kommentoi | linkki kirjoitukseen
..on muutamaan vuorokauteen ensimmäisen lämpimän ruokani nimi, ja syön sitä suoraan ylisuuresta kattilasta tietokoneen edessä. Taudinkuvaan (joka siis ei ole kolmipäiväinen krapula, vaikka sisältääkin samankaltaisia oireita) on kuulunut kaikenlaista miellyttävää, mitä en välttämättä halua enää kerrata kirjoittamalla. Sanotaanko vaikka niin, että maanantai-aamuna vatsani herätti minut melko ripeällä yleishälytyksellä, ja eilinen päivä meni joko sängyssä tai kylpyhuoneessa täristessä. Ei kivaa, ei. Mutta nyt vuodevaatteet ovat pesussa (eilisen ja viimeöisen kuumehikoilun takia, ja myös siksi että asunnossani aikaa viettänyt kissa on ilmeisesti päättänyt vaihtaa talviturkkinsa kesäisempään, ja tiputtanut siitä suuren osan tummansinisille lakanoilleni), elämä hymyilee, ruoka maistuu ja istun rauhallisena koneella, kalastan liian syvästä kattilasta nuudeleita ja luen mitä kanssabloggaajilleni on tapahtunut vapun pyörteissä. Se olisi sitten taas toukokuu edessä.
1 kommentti | linkki kirjoitukseen
Eräs ystäväni kuvaa ympäri maailmaa, käykääpä tsekkaamassa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Juhlapäivää? Ulkona tasaisen vaaleanharmaa taivas, luvattu vesisateita, tälle päivälle, yölle, huomiselle. Vielä ei ainakaan tule. 60€ kauppaan (soijanakkeja) + X€ sosiaali- ja terveysministeriön hallitsemaan vähittäismyymälään. Ruoho ei viherrä vielä, ei houkuta puistoilemaan, petankoimaan, kantamaan kangaskassissa filttiä ja kertakäyttömukeja; taitaa tulla sisävappu? Sain kutsun erään ystävän ystävien luo, kuulemma perinteiset hyvät vappujuhlat, lähden mielelläni, välillä on terveellistä seurustella tuntemattomienkin kanssa.
Aina on jännittävää mennä juhliin, joissa ei tunne suurinta osaa porukasta. Ensivaikutelmat ja kaikkea. Testata sosiaalisia taitojaan, muistella käyttäytymisnormeja ja etikettiä. Ystäväporukassa aikaa viettäessä on kuitenkin tiettyjä vapauksia. Uusien ihmisten tapaaminen? Leppoisaa. Ehkä he juhlivat jotenkin erilailla kuin me? Aktiviteetteja? Eksoottisia shotteja? Minkälaista musiikkia? Tarjoilu? Snackseja? Pieniä elintarvikekuutioita hammastikuissa vai pelkkiä sipsejä ja hotrodeja? Dippiä ja porkkanatikkuja (henkilökohtainen mielipiteeni: huonoin mahdollinen tarjoilu, ennemmin ei mitään kuin jumalauta porkkanatikkuja ja dippiä). No, mitä tahansa juhlissa tarjoilee niin kyllä se kauppansa tekee. Viimeksi tarjoilin E:n avustuksella yhdeksän pellillistä pitsaa ja litrakaupalla perunasalaattia. Nekin loppuivat kesken, voitteko uskoa.
Mutta, hyvää suomalaisen työn päivää, toivottavasti edes jossain on puistoilukelit. Ottakaa oikein kunnolla, vetäkää aamuun saakka ja ylikin. To infinity and beyond! Tsau. (Niin ja otsikko on tietysti tästä.)
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Diakuvia 50-, 60- ja 70-luvuilta @ MangoFalls.com
Kissoja jotka näyttävät Hitleriltä @ catsthatlooklikehitler.com
Kissa-animaatioita @ simonscat.com
Pelottavia pääsiäispupukuvia @ sketchybunnies.com
Teksimuotoisia kuvauksia kuvista, jotka jäivät ottamatta @ unphotographable.com
Tuhkapilviteemaista lyhytfiktiota @ ashcloudtales.tumblr.com
(tätä olen tehnyt muutaman kerran ennenkin)
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Istun sohvani toisessa päässä, vieressäni oikealla makaa kyljellään tyttö jalat koukussa, vie suurimman osan sohvasta ja lukee Paul Austerin Illuusioiden kirjaa. Äänimaailma koostuu tällä hetkellä Kings of Conveniencen levystä Riot on a Highway ja tiskikoneen ambientlorinasta ja -kolinasta. Vasemmalla näkymättömissä on parvekkeen auki oleva ovi, josta tulee vino suunnikas auringonvaloa keittiön lattian kahdelle uudelle ruskealle räsymatolle. Kissa on juuri nyt luultavasti joko parvekkeella tai makuuhuoneessa. Kulkee omia aikojaan, näkee maailman erilailla, ajattelee kissan ajatuksia.
Takanani on ikkunalauta, jolla on muutama kirja, tyhjä ruskea bonustoppa, muistilehtiö, linkkuveitsi, kangaslaastaripaketti, kitukasvuinen basilika, kitukasvuinen rucola ja vähän paremmin kasvava lehtisalaatti. Koko päivän on paistanut aurinko, koko päivän olen nukkunut, herännyt välillä johonkin kissan aiheuttamaan ääneen tai muuten vain, herätessäni ensimmäinen asia mitä näin oli kuinka auringonvalo siivilöityy kaihtimien välistä tummansiniselle peitolle ja lakanalle. Lopulta nousimme ylös neljän aikaan iltapäivällä, juuri sopivasti nauttiaksemme suorasta auringonvalosta parvekkeella.
Tällä hetkellä mietin Shooter Jenningsin (legendaarisen Waylon Jenningsin pojan) uutta konseptialbumia Black Ribbons. (Amerikkalaisten AM-radiokanavien yöohjelmien tunnelmaa väitetysti henkivällä levyllä suurta osaa näyttelee Stephen King.)
Niin, ja Hubble on tänään ollut avaruudessa 20 vuotta: YLE, hubblesite.org.
Kävin eilen kummipoikani kolmevuotissyntymäpäivillä. Pikkumies oli (äitini kertoman mukaan) hämmentynyt kovasti katsellessaan vanhoja valokuvia isästään, eli veljestäni, parivuotiaana. Oli ollut sitä mieltä että kuvissa on hän, isompana, eikä isänsä pienenä. Ovat kyllä kuvissa aivan täysin saman näköisiä. Pikkumies pitää leikkiautoistaan, -traktoreistaan ja -pyöräkoneistaan, nauramisesta ja juoksemisesta ja "mopolla" (muovisella päälläistuttavalla kaksirenkaisella) ajamisesta (jaloilla vauhtia).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Mutta ei niitä arvattavimpia ihmisiä kohtaan. Vaan niitä joitain sen lähipiiriläisiä, joita kaikella todennäköisyydellä ei tule koskaan enää tapaamaan. Ehkä parempikin että ei hyvästellyt silloin, tai pitänyt yhteyttä, mutta silti joskus on käynyt mielessä että mitähän ne miettivät, mitä ajattelevat tästä kaikesta? Minusta? Pitävätkö lupauksien syöjänä, tyhjän puhujana, tuulella käyvänä? Rakkautta sekin oli, kuitenkin, jonkinlaista, juhlapyhät yleensä yhtä juhlaa, kuten pitääkin. Monta pitkää syvää keskustelua keskellä aamuyötä, joko laiturilla meren rannalla tai lähiössä keittiön pöydän ääressä, muutama viimeinen viinipullo. Avautumista, keskustelua kipeistäkin asioista. Sata kiloa maailman parasta ruokaa, kymmeniä ja kymmeniä litroja viiniä. Jouluna Irish Coffee, karaokepelit, konjakki isovanhempien luona. Sisarusten kasvu lapsista nuoriksi aikuisiksi. Oma, myös, jotenkin.
Pitkiä pitkiä junamatkoja maan halki, yleensä kahdestaan (matka menee aina nopeammin jos on seuraa), bussiyhteyksiä, tunnin parin odottelua Tampereen asemalla aamuyöllä, aina vuoden tai puolen vuoden välein sama pöytä asemakahvilasta, aina yhtä hirveä olo huonoilla unilla, kävelyä rannikkokaupungin bussin jätettyä niin lähelle kuin sillä pääsee (mikä ei ollut kovin lähelle), yleensä vesisadetta mutta aina myös aurinkoa, jos ei tänään niin huomenna.
Ja nyt tästä kirjoittaessa mieleen tulee olisi pitänyt muistaa, niin käy aina lisää muistoja: ensimmäisiä kertoja, koleita ilmoja lähtöpäivinä, kuumia autoja ja krapulaisia ostoskeskuksia, saunamökki saaren vastakkaisella rannalla, sen laiturilla makaamista keskellä yötä ja tähtien tuijottelua, röökinpolttoa salassa, naapurimökkiläiset; minulle melko tuntemattomiksi jääneet vanhat saarelaiset. Verkkojen kokemista, soutuveneellä merellä (ei hirveän kaukana lähimmistä saarista kuitenkaan) kun nousee myrsky, uimista ja laskevan auringon tuijottelua. Kaikenlaista elämää jota ei ole enää olemassa, minulle. Mieltä lämmittää kuitenkin se, että on ollut, siellä, silloin, niiden ihmisten kanssa. On ollut.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Hidas pitkä sunnuntaiaamu, torkkumista sohvalla, musiikin kuuntelua. Mielessä se yksi joka on nyt vielä toisella puolella Suomea, mutta lupasi tulla viimeistään myöhään illalla. Olen nukkunut sohvalla pari viime yötä. Eilen ärsyynnyin Scrabblen pelaamisesta, hävisin ja luovutin viimeisellä kierroksella. Ensin piti vängätä säännöistä noin puoli tuntia. Sonja repi jotain kahdeksaakymmentä pistettä per kierros. Vähemmästäkin. Katsoimme ikkunasta kuinka alkoi sataa räntää.
Ja niin, hei, käykääpä tutustumassa tällaiseen soro art - lisa benk & annie wah.
6 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
