kommentoi | linkki kirjoitukseen
The New York Timesin nettisivuilla on hyvä sarja ahdistuksesta:
We worry. Nearly one in five Americans suffer from anxiety. For many, it is not a disorder, but a part of the human condition. This series explores how we navigate the worried mind, through essay, art and memoir.
Tuttujen kirjoittajien joukossa on mm. Tim Kreider.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
David Byrne & St. Vincent - Love This Giant
Dot Allison - Exaltation Of Larks
Raphael Saadiq - Stone Rollin'
Danger Mouse - Rome
Part I
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Parc de la Ciutadella, Barcelona, huhtikuu 2012
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen näköjään ollut aika hiljaa kirjaprojektistani (kaikesta muusta puhumattakaan?): edellinen posti siitä on viime tammikuulta. Homma etenee kuitenkin, tämän kesän aikana olen jo uskaltanut puhuakin siitä ihmisille, mikä oli varsinkin ensimmäisellä kerralla outoa ja kummallisen palkitsevaa. On jännä huomata miten ihmiset innostuvat ja tukevat näinkin hullua ideaa.
Elämäni on ollut outo sekoitus äärimmäistä hektisyyttä (muutama keikka viikossa, treenit, duunit, muut harrastukset ja ajankohtaiset tapahtumat) ja välillä onneksi myös rauhoittumista, pitkiä päivä- ja yöunia. Hajoitin jalkani Berliinissä ja se on oikeastaan parantunut vasta nyt. Olen myös kamppaillut muutaman enemmän tai vähemmän henkilökohtaisen asian kanssa, mutta sitä kai se elämä on?
Joka tapauksessa: tämä posti on tarkoitettu pyyhkimään pölyt täältä, ja ilmoittamaan että aion julkaista täällä muutaman pätkän lisää tästä ikuisuusprojekti-käsikirjoituksestani (jolla on jo nimikin, mutta siitä lisää myöhemmin) lähiaikoina, alkaen nyt.
Tästä pätkästä vielä, tämä on melko suoraa jatkoa tälle viime syystalvena päivänvalonsa nähneelle kohtaukselle. Tämä on kirjoitettu jo joskus viime keväänä(?), mutta olen vasta nyt päättänyt että se on Tarpeeksi Hyvä. Ainakin tänne? Vaikka kaikkeen tähän asti kirjoittamaani pitääkin selkeästi saada lisää luita lihojen ympärille. Mutta se on toisen kierroksen hommia, vai mitä? Joten, pidemmittä puheitta, tässä lisää ystävämme G.R.:n, Iran ja Malkin seikkailuja, tällä kertaa jonkun ihmeen kalatehtaan myymälässä:
"No tottakai sen henkivartijan piti testata sitä ensin, mut siinä vaiheessa se talon isäntä tajusi että eihän se voi jumalauta Robert De Nirolle tarjota muuta kuin parasta mitä talosta löytyy. Joten se keskeyttää sen jutun, pahoittelee ja käy toisessa huoneessa ja tulee takas sen A-luokan pilven kanssa, total primo shit, mutta tietysti sen henkivartijan pitää nyt testata sitä uutta polttoa myös." Malki oli vauhdissa. Ajoimme edelleen. Aamupäivä ei ollut vielä pitkällä.
"Ne edellisetkin savut oli aika tujut, mut henkivartija hoitaa tietenkin homman kotiin. Sit ne venailee jonkun aikaa, De Niro katsoo kysyvästi henkivartijaan, tiedättehän kun sillä on ne kulmakarvat korkealla, henkivartija yskii vähän ja nyökkää. Uusi pesä on täytetty valmiiksi. Robert De Niro ottaa akryylibongin ja halvan muovisytkärin käteensä, ja polttaa kunnon hitit." Oli hiljaista, en arvannut puhua, jos Malkin stoori ei ollutkaan vielä lopussa.
"En tiedä teistä, mutta minun on pakko saada kohta jotain syötävää", sanoin ja tyhjensin kolmannen olueni. "Ira, onko täällä päin jotain, mitä tahansa?"
Ira oli hetken hiljaa. "Vartin päästä pitäisi olla joku kalatehtaan myymälä tai vastaava, jos muistan oikein. Käydään siinä, ja lähdetään sitten esimerkiksi minun luokseni? Haluaisin päästä tästä autosta eroon. Malkin tarina niin sanotusti herätti tiikerin."
"Sopii minulle", sanoin. Sumu oli hälvennyt ja aurinko valaisi kirkkaan syksyisen maiseman. Jo ennen tänne tulemistani pidin prosessoiduista kalatuotteista. Täällä niitä riittää, ystäväni eivät välitä vittujakaan. Islantilaiset ovat yllättävän kylmää sakkia.
Malki ja Ira olivat pinnalta samanlaisia, maailman välinpitämättömimpiä ihmisiä, mutta olin ystävystynyt heidän kanssaan silti. Tai ei ehkä Malki, hän oli (yleensä, ei tietenkään tällaisena päivänä) niin hermostunut että ei osannut olla välinpitämätön. Äkkiä tunsin oloni raukeaksi, päätin ajelehtia vielä hetken omissa ajatuksissani.
Mietin pyörremyrskyjä, Yhdysvaltojen Kalliovuorten ja Appalakkien välisen alueen tornadoja, jotka mutkittelevat kaupunkien läpi. Sen raja on terävä: tornado pujottelee ja vie talosta yhden huoneen, jättää muut koskematta. Mikä se on jos ei taivaalta tuleva tuho, kuinka hirvittävän satunnaista on elämä ja kuolema. Olen katsonut liikaa televisiota. Yhdysvalloissa on taas tornadosesonki. Onhan sitä täälläkin pelättävää: jäätikkö pakenee, kuka tietää mitä sen alta paljastuu. Kiertää huhu, että Jimmy Hoffan muumioitunut ruumis tulee esiin jäätikön alta vuonna 2013. Ihmiset lyövät vetoa. (Se on yksi talouden sarvi, joka kasvaa.) En tiedä kuka on voitolla. Ehkä se on vain hyväksi, tiedättekö? Jotain tekemistä, vaikka Jäätikön reuna onkin virallisesti (siitä oli radiossakin) luokiteltu Kaiken Jäljellä Olevan takana olevaksi (tapa sanoa että suurin osa tästä seudusta on Jumalan selän takana), eikä siellä ole mitään. Ruumiita voi tietenkin löytyä, kuten kaikkea muutakin lahoavaa.
Ira käänsi auton kuluneen keltaisen rakennuksen pihaan. Tien vieressä oli korkean ruosteisen palkin päässä valomainos, punainen kala, pihalla oli muutama bensapumppu. Paikka näytti hylätyltä. Malki nousi yllättävän ketterästi istumaan takapenkillä.
"Gerille safkaa vai? Kai sitä itsekin voisi jotain", hän sanoi. Nousimme ulos autosta ja kävelimme kosteassa ja kirkkaassa valossa sisään myymälään.
"Päivää taloon itse kullekin säädylle!" Ira kajautti jo ennen kuin hän pääsi kynnyksen yli. Paikka näytti edelleen hylätyltä. Kurkistelimme ympärillemme, parikymmentä perinteistä huoltoaseman pöytää, koko salin levyinen tiski, jonka takaa alkoi rintama kunnioitettavan kokoisia harmaita koneita kuin neljä metriä korkeita peltilaatikoita. Luultavasti maailman suurimpia kotitalouskoneita. Oli hiljaista. Ilmassa oli selkeä kalaruoan tuoksu. Kävelimme tiskille.
"'Katkarapuaioli on loppu. Pahoittelemme.'" Malki luki ääneen tiskillä olevan kyltin.
"Okei", Ira sanoi. "Nyt olisi parempi tulla sitä palvelua, muuten aioli on heidän pienin murheensa." Hän löi kämmenensä tiskiin, äkkinäinen ääni kaikui kumeasti koneiden peltipinnasta.
"Onko täällä ketään?" hän huusi.
Kaukaa kuuluu kuinka metallinen ovi sulkeutui. Joku yski ja käveli meitä kohti. "Kuulkaas, minähän sanoin jo puhelimessa että oh––" pienen harmaan miehen lause katkesi kun hän tuli esiin metallikuutioiden kapeasta välistä ja näki meidät.
"No siinähän kesti. Miten olisi vahvat oluet kaikille?" Ira kääntyi katsomaan meitä ja nosti aurinkolasinsa otsalleen.
"Ja minulle muutama tuollainen paneroitu kampelaleike, kaksi riittää", sanoin nyökäten myyjälle, joka nyt hankasi silmälasejaan (joissa oli olematon harmaa metallikehys) valopunaraitaiseen essuunsa.
"Kastiketta?"
"Minkälaista teillä on?"
"Noo, valkosipulista, tillistä, katkarapukastiketta, vuohenjuustoa, cheddar, pippuri, tumma olut, brandy, vodka... Brennivín", pieni mies luetteli. Minä katsoin kuinka Ira tutki kädet takkinsa taskussa vitriinin tuotteita, kasvot melkein kiinni lasissa, suuri ruho taittuneena keskeltä suoraan kulmaan. Malki käveli jo kohti salin kauimmaista nurkkapöytää. Ira katsoi ylös vitriinistä. "Älä ota valkosipulia", hän sanoi.
"Okei, no, cheddar sitten."
"Minä maksan ne oluet", Ira työntyi tiskille viereeni ja ojensi kalakauppiaalle tukun ryppyisiä pikkuseteleitä. Hän sai tuopit ja kantoi ne kaikki kerralla pöytään Malkin luo. Minä maksoin ruokani ja kävelin hänen peräänsä. Kun pääsin kulmapöytään Ira istui pöydässä leveä selkä minuun ja tiskiin päin, hän oli jo puolessa välissä tuoppiaan. Malki katseli ulos ikkunasta unisen näköisenä. Istuin alas hänen viereensä, nostin oman tuoppini (meille kurjille, ajattelin) ja kaadoin kurkkuuni kullanruskeaa kylmää nestettä.
"Tiesittekö että brittiläisillä merimiehillä on eri syy kippistää joka päivälle?" Malki sanoi. "Ja että torstaisin he kilistävät mahdollisimman veriselle sodalle tai sairaudelle?"
"No siinähän olisi meillekin sopiva?" Ira vastasi.
"Eikö tässä tilanteessa ole jo tarpeeksi kurjuutta" minä sanoin.
"Kurjuudesta puheenollen, Geri, pihvisi saapuvat."
"Kyllä Malki on oikeassa. Aikamatka lapsuuden nöyryytyksistä, no, aikuisiän nöyryytyksiin. Kuinka miehistä: kolme cowboyta leirinuotion ääressä, vuodattamassa sydänvertaan autiomaan hiekkaan" Ira sanoi.
"Voidaanko puhua jostain muusta. Tai parempi vielä: voidaanko olla hiljaa sen aikaa että saan nämä rasvat ja hivenaineet kupuni alle" sanoin.
Hetken aikaa kuulin vain tiskin takaa kuuluvaa etäistä koneiden jyminää. Ehkä tiskikoneen ääntä. Ilmanvaihdon tasaisen maton.
Malki joi pitkään ja sanoi "Yksi idiootti sylki kasvoilleni seiskaluokalla."
"Mio Poikani Mio, anna tulla vaan kaikki pintaan!" Ira innostui. "On tärkeää käsitellä kaikki vanhatkin asiat uudelleen aina silloin tällöin."
"Sinä olet niin täynnä paskaa, Ira, tiedätkö?" sanoin. "Mitä se Malkia auttaa jos sinä psyykkaat esille kaikki hänen ikävät kokemuksensa, tänään, mitä luulet? Tehkää tämä joskus toiste kun olette kahdestaan, sopiiko?"
"Meidän pitää saada sinutkin parempaan kuntoon, which means että lähdetään vittuun täältä. En ala koko päivää kuuntelemaan tuollaista pahanilmanlintua, se on varma" Ira sanoi, joi tuoppinsa, pyyhki partansa takkinsa hihaan ja nousi pöydästä.
En tiennyt miten Ira teki sen, mutta aina keskustellessani hänen kanssaan hän sai käännettyä asian niin, että sinä olit se valittaja ja että hän oli avaramielinen ja jalo, näki asian jotenkin ehjemmin kuin sinä. Ominaisuus jota sekä vihasin että ihailin. Malki oli jo matkalla ovelle Iran perässä. Tungin viimeisen palan juustokampelaa suuhuni, pyyhin käteni nopeasti ympäri pöytää levittelemiini servetteihin ja hölkkäsin heidän peräänsä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
--- there are vastly different kinds of truth, some of which are incompatible with one another. Example: A 100 percent accurate, comprehensive list of the exact size and shape of every blade of grass in my front lawn is 'true', but it is not a truth that anyone will have any interest in. What renders a truth meaningful, worthwhile, & c. is its relevance, which in turn requires extraordinary discernment and sensitivity to context, questions of value, and overall point – otherwise we might as well all just be computers downloading raw data to one another.
David Foster Wallace, The Pale King, sivu 261.
"Sinä olet syntynyt kävelemään valossa. Jos lasket pääsi valkoiselta taivaalta, rämmit vieraassa elementissä. Luulet että olet mennyttä, mutta asia ei ole niin, sillä valon henget auttavat sinua ja kannattavat sinua vasten tahtoasikin ja kaikesta vastustuksestasi huolimattakin. Kuulostanko minä mielipuoliselta? Joskus minusta tuntuu että olenkin. Ota käyttöösi ne valtavat potentiaaliset voimat joilla sinä taistelet, ne jotka ovat sinun ruumiissasi ja vielä paljon enemmän sielussasi, palauta minulle se mielenterveys joka jätti minut silloin kun minut unohdit, kun lähetit minut pois, kun käänsit askeleesi kohden toista polkua, oudompaa reittiä kuin koskaan olet kulkenut paitsi..."
Malcolm Lowry, Tulivuoren juurella, sivu 418, suom. Juhani Jaskari (aiemmin: 1, 2)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Berliini, heinäkuu 2012.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
