ja minä myönsin pitäväni miehen kirjoitustyylistä ja asenteesta (ainakin blogi- ja podcast-tasolla, ja täytyy myöntää, kyllä Jay & Silent Bob toimivat, noin niinku hahmotasolla.)
Ja (taitaa mennä jaaritteluksi, ei voi mitään) kyllä tuo koko SModcast -ilmiö (podcast, josta tuli livekiertueita, nettisivu, jonka alla pyörii useita muita ohjelmia, ja maailman ensimmäinen podcast-teatteri, joka juuri äskettäin siirsi toimintansa livejuttujen perässä Jon Lovitz Comedy Clubille) on hienolla tavalla anarkistinen menestys. Jay & Silent Bob Get Old –podcastit (tai radio-ohjelmat, miten vain) ovat kuulemma tapa pitää Jason Mewes irti huumeista. Plus hän vetää suoran tunnin lähetyksen vaimonsa kanssa joka arkiaamu (muun päivittäisen suoran sisällön lisäksi). Plus hän järjestää silloin tällöin seitsemän tunnin kysymys- & vastaustilaisuuksia.
En edes puhu elokuvista, osa niistä on hirvittävän huonoja (Chasing Amy, jonka katsoin melko vasta, oli ehdottomasti huonoin elokuva mitä olen nähnyt moneen vuoteen). Mutta joo, tykkään siitä kuinka Kevin Smith on elävä esimerkki siitä, että (käytännössä) mikä tahansa on mahdollista, ja että maailmassa on vielä tilaa anarkialle, DIY-asenteelle (vaikka Smithillä ei luultavasti rahasta ole pulaa) ja että pohjimmiltaan indieprojekteilla on mahdollista menestyä (ja tuoda ihmisille vitusti iloa ja ajatuksia, joiden herättäjänä Smith toimii suunnilleen samalla periaatteella kuin edesmennyt Bill Hicks).
kommentoi | linkki kirjoitukseen