"There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others."
Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.
Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com
Kts. myös edellinen kirjoitus.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
––– I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that your heart softens a little more for those around you, too.
Ask Metafilter: "How does one have a real-life Brand New Day?"
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kuten arvelinkin, jo muutama päivä kohtuullisen normaalia arkielämää vie mukanaan kaiken masentavan. Tänään – en tiedä miksi – hymyilin itsekseni tihkusateessa lounastauolla. It's just life, you know. Fuck the apathy. Kaikki on hyvin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen nyt yrittänyt kohta kaksi tuntia kirjoittaa ulos tätä huonoa oloa. Siellä se vain on, välillä kiristävänä kimppuna kurkussa asti. Luulin päässeeni yli ja eteenpäin, ja on ollut hienoa nähdä sinunkin toipuvan. En osannut odottaa tätä reaktiota, tätä fiilistä joka on nyt ollut päällä jo päiväkausia.
Ehkä se alkoi hotellihuoneessa. Vietin muutaman viikon täysin yksin. Mietin paljon omaa yksinolon tarvettani. Se on tuntunut niin tärkeältä että nämä yksinäisyyden ja ikävän tunteet sekoittavat kaiken. Istuin huoneen parvekkeella ja mietin kuinka hienoa olisi jos olisit täällä, tulisit vaikka suihkusta, kävelisit huoneen läpi pyyhe päällä, koputtaisit hymyillen parvekkeen oveen ja saisit minut heräämään ajatuksistani. Tekisit kaikesta parempaa, kiskoisit minut ulos omalta ainaiselta mukavuusalueeltani. Onnistuit siinä välillä hyvin, muistatko? Joskus siihen riitti vain sinun hymysi.
Olin kai vain tottunut liikaa siihen että olet olemassa, että olet kuitenkin aika lähellä. Lähempänä kuin kukaan. Kaiken sen jälkeen mitä koimme yhdessä. Nyt tuntuu siltä että menetän ystävän, eikä minulla ole oikein varaa menettää niistä enää yhtään.
Tiedän: tämä on vain ohimenevä masennusjakso. Kaikki paranee kyllä. Loma loppuu, arkirutiinit palaavat ja tuovat mukanaan suunnitelmallisuutta ja varmuutta. En vain ole ollut tällaisessa tilanteessa hyvin pitkään aikaan, ja olen ilmeisesti unohtanut osan keinoista millä olen ennen pitänyt ajatuksiani aisoissa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Musiikki alkaa kohdasta 1:25. Viimeaikainen suosikki. Vielä hetki jäljellä viiden viikon loman alkuun.
EDIT: levyversion youtubekommenteista, keulahahmo Justin Vernonin sanomaa: "Emma is not a person. Emma is a place that you get stuck in. Emma is a pain that you cannot erase." Word.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
EDIT: en tiedä mistä keksin tuon heinäkuun 19. päivä, Futuramahan alkaa siis 19.6.
Futuraman viimeinen tuotantokausi alkaa
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Suunnittelin syntymäpäiväkutsun, tämä on sen etupuoli. Juhlimme muutaman viikon päästä samalla kertaa äitini 60-vuotissyntymäpäivää, hänen miehensä 65-vuotispäivää ja minun 30-vuotista taivallustani. Alkuperäinen kuva Wikipedia Commonsista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
