Joie de vivre 
--- Ja kun sanon etten saa lukua enää mieleeni, tarkoitan etten saa mieleeni noista kolmesta ainuttakaan. Totta on että jos muistaisin yhden, ja muistissanihan se varmasti jossakin on, muistaisin vain sen enkä pystyisi johtamaan siitä molempia muita. En liioin niistä kahdesta kolmatta, jos sattuisin saamaan mieleeni ne. Ne pitäisi siis muistaa kaikki kolme, että voisi ne tunnistaa kaikki kolme. Tällaisia muistot ovat, yhtä tappavia aina. Eräitä asioita ei siis pidä ajatella, ei niitä jotka ovat lähellä sydäntä. Tai pikemminkin, niitä pitää ajatella, sillä ellei niitä ajattele, ne saattavat tulla mieleen muistoina, vähä vähältä. Toisin sanoen niitä pitää ajatella hetki eikä aivan lyhyt riitäkään, joka päivä, ja useita kertoja päivässä, kunnes ovat painuneet sinne mistä ovat tulleet, läpitunkemattomaan liejuun. Se on sääntö.

Karkotettu, Samuel Beckett, suom. Juha Mannerkorpi

Tämä sama teema jatkuu; voiko omia ajatuksiaan kontrolloida, pitäisikö, miten se onnistuisi? "Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme." (Epiktetos) Miksi uhraan taas niin paljon aikaa ja energiaa miettien pelkkiä jossitteluja? Täytän pääni ajatellen asioita, mitkä eivät liity mitenkään reaalimaailmaan, ainakaan tämänhetkiseen.

Ehkä minulla on liikaa aikaa, ehkä en rasita itseäni fyysisesti tarpeeksi, ehkä valmistan itseäni henkisesti johonkin mitä toivon tapahtuvan tulevaisuudessa, ehkä vain seikkailen liikaa oman pääni sisällä?

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Sufjan Stevens - The Age Of Adz streamattavana 
Kuukausi sitten bloggasin Sufjan Stevensin uudesta EP:stä, nyt tuleva kokopitkä levy on streamattavana NPR.orgissa. Hyvää musiikkia syyspäiviin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ihmiset 
En tiedä. Muutama viime päivä on ollut jotenkin todella todella kaunis. Täynnä hienoja ihmisiä. En tiedä tietävätkö he kuinka innoissani olen heidän seurastaan. Mahtavaa auringonpaistetta, hyvää ruokaa, sauna, muutama baari, kasipalloa kerholla tai väittelyä Numeron keskikerroksessa. Auton kyydissä olemista keskellä yötä, jotenkin jännittäviä siirtymiä lähiöistä keskustaan ja toisin päin. Nauramista, hymyjä, katseita, ehdotuksia, suunnitelmia. Tapaamisia ja hyvästejä, tulemisia ja menemisiä, liian lyhyitä parituntisia.

Täysin uusien ihmisten, uusien tilanteiden ja mahdollisuuksien, vanhojen tuttujen lähentymisen ja kaikenlaisen kivan keskellä mietin sitä mistä johtuu että taas vaikuttaa siltä että syksy saa ihmisiä eroamaan toisistaan. Mutta, kuten olemme huomanneet, kaikki paranee, ajan kanssa.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Suuria ilmapalloja ja onnellisuutta 

World of Goodin flickristä

Ei se paljoa vaadi: esimerkiksi helvetin hyvää musiikkia ja helvetin isoja oransseja ja keltaisia ilmapalloja, niin aikuiset ihmiset ovat niin onnellisia että itku tulee. Tämä muisto parin kesän takaa Flaming Lipsin keikalta Helsingistä tuli mieleen kun tänä perjantaina tunsin ja tunnen edelleen jonkinlaista tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Vaikka ilma onkin hirvittävän harmaa niin on perjantai, voin taas kuunnella musiikkia kävellessäni ja taas vaihteeksi hieman vaivaava kurkkukipu/flunssakaan ei latista fiilistä.

Mikä muu saa hyvälle mielelle? Tyydyttävät kehityskeskustelut, uudet tuttavuudet, treffimahdollisuudet, teen juominen, jouluvalot, yötaivas, vaahterat ja vaahteranlehdet. Ja tietysti viikonloppu.

Ja Daniel Johnstonin Walking The Cow!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
MGMT - Electric Feel (Live on Abbey Road) 


Itse live alkaa kohdasta 1:30. Tiedän, olen pari vuotta myöhässä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Sunnuntai part I 
Mietin joskus pitäisikö ottaa yhteyttä, tunnustaa että on miettinyt, kertoa kaikki se mitä tietenkään ei pitäisi kertoa. Sitten muistan miettineeni usein myös toista vaihtoehtoa, unohdusta, odotusta, aikaa, elämää sillä välin. Mitä toteutan koko ajan. Olisi hyvä jos voisi päättää mitä ajattelee.

Kaikki jakavat spotifylistojaan joten tässä teille yksi ihan toimiva syksylista.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Statuspäivitys 
Koko viikon olen viettänyt hiljaiseloa, katsellut leffoja ja nukkunut tarpeeksi, pienimuotoinen syksyn rauhallisuus päällä. Mutta onneksi on perjantai. Tavallinen säätö jatkuu viimeistään viikonlopun jälkeen, joten hyviä niitä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Kahvia ja tupakkaa 
Vaikka en polta tupakkaa, parvekkeen tuhkakuppi on täynnä ja vaikka en juo kahvia, löytyy asunnosta ainakin yksi puolikas jäähtynyt kahvi. Ajan kanssa luultavasti useampia; sohvan alta, nurkasta nojatuolin vierestä, keittiöstä. Kävi vieraita. Tai päinvastoin melkein täysin epävieraita ihmisiä. Epävieraita? Tuttuja? Mikä on sanan vieras vastakohta?

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  51 52 53 54 55 56 57 58 59 60  ►|