Vuoret 
"Kaukana lounaassa siintävät vuoret. Poimuileva selänne on kuusi peninkulmaa pitkä. He sanovat niitä joskus vuoriksi ja toisinaan vaaroiksi tai kukkuloiksi. Vuoriksi silloin, kun ne näyttävät katkaisevan tien sinne, mihin he niin kaipaavat, ja silloin kun ne näkyvät oikein mahtavina suomaiden takana. Vaaroiksi he nimittävät niitä usein, kun ne viekoittelevat heidän haaveensa ylitseen maihin ja olosuhteisiin, joita he niin ikävöivät. Joinakin iltahetkinä ne lahjoittavat heille rauhaisan mielen ja sivelevät ajatuksen sisintä, salatuinta kehää kuin viileät, siniset mainingit."

Veikko Huovinen, Siintävät vuoret, 1959

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Heartworn Highways 


Ystäväni R jakaa kanssani innostukseni Townes Van Zandtin musiikkiin. Pari viikkoa sitten hän tutustutti minut Heartworn Highways -nimiseen dokumenttiin, jonka trailerin näette yllä. Elokuva käsittelee niinsanottua outlaw-kantria, eli muusikoita jotka hylkäsivät suureellisen Nashville-kantrimeiningin ja tekivät sen sijaan usein hyvinkin riisuttua, teemoiltaan tummasävyistä musiikkia.

Tässä muutama pätkä dokumentista:







Ja seuraavassa mies jonka kivesten täytyy olla täyttä valurautaa, vai mitä olette mieltä vankilakeikan asuvalinnasta? David Allan Coe:



Itse leffassa on enemmänkin materiaalia tuolta Coen vankilakeikalta, ja yllättävää kyllä, hän saa provosoivasta ulkonäöstään huolimatta yleisön puolelleen jutuillaan ja musiikillaan.

Vielä yksi pätkä, Rodney Crowellilta (joka oli muuten myöhemmin naimisissa Johnny Cashin Roseanne-tyttären kanssa):



Niin, ja leffan soundtrack löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ensimmäisiä 
Kasa kerää listaa suomalaisten blogien ensimmäisistä postauksista. Selailun lomassa tuli tutustuttua muutamaankin mielenkiintoiseen blogiin. Niistä luultavasti lisää myöhemmin, kuten kaikesta muustakin. (Viime viikko oli todella kiireinen, ja tämäkin alkuviikko tuntuu siltä, joten pahoittelen jos blogin päivitystahti lipsuu tällä viikolla, lupaan että se on väliaikaista.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Sosiaalista mediaa? 


klikkaa isommaksi


AddThis Social Bookmarking Sharing Button Widget. Eli JaaTämä Sosiaalinen Kirjanmerkin Jakamiseen tarkoitettu Nappulavimpain. Huoh.

Montako tunnet? (Itse tunnistin 28/154.)

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Pudasjärven ufot 
"Talvella 1971 Suomessa nähtiin ufoja joka päivä. Joka viikko tunnistamattomat lentävät esineet laskeutuivat maahan. Joka viikko nähtiin humanoideja. Joka kuukausi ufoista saatiin valokuvia." Tapani Kuningas, Ufojen jäljillä (Kirjayhtymä)

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä on mielenkiintoinen juttu Pudasjärven legendaarisesta ufo-aktiivisuudesta. Kuten jutusta käy ilmi, 60-70-luvuilla jokin tai jotkin lentelivät pohjoisen taivaalla. Mitkä ja miksi? Yleisin käsitys nykyään lienee ekstraterrestiaalien lisäksi jommankumman suurvallan lentokonetestailu. Kuninkaan kirjassa kerrotaan myös tarkasti minkälaisilla välineillä valoilmiöitä kuvattiin:
"Lokakuun lopussa 1970 oltiin jo niin pitkällä, että voitiin aloittaa säännöllinen valvontakuvaus. Sopiva kamera oli valittu ja kameralle sopiva sijoituspaikka --- vähän horisontin yli suunnattuna, kohti tiheintä ufojen kulkualuetta. Näkyvyys mainittuun suuntaan on kirkkaalla säällä noin 30 kilometriä. --- Ensimmäisen puolivuotiskauden aikana on valvontakuvauksessa valotettu noin. 220 kuvasijaa Kodak IR 135/20 filmille, 60 kuvasijaa Kodak Ektacrome Infrared filmille, 40 kuvasijaa Agfacolor CN 17 värinegatiivifilmille ja noin 80 kuvasijaa normaali mustavalkoiselle filmille. Lisäksi on kuvattu väridiafilmille ja rullafilmille. Näin suppean tutkimusprojektin tuottona on kuitenkin saatu 11 erinomaista tutkimusarvoa omaavaa otosta ja samanverran vähemmän onnistuneita osumia ohikulkevista ufoilmiöistä." (s.143-146)


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Lihatäytekakku (siis oikea beefcake) 
Miltä näyttää jauhelihapihveistä ja pottumuusista tehty täytekakku? Käykää katsomassa mainiosta Decapitated-ruokablogista. Näin vegetaarimpikin kyllä innostuu mielikuvituksella tehdyistä safkoista ja hyvän näköisistä kuvista.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Gösta & Liisa Akimof: Viiden pennin paskiainen 


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Vasemmistonuorten verkkokampanja kerää kokemuksia työpaikoilla tapahtuvista lainvastaisuuksista 
Tälläkin alalla moni aloitteleva työntekijä joutuu kohtaamaan melko kirjavia käytäntöjä (joista olen puhunut aiemminkin). Siksi on hienoa että Vasemmistonuoret nostavat asian esiin provosoivasti nimetyllä Ilmianna pomosi -kampanjalla.

Itse en ole joutunut ikinä suuresti kusetetuksi, mutta monet media- ja taidealalla työskentelevät ystäväni ovat. Jos koet olosi epävarmaksi siitä, kustaanko sinua silmään (ja usein, jos tunnet olosi epävarmaksi, kaikki ei ole ok), ota yhteyttä liittoosi. Jos et kuulu liittoon, liity.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  71 72 73 74 75 76 77 78 79 80  ►|