Työnjälkeinen elämä 
Puolitoista viikkoa sitten oli viimeinen työpäiväni. Koko se päivä meni epätodellisessa tilassa, joka jatkuu jollain tavalla vieläkin. Täysin uusi fiilis, mutta niin on tilannekin. Käytännössä joka päivä viime viikolla ja sitä edeltävänä viikonloppuna vietin aikaa vanhojen hyvien ystävieni kanssa. Joitakin heistä en ole tavannut muutamaan vuoteen. Kävin pari kertaa eri ravintoloissa eri ihmisten kanssa, rock-keikalla, tanssimassa keskellä yötä. Time very well spent siis.

Tänään ja eilen olen totutellut uuteen arkeen, tehnyt listaa asioista, jotka pitäisi tehdä. ("Osta leivänpaahdin!" "Vaihda verhot!") Tehnyt ruoka- ja ostoslistoja, budjetoinut. Vieläkin tuntuu oudolta, tämä vapaus. Tyhjyys. Melkein kuuden vuoden viikkorytmi ja -rutiini kummittelee edelleen – ja tulee kummittelemaan luultavasti vielä jonkun aikaa – mutta yritän taistella sitä vastaan. Outoja syyllisyyden tunteita, ihan kuin minun pitäisi edelleen olla töissä eikä keskellä päivää valoisassa huoneessa sängyssä lukemassa John Irvingiä. Pelkään puhelintani: jos ne soittavatkin, että missä sitä ollaan?

On jännä huomata, miten nyt näkee oikeastaan koko asuntonsa uusin silmin ja kuinka nyt tekee mieli tehdä siitä vähän viihtyisämpi: aiemmin arki-illat ovat menneet pakollisten kodinhoitotoimien parissa, millekään vähänkään ylimääräiselle en ole uhrannut energiaa. Viikonlopuista puhumattakaan. Ja sen huomaa. Mutta eteenpäin, paremmin, nyt kun on aikaa.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  7 8 9 10 11 12 13 14 15 16  ►|