Yhdyn kommentteihin, erityisesti tähän: "I wish i could make it liquid and pump it directly to my veins." Hullua.
Kommenteista puheen ollen, tämän blogin kommentoinnissa taitaa olla jotain häikkää. Captcha-koodit eivät muka kelpaa. Olen miettinyt Wordpressin asentamista, jossain netin mutkassa on skripti, jolla vanhat postit voi tuoda automaattisesti uuteen systeemiin. Katsotaan nyt.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
(Vielä siitä Tiestä: olen ehkä hieman pettynyt. Onhan kirja tapahtumiltaan melkein ainutlaatuisen ankea, ja varmaan juuri sen johdosta hahmoihin on lähes mahdoton samaistua, mutta en täysin ymmärrä kirjan kaikkialla saamaa ylistystä. Blood Meridian on selkeästi vaikuttavampi ja siinä, toisin kuin Tiessä, on jotain jännitettävääkin.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tämä on pitänyt lukea jo kauan, ja nyt löysin sen viikonloppuna pidetyiltä antiikki- ja keräilymessuilta. Lukeminen on vielä kesken, joten en uskalla sanoa kirjasta vielä paljoa: ainakin tähän mennessä tunnelma on luvatun kaltainen, ahdistava, nälkäkuolema uhkaa. Kaiken tämän keskellä en voi olla ajattelematta tätä klassikkopätkää:
Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä alkavan sen näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin innokkain vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Kerrankin levyn kansi kuvaa hyvin sen sisältöä. Syksyyn sopivaa musiikkia. Tässä single No One Does It Like You:
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satuin television ääreen eilen illalla. YLEn Voimala-ohjelmassa käsiteltiin Zeitgeist-liikettä (jota olen sivunnut kerran aiemmin). Ohjelmassa puhuneet vieraat olivat mielenkiintoisia ja asiallisia, mutta juontajien asiallisuudesta en ole niin varma. Jotkut heidän kysymyksensä olivat tahallisen provosoivia, mutta myötähäpeää herättävällä iltapäivälehtityylillä, mikä ei juurikaan auttanut itse keskustelua, ja sai heidät vaikuttamaan jotenkin siltä, että he pitivät itseään älykkäämpinä kuin haastateltavansa (mikä tietysti sai aikaan päinvastaisen vaikutuksen). En tiedä, jotenkin perseestä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kesällä suunnittelin lukevani kasan kirjoja. Miten kävi?
Invisible, Paul Auster, luettu.
Troubles, J.G. Farrell, luettu, tämä oli yllättävän hyvä!
Fiction of the Absurd: Pratfalls in the Void, A Critical Anthology, avattu.
Demian, Herman Hesse, ei luettu.
Homeboy, Seth Morgan, luettu parikymmentä sivua, muka-shokeeraavaa paskaa. (Mikä ei tietenkään tarkoita, että en lukisi sitä loppuun joskus.)
Black Like Me, John Howard Griffin, mielenkiintoinen mutta kesken, jäänyt muiden jalkoihin.
The Third Time Around, George Burns, lueskeltu, yllättävän tylsä.
Men in Black, Scott Spencer, luettu, hyvä.
If Chins Could Kill, Bruce Campbell, luettu, erinomainen.
A Burnt-Out Case, Graham Greene, ei luettu.
Meidän jengi, Philip Roth, ei luettu.
Lisäksi: Stephen Kingin Tukikohta (joka on siis Kingin suosituimpia teoksia, lyhentämättömässä muodossaan 1300-sivuinen helvetin huonosti suomennettu megaeepos), ainakin yksi James Hadley Chasen (aiemmin) pulp-jännäri, edelleen kesken oleva Infinite Jest, ja luultavasti vielä yksi tai kaksi joita en muista nyt.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Merkillistä on, eikä kukaan oikein tiedä miten tärkeänä tätä tietoa tulisi pitää, että suunnilleen 85 prosentilla Linnunradan tunnetuista planeetoista, olipa niillä sitten primitiivisiä tai pitkälle kehittyneitä kulttuureita, oli keksitty juoma nimeltä gini jatonix tai ginjatnix tai ginjat o nicks, ja tämän saman foneettisen teeman muunnelmia on ainakin tuhat. Juomat eivät ole ollenkaan samanlaisia, ne vaihtelevat silvovialaisesta chinanto/mnigsista, joka on tavallista vettä hiukan huoneenlämpöä lämpimämpänä tarjoiltuna, gagrakackalaiseen tzinjatonyksiin, joka tappaa lehmän sadan askeleen päästä, ja ainoa niille yhteinen tekijä nimien samankaltaisuutta lukuun ottamatta on, että ne kaikki on keksitty ja nimetty ennen kuin kyseiset kulttuurit saivat yhteyden toisiin kulttuureihin.
Mitä tästä voi päätellä? Koko juttu on täysin erillinen kaikesta muusta. Kielitieteessä ei strukturalistien mielestä sellaista olekaan, ja silti niin vain on. Vanhat strukturalistit suuttuva kun nuoret strukturalistit puhuvat siitä. Nuoret strukturalistit innostuvat siitä kovasti ja valvovat myöhään vakuuttuneina siitä, että ovat jonkin erityisen syvällisen ja tärkeän totuuden lähteellä, ja lopulta heistä tulee vanhoja strukturalisteja ennen aikojaan ja he suuttuvat nuorille strukturalisteille. Strukturalismi on onneton ja katkeran eripurainen tieteenhaara, ja suuri määrä sen harjoittajia kuluttaa turhan monta yötä siihen, että hukuttavat ongelmiaan uiski zodaan.
Maailmanlopun ravintola, Douglas Adams, suom. Jukka Saarikivi
Asunto on valoisa keskellä päivää, olen flunssassa kotona, teen asioita kuten luen pitkiä pätkiä, siivoan työpöytää, mietin onko liian aikaista juoda gin and tonic. Käyn jääkaapilla ja huomaan, että flunssan runtelemien aivojeni himoava juoma ei olekaan perinteinen ginitonic, vaan gin and bitter lemon (giniä lemon tonicin kanssa, suosittelen lämpimästi). H2G2 sez:
Making the Perfect GBL
The method is almost identical to making a good gin and tonic. If you follow the maxim 'if anything is worth doing then it's worth doing properly' you'll be rewarded fittingly.
- Take your favourite tall glass and half fill it with ice; we want this cold.
- Add a good measure of good quality gin (between 30ml and 50ml depending on all sorts of factors).
- Add a good slice of lemon or lime. (Lime is by far the better with the more sophisticated tonic, but bitter lemo- n can handle the pungency of a good slice of lemon.)
All that remains is to top up your glass with bitter lemon, give it a quick stir and the job, one may say, is a good one.
You may have noticed the omission of a straw. A GBL is better drunk straight from a glass as we want the tangy freshness to swill around and titillate the whole mouth, front and back.
kommentoi | linkki kirjoitukseen