Meille kotiin tuli videot suhteellisen myöhään. Muistan kuinka olin kateellinen kavereilleni, joilla oli videot ja joillakin jopa "taivaskanavat" (sellaisella avaruuden rajalla lentävällä laatikolla ammutaan näkymättömiä säteitä laatikosta toiseen maailman toiselta puolelta toiselle, jos ette tienneet). Äiti osti videonauhurin joskus vuoden 1994 tai 1995 tienoilla, muistaakseni postimyynnistä. Niillä sitten nauhoitettiinkin kaikki vähänkin sen arvoiset (hah) elokuvat, joita monia säilytän vastoin kaikkea järkeä edelleen (Singles, Faijalla homma hanskassa, Valo taivaalta).
Joten näitä arkistojen aarteita katsoin silloin tällöin yläkerran huoneessani Torniossa. En kaivannut televisio-ohjelmia (kuten en kaipaa edelleenkään). Kun muutimme entisen tyttöystäväni kanssa kaljatehtaan viereen normaaliin kerrostalokaksioon, televisio seurasi mukana, mutta en muista meidän sitä kovin useasti katsoneen.
Seuraavassa asunnossani näkyi neljä kanavaa: YLE1 ja 2 sekä SVT1 & SVT2 (Ruotsin kanavat). Muistan katsoneeni televisiota todella satunnaisesti. Ruotsin kanavalta tuli jotain hyvää, en muista enää mitä. Jotain amerikkalaista sitcomia. Kun muutin siitä asunnostani (joka siis oli entinen parturikampaamo erään omakotitalon siivessä) tänne Ouluun, roudasin muuton yhteydessä sekä television että videot tien toisella puolella sijainneeseen kierrätyskeskukseen. Sain kahvilipun jonka olisin voinut käyttää Meri-Lapin alueen kiekkareiden kahvioissa. Taisi jäädä käyttämättä.
Siitä on nyt kaksi vuotta, ja olen katsonut televisiota (aktiivisesti) ehkä neljä kertaa tänä aikana. Nyt ei siis puhuta jalkapallon katsomisesta pubissa, vaan tarkoituksenmukaista yksityistä jonkin ohjelman katsomista. TV lähinnä ahdistaa minua nykyään. Suurella osalla ihmisistä on olohuoneessaan vuosittain suureneva musta monoliitti, joka hallitsee muuta sisustusta siihen pisteeseen asti, että vaikka illanistujaisissa TV ei olisi auki, kaikki joutuvat istumaan kuin katsoisivat TV:tä (siis kaikki tuolit ja sohvat osoittavat mustaa monoliittia kohden). Ja usein jossain vaiheessa (tylsiä) bileitä joku laittaakin telkkarin päälle, ja taas on tekosyy olla yrittämättä mitään henkistä yhteyttä kanssaihmisiin. Ei kumma että olen välillä epäsosiaalinen (vika on siis tietysti aina kaikissa muissa, ei ikinä minussa).
Itse pyrin usein istumaan (esim. vieraassa paikassa) niin että en näe televisiota. Jos se kuitenkin vilkkuu näkökentässäni, keskitän huomioni johonkin muuhun kohtaan huonetta. TV passivoi ihmiset, saa heidän keskittymiskykynsä ja mielikuvituksensa näivettymään. Televisioviihteen taso on (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) hirvittävän alhainen. Mainostauot pitenevät vuosi vuodelta, mainokset huutavat aina muutaman piirun verran suuremmalla volumella muuhun ohjelmaan nähden, tauot ovat jopa joka kanavalla samaan aikaan, kuluttaja ei voi paeta enää toiselle kanavalle odottelemaan paskan Van Damme -leffan jatkoa. On tehty tutkimus joka kertoo että ihmisten aivojen aktiviteetti on nukkuessa suurempi kuin televisiota katsoessa. Mikäs siinä, helppohan se on työpäivän jälkeen maata sohvalla ja tuijottaa mitään ajattelematta erilaisia liikkuvia kuvia viisi tuntia putkeen (fucking prime time, man).
Ainoa hetki milloin voin sietää televisiota (noin viidentoista minuutin ajan) on se jos saan katsoa sitä yksin, tai sellaisessa seurassa jossa muita ei haittaa että vaihdan kanavaa viimeistään viidentoista sekunnin välein, huudahdan välillä "Mitä vitun paskaa!". Ymmärrettävästi tällainen seura on harvassa. Siksi en juuri katsokaan televisiota, enkä halua sellaista omistaa. Luen ennemmin vaikka kirjaa, tai tuijotan ikkunasta ulos, kiitos paljon. (Myös esim. MacGyver -juomapeli on "sallittua television käyttöä", tai oikeastaan mikä tahansa televisioon liittyvä tilanne missä saa pitää ääntä ja nauttia alkoholia.)
Täysin samaa mieltä! Tv passivoi ihmiset (samoin valitettavasti tekee tämä netti, mutta onhan jeesustelullakin rajansa). Kun muutin opiskelemaan, kutsuin luokkakavereita kylään ja sanoin ettei meillä katsota tv:tä. Siitä tuli TAPPELU.
Viimeisessä kämpässä mullla oli tv, mutta en jaksanut laittaa digiboksia koskaan seinään. Olin siis tv:n omistaja ilman katselumahdollisuutta. Nyt uudessa kämpässä mulla on vuokraisännän tv ja esim eilen kun avasin sen, tuli joku ääliömäinen tissienleikkuuohjelma. No thanks. Laitoin musiikkia ja luin.
Koska tämä kuulostanee jo tarpeeksi lestalta, kerrottakoon loppuun, että minusta ihmisten kommunikaatiossa on jotain mätää. Nähdään baareissa (kännissä), mutta tosi harva uskaltaa kutsua vaikka kotiinsa. Ja jos kutsuu, niin sitten katsotaan telkkaria, ettei varmasti tarvitsisi edes puhua mistään muusta kun valmiista tv:n antamista aiheista. Jos suoraa sanotaan, niin mieluummin olen yksin ku juttelen tv:stä.
Mä allekirjoitan tuon viimeisen lauseen. Vaikka eikö me nyt just jutella televisiosta. Mut ne ohjelmat, ne ohjelmat. Teemalta tulis kyllä paljon mielenkiintoista, voiskohan hommata digiboksin ja lukita siitä kaikki muut kanavat? Bääh.
Mä olen haaveillut jostain pelikonsolista pitkän aikaa, mut ostamista on rajoittanut se kun pitäis ostaa se monoliitti myös. Paitsi jos ostais tykin? Mutta nyt ollaanki jo aika kaukana alkuperäisestä aiheesta..
Pakko kai tähän on jotain sanoa. Aion katsoa tänään televisiota ja nauttia siitä. Rankan päivän ilta, piiiitkät sukat odottavat neulojaansa. Otan leivän uunista ja siirryn puusohvalle natustamaan sitä ja katsomaan Maria Veitolan showta. Mikäli sen jälkeen vielä tohdin tovin katsoa, onkin vaikeaa valita, sillä Kakkoselta tulee dokumenttiprojektin esitys Oskari Tokoista (!) ja Teemalta Punklandia. Sen jälkeen en enää kyllä jaksais istua, vaikka Absolutely Fabulouseja tuliskin. (Monesti kyllä jään niin koukkuun neulomiseen, että hyödynnän myöhäisillan Smack the Ponyt jne..)
Nykyään en muista minkään ohjelman esityspäivää tai -aikaa. Vilkaisen lehdestä ohjelman ja avaan tv:n muutamana päivänä viikossa, ainakin.
T: Minä, joka asui ensimmäisen kerran videoiden kanssa saman katon alla muuttaessaan entisen heilansa nurkkiin, ei ole ymmärtänyt pelikonsoleista mitään sitten Sega Megadriven (vaikka C64 olikin läheisempi), ei pelaa juomapelejä tai ole kai koskaan meinannut joutua viettämään seuraelämää tv:n äärellä (paitsi silloin kun kokee tärkeäksi keikistellä huomionkipeänä tv:n äärellä kesken Tärkeän jalkapallo-ottelun).
Mun mielestä puusohvat on aina olleet jotenkin epämukavia. Tai siis niissä ei voi useinkaan istua mitenkään normaalisti, pitää joko istua risti-istunnassa tai polvet sylissä, tai sitten ikään kuin pitkittäin.
Mutta, niin, oliko hyvä tv-ilta?
Kiitos kysymästä. Sinänsä ihan hyvä, että liikutuin läpikotaisin Kari Hotakaisen kiittäessa Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aaltoa tämän rohkeudesta. Neuloin vain vähän, kun aloin muihin sijaistoimintoihin, mutta uunituoretta peltileipää söin sitäkin enemmän.
Mulla ei ole koskaan ollut muita kuin sivustavedettäviä vanhoja puusohvia. Olohuoneessa kyllä huomaa pienen vaivautuneisuuden, jos jotkut tottumattomat koittavat istua metrin syvän pehmeän sohvan reunalla. Sohvalle täytyy antautua! Keittiösohva sopii kököttäjille, kun se on kovempi ja kapeampi.
"Peltileipä" kuulostaa mielenkiintoiselta. Melkein tulee mieleen "peltilehmä" josta en kyllä siitäkään tiedä mitä se tarkoittaa vai tarkoittaako mitään, vai keksinkö sen omasta päästäni juuri.
Antautua, antautua, kyllä mä tajuan, mut miten sit jos on enemmän porukkaa, ja joku yks vaan makaa siinä antautuneena? Ja niissä tulee reidet kipeäksi kun se puinen reuna painaa. Ja ne selkä- ja käsinojatkin on niin kovaa puuta yleensä..
Pakko sanoa. Mie katon tosi paljon telkkaria. Joskus se asia ihan hävettää. Että on niin laiska, eikä jaksa ottaa kirjaa käteen kun television äärellä on helpompi olla. Ja voi kattoa vaikka jotain aivotontaki.
Onhan se totta, että teeveestä tulee ihan vitusti kuraa. MUTTA, miksi pitää tuomita koko väline? Televisiosta näkee oikeasti paljon sellaistakin joka ei ole passivoivaa eikä ainoastaan idiooteille tehtyä. Kyllä moni televisiosta nähty asia on pistänyt minut ajattelemaan enemmän kuin esim. joku vähän paskempi kirja.
Löytyyhän maailmasta aika paljon roskaa kirjoitetussakin muodossa. Miksi painettua sanaa ei sitten pidetä ainoastaan idioottien viihteenä?
Anteeksi vaan, mutta minun korvaan television haukkuminen on aina kuulostanut melko elitistiseltä snobbailulta. Miksi pitää tuomita niin kärkkäästi koko väline sen takia, että osasisältö (vaikka se olisikin suurin osa) on niin sanotusti turhaa?
Mä en tuomitse telkkaria sinänsä, vaan lähinnä kritisoin sen ympärillä pyöriviä sosiaalisia ilmiöitä. Ei sun tarvi kokea huonoa omatuntoa siitä mitä sä tykkäät tehdä vapaa-ajallas, eihän se kuulu kenellekkään muulle kuin sulle. Ja kannan mielelläni "televisiovihaajasnobin" leimaa.
Meinasin kirjoittaa että telkkariohjelmien ja kirjojen viihteellisyyden rinnastaminen on vähän kummallista koska kirjoissa on enemmän vaihtoehtoja että mitä sä luet ja milloin, ja telkkaria katsoessa on aina vähän kuitenkin sen median armoilla, mut sitten tajusin että eihän se mene ihan niinkään. Kuinka moni on lukenut hammaslääkärin odotushuoneessa tai mökillä tai bussissa tai missä tahansa paikassa jossa tarvitsee ajankulua jotain kolme kuukautta vanhoja Avotakka-lehtiä vain siksi että ei ole muuta lukemista?
Televisiossa on yksi aika ainutlaatuinen juttu: nämä sarjat. Mikään ei ole mun mielestä hienompaa kuin uppoutua ja koukuttaa johonkin kerran viikossa tulevaan maailmaan. Eli kyllä mäkin tunnustan että telkkarilla on jonkinlainen sija mun sydämessä (mediana), mutta nykyään se ei ole (mediana) sellainen asia mitä kaipaan elämääni.
Pitää vielä mainita tuosta lukemisesta ja kirjasnobin leimasta, että suurin osa mitä mä luen on kuitenkin ns. "viihdekirjallisuutta", ja siksi mä luenkin koska se on mun mielestä hauskaa, viihdyttävää ja ajatuksia herättävää. Mutta eniten siksi että se on miellyttävää, tekee mulle hyvän olon. Jos joku muu saa samoja kokemuksia jostain muusta, ei se ole mitenkään minulta pois. Esimerkiksi mua vituttaa (otetaanpa helppo esimerkki) se kuinka Stephen Kingiä dissataan tietyissä ympyröissä. Mut sehän on sitä samaa vanhaa, että menestyneistä ja suosituista asioista ei sais digata, pitäis olla vaan viileenä ja kuunnella sitä vaihtoehtomusaa eikä kattoa telkkarista salkkareita..
Painetulla sanalla on niin paljon pidempi historia kuin telkkarilla, siksi sitä pidetään "painavampana" ja vakavasti otettavampana mediana kuin telkkaria. Mutta, tosiaan kuten sanoit, telkkaristakin on tullut ohjelmia/sarjoja, joita voidaan pitää tärkeänä (kulttuurina). Parhaat ohjelmathan nostavat esille jotain "oikeita asioita" elävästä elämästä, epäkohtia ja ongelmia, näin saaden ihmiset ehkä ajattelemaan niitä enemmän, parhaassa tapauksessa muuttamaan elämäänsä tai jonkun muun elämää parempaan suuntaan. Ja tiedonvälityksen kanavana telkkari on mun mielestä ylitse muiden: kaikki tykkää katsoa dokumentteja, mutta kuka helvetti tunnustaa lukevansa tietokirjallisuutta? En minä ainakaan.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
