"JAWS"
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Barcelona, huhtikuu 2012
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kuvattu liikkuvasta autosta jossain Kokkolan ja Tampereen välillä viime perjantaina klo 18.26.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Bileet ovat paljon pitemmällä; paikalla on enää kaksi henkeä. Video pyörii. Alex ja Boot ovat lysähtäneet sohvalle, ja heidän välillään vallitsee äänetön seksiin liittyvä väärinkäsitys. Boot on riisunut sukkahousunsa ja odottaa jostain itselleen käsittämättömästä syystä, että häntä kopeloitaisiin. (Ei se ainakaan kiihkoa ole. Pikemminkin närkästystä.) Alex taas on päättänyt vakaasti olla kopeloimatta, vaikkei ymmärrä miksi. (Ei se oikeastaan kiihkon puutetta ole, ei sinänsä. Ehkä se on moraalinen kannanotto. Ehkä se johtuu ryyppäämisestä.) Boot on nukkuvinaan, vaikka on täysin hereillä. Alex esittää hereillä olevaa, vaikka jaksaa töin tuskin pitää silmänsä auki. Bootilla on aivan mukavat oltavat, mutta hän vaihtaa tämän tästä asentoa yrittäen saada väittelyn viriämään uudestaan. Alexilla on kauhea kramppi, mutta hän ei uskalla hievahtaakaan.
Nimikirjoitusmies, Zadie Smith (suom. Irmeli Ruuska), WSOY 2004
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En juurikaan välitä niistä puolen litran colapulloista joiden kyljessä lukee "Share a Coke with X" (X on jonkun ihmisen suomalainen nimi tyyliin "Share a Coke with Sirkka-Liisa"), ehkä se johtuu siitä että a) don't tell me what to do, ja b) pelkään että vahingossa otan kaupan jääkaapista pullon jossa lukee jonkun ex-tyttöystäväni nimi, tarkoitan että elämässäni on tarpeeksi miettimistä muutenkin, ymmärrättehän. Ziisus.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
On maanantai ja lomapäivä, eli hyvin hiljainen ja hidas päivä. Nukun pitkään. Laitan astianpesukoneen päälle, pisimmälle ohjelmalle. Aurinko paistaa parvekkeelle, siellä tarkenee t-paidalla. Istun ja luen John Irvingin romaania In One Person. Luin sen Espanjassa heinäkuussa, mutta en muista itse tarinasta paljoakaan. Espanjasta en ole kertonutkaan vielä, mutta olen kirjoittamassa siitä jonkinlaista ehkä muidenkin mielestä hauskaa pidempää pätkää, joten toivottavasti kohtuullisen mutta vielä määrittelemättömän ajan päästä saatte tietää miksi ei ole järkevää asua yksin kahden hengen hotellihuoneessa ja kuinka monta kertaa katsoin eri hotellien telkkarista saman espanjaksi dubatun dokumentin Niilin pohjasta löytyneistä obeliskeista. Se johtui vain siitä, että Tour de Francen lähetyksiä ei tullut ympäri vuorokauden.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ehkä?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kirjoitettu 7. syyskuuta 2009
Tämä on tositarina, joka tapahtui päivälleen kahdeksan vuotta sitten, eli vuonna 2001.
Kahdeksantoistavuotias allekirjoittanut ja hänen hyvä ystävänsä olivat menossa Tukholmaan katsomaan Radioheadia. Asuinpaikkamme sijainnista johtuen päätimme tehdä matkan bussilla, tämä taisi myös olla halvin vaihtoehto. Nousimme bussiin torstaina klo 15, perillä oli tarkoitus olla perjantaina aamulla, olisiko matkan kokonaiskesto ollut noin 17 tuntia tai jotain. Enää en löydä netistä aikatauluja vaikka mielestäni linjaa ajettiin ainakin vielä pari vuotta sitten kun asuin Torniossa.
Olimme tietysti innokkaina poikina varautuneet pitkään matkaan erilaisin virvokkein (Bailey's, olut, pistaasipähkinät, valkoviini sekä bonuksena litra juuri tiputettua, vielä lämmintä pontikkaa). Bussi oli eräänlainen puolikas malli, eli bussin takaosa oli pelkkää rahtitilaa ja etuosa perinteistä sisätilaa, puolet tavallisen bussin sisätilasta. Istuimme taakse, muut matkustajat (muutama seniori) istuivat edempänä. Teimme olomme mukavaksi ja asennoiduimme pitkään iltaan ja yöhön joka oli edessämme.
Matka meni todella mukavasti, ilta kului kuin siivillä, maisemat vaihtuivat ja kokonaisuudessaan alkoholi ja pikkusuolaiset rentouttivat sen verran, että aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi.
Puolenyön aikaan bussi pysähtyi Sundsvallissa. Tiesimme aikataulusta pysähdyksen kestävän tunnin, joten kun bussi ajoi aseman eteen, menimme ulos tupakalle. Seisoessamme ihan bussin oven edessä kuski menee takaisin sisään bussiin, sanoo meille jotain, laittaa oven kiinni ja ajaa pois.
Mietimme siinä (humalassa & huonosti Ruotsin kielen taitoisena muutenkin) että "no se varmaan meinas että venatkaa tässä hän kääntää bussin tai jotain tai käy hakemassa lisää porukkaa". Venailimme tunnin, toisen ja bussia ei vaan kuulu eikä näy. Alkoi olla kylmä, minulla jäi takkikin (ja kaikki muutkin kamat) sisälle bussiin. Ystävälläni oli onneksi takki ja sen taskuissa kännykkä ja lompakko. Mikä avuksi? Missä bussi?
Pyysimme asemalla odottavia todella avuliaita ruotsalaisia varusmiehiä soittamaan bussiyhtiöön ja sitä kautta kuskille; hänen puhelimensa oli tietysti kiinni, tai ehkä numero oli väärä. Etsimme myös lähikortteleista hotellia/hostellia, eräässä kävimmekin, mutta se ei ollut budjetillemme sopiva. Kaiken tämän jälkeen päädyimme ainoaan vähänkään järkevään ratkaisuun: marssimme poliisiasemalle (kun ensin kysyimme tietä sinne noin kolme kertaa) ja selitimme tilanteemme. Joten sen yön vietimme Sundsvallin poliisiaseman tuulikaapissa epämukavilla "puistonpenkeillä" nukkuen.
Poliisit olivat todella avuliaita, vaikkakin ehkä hieman ärsyyntyneitä nuorten suomalaisten sekoilusta. Saimme kahvia, sekä juttelimme jonkin aikaa nuoren poliisin kanssa. Yökin tuli nukuttua, aamulla heräsin noin kuuden aikaan ja hipsimme äkkiä tiehemme ennen kuin poliisit olisivat ruvenneet kyselemään lisää.
Löysimme takaisin linja-autoasemalle, ja selitimme taas tilanteemme; olemme jääneet keskellä yötä Kemi-Tukholma bussista, kaikki kamat siellä, mitä tapahtui, pitäisi päästä Tukholmaan. Infosta tekivät pari puhelua ja kertoivat kuskin olevan meille todella vihainen, hän oli odotellut meitä puoli tuntia (!). Ystävälläni oli onneksi sen verran käteistä että pääsimme seuraavaan Tukholmaan kulkevaan bussiin. Aamupäivästä iski krapula, ja vietinkin suurimman osan noin kuuden tunnin bussimatkasta bussin vessassa oksentaen.
Perjantaina iltapäivällä noin kolmen maissa pääsimme Tukholman Central Stationille. Taas selitimme tilanteemme ja kyselimme matkatavaroidemme perään; ne olivat kuulemma jossain Umeåssa (tms.) ja saisimme ne seuraavana aamuna kello seitsemän. Okei.
No, olimme kuitenkin Tukholmassa! Fiilistä latisti hieman se, että emme saaneet ketään ystävistämme (jotka olivat tulleet mm. laivalla ja lentokoneella, heidän kanssa meidän piti myös jakaa hostellihuone ja viettää aikaa yhdessä) kiinni (ystäväni puhelin ei toiminut Ruotsissa saldorajan vuoksi). Noh, päätimme reissussa rähjääntyneenä mennä johonkin halpaan nuorisohostelliin ja miettiä asiaa siellä. Infotiskiltä saimme ohjeet noin viiden korttelin päässä sijaitsevaan hostelliin.
Lähdimme kävelemään Tukholman keskustan perjantai-iltapäiväruuhkassa kohti hostellia, kun vastaamme kävelevät laivalta juuri tulleet ystävämme! He kertoivat käyneensä juuri varaamassa koko porukalle hostellihuoneen ja olivat menossa lentokoneella tulevaa porukkaa vastaan Central Stationille. Keräsimme porukan kasaan, lähdimme hostellille ja vietimme hyvää aikaa koko illan.
Seuraavana aamuna haimme matkatavaramme asemalta, kaikki oleellinen oli tallessa (lompakko, kännykkä, kitara, vaatteet), vain viinat ja pähkinät puuttuivat. Tämän jälkeen huomasin (sivujuoni #1!) että keikkaliput, jotka olivat olleet koko matkan ajan farkkujeni takataskussa, olivat kadonneet. Samassa kuoressa oli myös eräälle tytölle (nettituttavuus) ostamani lippu, hänet tapasinkin parin tunnin päästä, ja metroilimme Globenille ostamaan uudet liput.
Palatessamme hostellille myöhemmin iltapäivästä huomasin silmäkulmastani keskellä katua tuulessa lentävän jutun. Katsoin uudestaan, ja kävelin keskelle tietä tarkastelemaan asiaa lähemmin. Huomasin, että se oli eilen kadottamani sininen Ruotsin lippupalvelun kuori; mietin hetken aikaa uskallanko nostaa sitä maasta; liput olisivat kuitenkin kadonneet. Nostin, avasin kuoren, ja siellä liput olivat.
Long story short, myimme ylimääräiset liput Globenin edessä, vietimme parhaan keikan mitä olen itse ikinä nähnyt, No Surprisesin c-osan aikana tämä nettituttavuuteni kääntyi edessäni ja suuteli minua. Seurustelin hänen kanssaan vuosikaudet tämän jälkeen.
Sivujuoni #2: bussissa matkalla Kemistä Sundsvalliin bussiin nousi mukavan näköinen nuori tyttö, joka osoittautui karjaalaiseksi Piaksi (hän oli matkalla Norjasta Tukholman, Turun ja Karjaan kautta Tansaniaan (tms.) vapaaehtoistyöhön). Istuimme iltaa bussissa, tarjosimme hänelle juotavaa ja syötävää ja hän kirjoitti matkapäiväkirjaamme muutaman lauseen. Jossain vaiheessa ennen Sundsvallia Pia nukahti, ja heräsi jossain vaiheessa Sundsvallin jälkeen. Matkapäiväkirjamme oli jäänyt pöydälle kaiken muun kaman kanssa, ja mietimmekin ennen kuin saimme matkatavaramme takaisin, että olisipa hän jättänyt esim. yhteystietonsa tai jotain matkapäiväkirjaamme!
Hän olikin kirjoittanut siihen jotain. Yhden lauseen.
"Enää ei kukaan ole tallessa."
Paluumatkalla, samalla bussilinjalla, huomasimme että bussi pysähtyikin tunnin jossain Sundsvallin ulkopuolella valtatien varressa, jollain ABC-tyyppisellä huoltoasemaravintolakompleksilla. En tiedä vieläkään mitä kuski sanoi tai mitä oikeastaan tapahtui että jäimme Sundsvalliin. Tarina on silti hyvä, vaikka ehkä vähän nolo, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kuten sanonta kuuluu, we we're just a couple of kids. Ehkä päivitän tämän postin myöhemmin myös kuvamateriaalilla ja skannatuilla matkapäiväkirjasivuilla.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
