--- Kertojan tehtävä ei ole helppo, hän sanoi. Päällisin puolin vaikuttaa että hän joutuu valitsemaan tarinansa monien mahdollisten joukosta. Mutta tietenkään se ei ole niin. Pikemminkin hänen on tehtävä yhdestä monta. Kertojan on aina nähtävä paljon vaivaa varautuakseen kuulijan väitteeseen – ehkä ääneen lausuttuun tai lausumattomaan – että hän on kuullut tarinan ennenkin. Hän tarjoaa käsiteluokat joihin kuulija kokee sovittaa kertomuksen sen edetessä. Mutta hän ymmärtää ettei kertomus sinänsä ole mikään käsiteluokka vaan pikemminkin kaikkien käsiteluokkien käsiteluokka sillä mikään ei jää sen kattaman alueen ulkopuolelle. Kaikki on kertomista. Sitä älä epäile.
Matka toiseen maailmaan, Cormac McCarthy. Suomentanut Erkki Jukarainen, WSOY, 1995. Todella hyvä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En muista kuin muutaman kirjan viimeisen vuoden ajalta, jotka olen joutunut jättämään kesken. Ensimmäinen oli John Updiken Autokauppiaan unelmat, toinen Nick Hornbyn Poika ja nyt tänään kolmas; Jonathan Franzenin Freedom (suom. Vapaus). Hornby oli muistaakseni niin ärsyttävällä tavalla feikki ("Mitä tapahtuu kun lapsellinen tyhjäntoimittaja ja pikkuvanha kaksitoistavuotias ystävystyvät?"), täydellisesti keski-ikäisille (~50v.) naisille räätälöity paska kirja, että en kestänyt enää sen teennäistä tekstiä. Avataanpa kirja siitä kohdasta mihin kirjamerkki (N:n vaatekauppakuitti viime kesältä Helsingistä) on jäänyt:
"Will muisti jokaisen yksityiskohdan jonka Rachel oli ensimmäisenä iltana paljastanut. Hän tiesi Rachelin kuvittamien kirjojen nimet, tosin ensimmäisen teoksen nimestä hän ei ollut aivan varma oliko se The Way to the Woods vai The Way Through the Woods - se piti tarkistaa - ja entisen miehen nimen, asuinpaikan ja ammatin ja.. Alin nimeä hän ei olisi voinut kuvitellakaan unohtavansa. Se oli yksi perusfaktoista. Sehän olisi ollut samaa kuin unohtaisi, milloin Englanti voitti jalkapallossa maailmanmestaruuden tai mikä oli Luke Skywalkerin oikean isän nimi - niin ei yksinkertaisesti voinut käydä vaikka kuinka olisi yrittänyt."
Niinpä.
Autokauppiaan unelmat & Vapaus kertovat kumpikin sietämättömän normaalia tarinaa rikkoutuvasta tai rikkoutuneesta keskiluokkaisesta amerikkalaisesta perheestä, jonka ainoaankaan jäseneen ei lukijalla synny minkäänlaista suhdetta. Olen antanut kummallekin kirjalle selkeät mahdollisuudet: olen lukenut kumpaakin vähintaan 400 sivua. Usein kirjan keskivaihe on kaikkein tylsin, mutta kun on päässyt 2/3 matkasta, tapahtuu yleensä jotain joka saa kiinnostumaan lopputarinasta. Ei näissä tapauksissa. Tähän voi lisätä vielä sen äärettömän kummallisen bestsellerin ominaisuuden että kummassakaan kirjassa ei ole tippaakaan huumoria. Ei ainuttakaan kohtaa joka saisi nauramaan.
En kuitenkaan ole yksin: ylistetty ("The novel of the year and the century." –The Guardian) Vapaus jakaa mielipiteitä myös Amazonissa, samaistuin erityisesti tähän arvosteluun:
"I am completely bewildered by the glowing reviews "best novel in 30 years", etc. etc. What have these people been reading? The characters in this book are a shallow bunch of very unlikeable people -- there wasn't one I cared about even a tiny bit. And what was funny? I can't remember laughing out loud at anything in the book. The one thing that did make me laugh out loud was from someone who said that 300 pages into the book he really wanted to "leave it on the bus."
Allekirjoitan ylläolevasta kaiken. Joten jos haluatte luettavaa, minulla on muutama kirja joista voin – ei, haluan – luopua postikulujen hinnalla.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Hyviä uutisia, jotka olen unohtanut jakaa: Tim Kreiderin loistava thepaincomics.com päivittyy taas viikoittain!
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen luultavasti ainoa ihminen, ketä tämä kiinnostaa, mutta The Cranberriesiltä tuli uusi levy yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Teen mahtavaa voileipää, jonka (aika nolosta) sisällöstä ei sen enempää kuin että siihen tulee Heinz-ketsuppia. Joten koska tämä ketsuppipullo on melkein tyhjä (pohjalla on pari senttiä ihanaa Heinz-hyvyyttä), pitää sitä ravistaa ylösalaisin muutaman kerran ennen voileivän kosteutusta. Mutta ongelma, kuten varmasti tiedätte, on siinä, että joskus näin toimiessa pulloon tulee painetta, ja kun aukaisen korkin, lentää ketsuppi vasemman käteni selkäpuolelle sekä vasemman käden sormiini, ja joudun pesemään käteni huolellisesti välttääkseni sen tahmautumisen (koska haluan jatkaa toimiani), ja ehkä joudun jopa pyyhkimään pöytää, tai pyyhkimään ylimääräiset kastikkeet lautaselta voileivän täytepuolella vetaisten. Olen tehnyt jo muutaman herkkuleivän ilman mitään ongelmia, mutta tietysti (tietysti!) pakollinen ketsuppiejakulaatio (on hauska keksiä sanoja) tapahtuu ja seison yksin keittiössäni ja mietin että tämä kaikki on kuten elämäni tällä hetkellä; teen asioita vaikka tiedän että niistä seuraa ennemmin tai myöhemmin vain enemmän työtä, hetkittäisiä ongelmia, jotka syövät muuten tyytyväisen mielen perustuksia ja aiheuttavat vahvaa väliaikaista ahdistusta ja yleistä hampaiden kiristelyä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Heinäkuussa otan drinkkiä mm. täällä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Levyjä, joista olen nauttinut viime aikoina:
Broken Social Scene - Forgiveness Rock Record
Air - Le voyage dans la lune
John Statz - Old Fashioned
Gotye - Like Drawing Blood
XTC - Skylarking
Active Child - You Are All I See
Morphine - Yes
Mulatu Astatke - Mulatu Steps Ahead
Lisää last.fm-profiilissani.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Videota ei voi upottaa tähän, joten käykää katsomassa se täällä. Kyseessä siis Ol' Blue Eyes vetämässä yhtä maailman parhaista biiseistä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
