Tämä posti on täynnä nostalgista fiilistelyä ja yli kymmenen vuotta vanhoja grafiikoita: Radiohead oli aikoinaan helvetin kova juttu, tuli mieleeni kirjoittaa näitä asioita muistiin kun kuulin että bändi julkaisee kahdeksannen levynsä 28.3.
Oli aika kun eräs nuori poika oli helvetin kova Radiohead-fani. Poika näki Jyrkissä Paranoid Androidin musavideon ja osti levyn. Musiikki oli pojan korviin aivan erilaista kuin mikään siihen mennessä, ja näin pojasta tuli diggari. Samoihin aikoihin (1998-1999) nettihommat alkoivat kiinnostaa, joten poika yhdisti kaksi kiinnostuksen kohdettaan ja perusti fanisivun. Onneksi vanhimpia leiskoja ei ole olemassa (eikä niitä löydy enää wayback machinenkään kautta), mutta tässä yksi syksyltä 2000.
Radiohead-yhteisö eli vahvasti netissä, ja olin mukana virallisen keskustelupalstan (msgboardin) ensimmäisestä päivästä lähtien (tämä tapahtui muistaakseni joskus vuoden '99 syksyllä), ja useita vanhoja fanisivuja on edelleen pystyssä. Jo vuonna 1997 muistan olleeni mukana jollain RH-postituslistalla, joka oli käytännössä eräänlainen yhteisö itsessäänkin. Virallinen messageboard oli jokapäiväinen asia elämässäni suunnilleen seitsemän vuoden ajan, suurin osa netinkäytöstäni pyöri aikoinaan tämän bändin ympärillä. Kun WTC:n tornit sortuivat, kuulin siitä ensimmäisenä 'boardilta.
Myös oikeassa elämässä Radiohead yhdisti: muistan yläasteen lopulta tai lukion alusta erään kaverin kaverin, joka oli huhujen mukaan kova Radiohead-fani. Tämä ihminen on nykyäänkin yksi parhaita ystäviäni (ja monen tuntema televisiosta ja teatterin lavalta). Muistan myös aloittaneeni keskustelun lukion ensimmäisellä erään kauniin tytön kanssa atk-luokassa: huomasin hänen lukevan netistä jotain tuttua RH-sivua. Lukioaikoina eräs eteläsuomalainen tyttö sattui ylläpitämilleni fanisivuille ja lähetti minulle sähköpostia. Kirjoittelimme vuoden, pari, kunnes tapasimme Tukholmassa. Vietimme seuraavat kahdeksan vuotta yhdessä.
Muutin kaupunkia lukion toisen luokan keväällä. Uudessa kaupungissa musiikkimaku tietysti heti yhdisti samanhenkisiin ihmisiin, ja samana kesänä soitin ensimmäisellä keikallani soolokitaraa juurikin Paranoid Androidiin. Jossain on näiltä ajoilta tehtyjä liveäänityksiäkin, en tiedä uskaltaisiko niitä kuunnella? Ensimmäisellä keikalla ainakin kitarani oli hirvittävästi epävireessä. Mutta ei keikka onneksi kestänytkään kuin yhden biisin ajan. Kid A:n aikoihin sain kaikenlaista promokrääsää EMI Finlandilta, mm. Optimistic-promosinkun, tarroja yms yms. Muistan muutenkin kuinka suuri juttu se levy oli.
Kuten näissä asioissa tapahtuu, suurin fanitus laantui kun elämään tuli muuta sisältöä. Amnesiacia ja Hail To The Thiefiä en edes omista, In Rainbows pyörii mp3-soittimessa edelleen, mutta muuten en ole seurannut yhtyeen edesottamuksia enää vuosikausiin. Mutta voidaan sanoa että ilman tätä bändiä en olisi viettänyt tällaista elämää, en olisi töissä valitsemallani alalla ja pisimmät ihmissuhteenikin olisin missannut.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
