Futuraman viimeinen tuotantokausi alkaa
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Suunnittelin syntymäpäiväkutsun, tämä on sen etupuoli. Juhlimme muutaman viikon päästä samalla kertaa äitini 60-vuotissyntymäpäivää, hänen miehensä 65-vuotispäivää ja minun 30-vuotista taivallustani. Alkuperäinen kuva Wikipedia Commonsista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Villin Pohjolan Twin Peaks -hetki. Aiemmin: Hulluna Sinuun + Seinfeld.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kirjoitettu alun perin 3.6.2012
Tällä viikolla kuulin että F. Scott Fitzgeraldin klassikkoteoksesta Kultahattu on tulossa uusi, Baz Luhrmannin (Moulin Rouge!, Romeo+Juliet) ohjaama elokuva (trailer), joten kaivoin kirjan hyllystäni ja luin sen muutamana iltana. Painos on vuodelta 1974, samana vuonna ilmestyi kirjan tähän mennessä kuuluisin filmatisointi, ja oma painokseni käyttääkin kansikuvituksenaan elokuvajulisteen kuvaa Mia Farrowsta ja Robert Redfordista:
Tässä muutama pätkä, joista voi saada mielestäni jonkinlaisen pienen aavistuksen siitä miksi Luhrmann tekee projektiaan kolmedeenä. (Nämä pätkät ovat aivan kirjan alusta, joten spoilereita ei tarvitse pelätä.)Me astuimme korkean eteishallin läpi ruusunväriseen tilaan jonka kummassakin päässä olevat ranskalaiset ikkunat liittivät löyhästi talon yhteyteen. Ikkunat olivat raollaan ja ne hohtivat häikäisevän valkeina vihreää nurmikkoa vasten, joka näytti melkein tunkeutuvan sisälle. Suuren huoneen läpi puhalsi raikas tuuli työntäen ikkunaverhot sisälle toisesta päästä ja ulos toisesta päästä; vaaleina viireinä ne taipuivat ulos kohti kuorrutettua hääkakkua muistuttavaa kattoa, kiirivät sitten lattian viininpunaisen maton yli luoden siihen samanlaisia varjoja kuin vihuri kyntää veden pintaan.
Ainoa täysin paikallaan oleva esine tässä salissa oli suunnaton leposohva, jolla kaksi nuorta naista lojui ankkuroituna kuin ilmapallon kupeella. He olivat molemmat valkoisissa, ja heidän pukunsa värisivät ja leyhyivät ikäänkuin tuuli olisi juuri äsken puhaltanut heidät takaisin lyhyeltä lennolta ympäri taloa. Minä jäin varmaan hetkeksi kuuntelemaan verhojen lepatusta ja läjähdyksiä ja erään seinällä olevan taulun heiluntaa. Sitten kuului humahdus Tom Buchananin sulkiessa taemmat ikkunat, ja vangittu tuuli sammui huoneeseen. Ja verhot ja seinävaatteet ja molemmat nuoret naiset leijailivat hitaasti aloilleen.Vaeltavan kissan varjokuva liukui kuunvalossa, ja kun käänsin pääni seuratakseni sitä huomasin, etten ollut yksin – parinkymmenen metrin päässä eräs hahmo oli sukeltanut esiin naapuritalon varjosta ja seisoi kädet housuntaskussa katsellen tähtien hopeista kimmellystä. Jokin hänen verkkaisissa liikkeissään ja jalkojen varmassa asennossa ruohokentällä pani minut otaksumaan, että hän oli herra Gatsby itse, joka oli tullut ottamaan selvää, mikä osa meidän paikallisesta taivaastamme kuului hänelle.
Päätin ilmaista itseni. Neiti Baker oli maininnut hänet päivällisellä, ja siinä minulla oli aihe alkusanoiksi. Mutta en kuitenkaan tehnyt mitään, sillä äkkiä hänen käyttäytymisensä osoitti, että hän oli tyytyväinen yksinäisyyteensä – hän ojensi käsivartensa tumman veden yli oudolla tavalla, ja vaikka olin kaukana hänestä, olisin vaikka voinut vannoa että hän vapisi. Vaistomaisesti katsahdin merelle – enkä erottanut mitään muuta kuin yksinäisen vihreän valon pienenä ja etäisenä, kenties jonkin laiturin kärkivalon. Kun vielä kerran vilkaisin Gatsbyn suuntaan, hän oli poissa, ja minä olin jälleen kerran yksin levottomassa pimeydessä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pätkä ohjaaja Steven Soderberghin avajaispuheesta San Franciscon kansainvälisillä elokuvajuhlilla:
--- Art is storytelling, and we need to tell stories to pass along ideas and information, and to try and make sense out of all this chaos. And sometimes when you get a really good artist and a compelling story, you can almost achieve that thing that's impossible which is entering the consciousness of another human being - literally seeing the world the way they see it. Then, if you have a really good piece of art and a really good artist, you are altered in some way, and so the experience is transformative and in the minute you're experiencing that piece of art, you're not alone. You're connected to the arts. So I feel like that can't be too bad.
via kottke
Tässä muutama samaa olemassaolon yksinäisyyden laajaa teemaa (ja tässä en tarkoita yksinäisyydellä yksinäisyyden tunnetta, vaan – paremman termin puutteessa – olemassaolon väistämätöntä solipsismia) käsittelevä kirjoitus arkistosta:
syyskuu 2009: Prosessi alkaa
kesäkuu 2010: The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Oh, hello. Päiväkausia on ollut aivan liian kylmää että uskoisi talven olevan takana. Minä tahansa aamuna odotan herääväni silmiähalkaisevan valkoiseen maisemaan. Valoisaa nytkin on, mutta sataa vettä ja tuulee ja lämpötila on juuri ja juuri siedettävissä yhden käden sormilla laskettavissa lukemissa. Pyöräily on liian kylmää, ja sen vähäkin yleinen nautinnollisuus tuntuu kaukaiselta koko talven kävelemään tottuneelle ruumiilleni: ylämäet varsinkin saavat miettimään seuraavaa lääkärikäyntiä ja kaikkea mahdollista mikä ihmisen sydämessä voi mennä vikaan.
Talven vietin tarkoituksellakin pitäen matalaa profiilia, keskittyen lähinnä vanhojen suosikkisarjojen ja -kirjojen lukemiseen, mahdollisimman pitkiin yöuniin, arkirutiineihin (joihin usein lukeutui myös mielenterveyslääkkeenä käytetty punaviinilasillinen tai pari, kannattaa kokeilla). Nyt, kun pitäisi olla kevät, voin katsoa taaksepäin ja miettiä että hyvinhän se meni, tai että ohihan se ainakin meni.
Joskus lienee järkevää laittaa pitkän tähtäimen suunnitelmat ja ajatukset henkisestä ja fyysisestä kehityksestä pauselle muutamaksi kuukaudeksi, säästää rajalliset voimavarat siihen tärkeimpään, talvesta selviämiseen. Koska — kuten aina — pimeyden jälkeen tulee valo, ja valon myötä myös lämpö. Mutta jos säätiedotuksiin on uskominen ei ilmeisesti vielä tänään.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
