kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tommi Melenderin Antiaikalainen-blogista bongasin pari viikkoa sitten jo kesällä tulleen uutisen: David Foster Wallacelta julkaistaan syksyllä suomeksi esseekokoelma nimeltään Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Nyt se on julkaistu. Hesarin arvostelu. Kustannusosakeyhtiö Siltalan sivut. Lisää juttua Wallacesta DFW-tagin alla.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
--- there are vastly different kinds of truth, some of which are incompatible with one another. Example: A 100 percent accurate, comprehensive list of the exact size and shape of every blade of grass in my front lawn is 'true', but it is not a truth that anyone will have any interest in. What renders a truth meaningful, worthwhile, & c. is its relevance, which in turn requires extraordinary discernment and sensitivity to context, questions of value, and overall point – otherwise we might as well all just be computers downloading raw data to one another.
David Foster Wallace, The Pale King, sivu 261.
"Sinä olet syntynyt kävelemään valossa. Jos lasket pääsi valkoiselta taivaalta, rämmit vieraassa elementissä. Luulet että olet mennyttä, mutta asia ei ole niin, sillä valon henget auttavat sinua ja kannattavat sinua vasten tahtoasikin ja kaikesta vastustuksestasi huolimattakin. Kuulostanko minä mielipuoliselta? Joskus minusta tuntuu että olenkin. Ota käyttöösi ne valtavat potentiaaliset voimat joilla sinä taistelet, ne jotka ovat sinun ruumiissasi ja vielä paljon enemmän sielussasi, palauta minulle se mielenterveys joka jätti minut silloin kun minut unohdit, kun lähetit minut pois, kun käänsit askeleesi kohden toista polkua, oudompaa reittiä kuin koskaan olet kulkenut paitsi..."
Malcolm Lowry, Tulivuoren juurella, sivu 418, suom. Juhani Jaskari (aiemmin: 1, 2)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
From my horizontal position on the bedroom floor I could use the TP's remote to do everything but actually remove and insert cartridges into the drive's dock. The room's window was now a translucent clot of snow and steam. InterLace's Spontaneous Disseminations for New New England were all about weather. With our subscription system, E.T.A. got numerous large-market Spontaneous tracks. Each track took a slightly different angle on the weather. Each track had a slightly different focus. Remote reports from Boston's North and South shores, Providence, New Haven, and Hartford-Springfield served to establish a consensus that a terrific amount of snow had fallen and was continuing to fall and blow around and pile up. Cars were shown abandoned at hasty angles, and we got to see the universal white VW-Bug-shape of snow-buried cars. Black-helmeted gangs of adolescents on snowmobiles were shown prowling New Haven's streets, clearly up to no good. Pedestrians were shown bent over and floundering; remote-report journalists were shown trying to flounder over to them to get their thoughts and reflections.
David Foster Wallace, Infinite Jest, sivu ~900, lihavoinnit minun.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tänään lounastunnilla sain vihdoin luettua loppuun kuvassa näkyvän tiiliskiven. Fiilis: hyvä. Ja kyllä, nuo ovat sormeni, eivät läskipukuni käsineet. (Ne ovat tuolla kaapissa.) Mitä vähemmän käsistäni mitään, sitä parempi; näistä lyhyistä ja päitään kohti ohenevista patukoista, jotka eroavat normaaleista sormista sillä, että normaaleilla ihmisillä kynnet ovat sormen päässä, toisin sanoen heidän sormenpäänsä eivät jatku puolta senttiä kynsien reunojen ulkopuolelle. Näyttää siltä kuin olisin menettänyt sentin pari sormistani jossain kauan sitten tapahtuneessa onnettomuudessa, mutta kaikki nahka on jostain syystä edelleen paikoillaan, rullautuneena erilaisten nivelien ympärille, liikaa nahkaa typistettyihin luihin; ehkä en vain muista jotain lapsuuden traumaattista kohtaamista auton takaluukun kanssa. Tämä kuva tuottaa minulle vahvaa eksistentialistista kauhua. Minulla on epäily siitä, että se jatkuva kynsien pureskelu ensimmäisen vuosikymmeneni aikana ei ollut kovin järkevää.
EDIT: Ja tietysti tällaisille kuville on oma tumblr.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Eräs todella hyvä ystäväni on saanut jostain käsiinsä Kingin Sen (josta kaikki muistavat ainakin sen klovnin) toisen osan ensimmäisen painoksen, ja tietäen taipumukseni kirjailijan tuotantoon, hän on luvannut antaa sen minulle. Valitettavasti kirja on ilmeisesti ilman kansipapereita, sillä varsinkin ensimmäiset painokset ovat kohtuullisen arvokkaita kansineen, mutta toisaalta olen jo pitkän aikaa halunnut lukea teoksen uudelleen, ensimmäinen kerta tapahtui muistaakseni lukiossa, joten ilmainen kirja on tässä tapauksessa aina ilmainen kirja, hifistely ja keräilyvietti unohtukoon hetkeksi. "Antaa" on itse asiassa väärä verbi tähän tilanteeseen, asiasta käymämme toisen keskustelun aikana sovimme vaihtokaupoista ja lupasin katsoa hänelle tänään jonkun kirjan vaihdossa, ja mietinkin saisiko hän isänä irti enemmän kuin minä Cormac McCarthyn Tiestä?
Ja heti kun pääsin mainitsemasta että en viitsi kantaa yli tuhatsivuista Infinite Jestiä mukanani, tuli kirjassa niin mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat kohdat, että en ole pystynyt pitämään sitä vain kotonani, vaan olen urheasti kantanut sitä mukanani mm. töihin ja uhmannut outoja katseita ruokalassa (tai sitten vain kuvittelen, mutta voin rehellisesti sanoa, että en ole ikinä nähnyt kenenkään lukevan yhtä suurta kirjaa julkisella paikalla.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ainoa huono puoli yli tuhatsivuisessa kirjassa on se, että sitä ei halua kantaa mukanaan. Tämän takia Infinite Jestin lukeminen on kestänyt. Olen tällä hetkellä varmaan melko tasan puolessa välissä, mikä on toki ihan hyvin, ottaen huomioon että kirja on pahamaineisen monimutkainen, ja sen kieli (siis englanti) on kohtuullisen vaikeaa ja välillä on (ainakin) kymmeniä sivuja ilman minkäänlaista kappalejakoa, mutta silti tuntuu että se pitäisi olla jo luettuna, aloitinhan tämän projektin jo huhtikuussa.
Ja haluaisin kirjoittaa siitä, etsiä lähdemateriaalia ja linkkejä ympäri nettiä, mutta en uskalla vielä; en halua spoilata itselleni mitään suuria tapahtumia (joita luulen että tarinassa alkaa kohta tulla vastaan), joten voi olla että odotan siihen saakka kun saan sen luettua.
Täytyy myöntää että olen saanut paljon (ehkä vähän kunnioittavia) ja outoja katseita N:ltä, hän luultavasti pitää minua täysin hulluna (rehellisesti sanottuna siitä ei ole varmasti epäilystäkään sen jälkeen kun roudasin tämän tiiliskiven ja muutaman muun kirjan mukaani vajaan viikon mittaiselle Helsingin kesälomallemme), yritin selittää hänelle miksi luen kirjaa pitkän aikaa puolesta välistä (missä itse tarina on menossa), jonka jälkeen käännän esiin suunnilleen viimeiset kaksi tai kolme senttiä, ja luen sieltä jonkin aikaa. Se johtuu siitä, että Wallace oli tunnetusti alaviitteiden ystävä, ja monet näistä (sadoista ja sadoista) alaviitteistä (jotka on siis kerätty kirjan loppuun) ovat monen sivun mittaisia, yleensä dialogeja.
Mutta joo, jos siis olette kiinnostuneet tästä nimenomaisesta kirjasta, en voi valitettavasti auttaa teitä linkkien muodossa, mutta tässä muutamia avainsanoja/teemoja: addiktiot, tennis (ja sen usein aika erikoinen opetus ja opiskelu), fiktiiviset elokuvat (kuten mm. romaanin nimen jakava tuhoisa lyhytfilmi, jonka nähneet ihmiset vaipuvat katatoniseen tilaan), kuolema, moderni mainosteollisuus (vuosilukuja ei enää ole, vaan vuosi on aina jonkun sponsorin, tyyliin Year Of The Dependable Adult Undergarment, eli vapaasti suomennettuna Aikuisvaipan Vuosi), ydinsota, Pohjois-Amerikka, väkivalta, huumeriippuvuus, usein kirjailijan käsittääkseni itse keksimä muka-kanadanranskan kieli, yöradio, vammaisuus, elämä sisäoppilaitoksessa, hypersensitiivisyys erilaisille asioille, politiikka lainausmerkeissä tarkoittaen siis eräänlaista mustaa satiiria, perhesuhteet (varsinkin lievästi sanottuna huonot), lähiöt.
Lisää kirjoituksia kirjasta ja kirjailijasta löytyy DFW-tägin alta.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
OK: Let’s talk about good times and bad times. It’s a common belief that we have some moral progress, some social progress, some political progress. But looking at the twentieth century it seems that it was the cruelest century of them all. It’s unbelievable what people did to other people and what we still do to animals. We’ve actually built concentration camps for cows and chickens who live only to be killed and it structures their entire lives. Do you believe in social or moral progress? Or maybe you disagree with what I’ve just said and you don’t think that the picture is so dark?
DFW: It is certainly true that as technology has progressed and economic mechanisms have progressed, it is increasingly possible to perpetrate terrible, terrible cruelties on other human beings and on animals. You and I, I think, agree that one of the great unspoken horrors of modern capitalism is the phenomenon of what’s known as “factory farming.” Here in America, because it’s cheapest, animals are raised in such large numbers, in such close captivity, in such miserable conditions that if you assume that they have nervous system and are capable of suffering, it is the great horror of America right now. It’s not a view that most Americans are very interested in—most Americans believe that there’s a moral hierarchy and the needs of people come first.
‘A Frightening Time in America’: An Interview with David Foster Wallace, The New York Review of Books
Olen ajatellut tätä paljon. Nykyään syön jonkun verran lihaa, mutta olin seitsemän vuotta syömättä punaista lihaa ja kanaa. Uudelleen aloittamiselle ei ollut mitään suurempaa syytä. Nyt kirjoittaessani yritän ajatella jotain erityisesti mieleen jäänyttä liharuokaa viimeisen vuoden ajalta: lähimmäksi pääsee ehkä Ivalossa pari kuukautta sitten syömäni lehtipihvi. 85% ravinnostani on kuitenkin edelleen muuta kuin lihaa.
Lihan syömisessä ongelmana on myös vähänkin enemmän "jalostettuihin" tuotteisiin lisätty kama (minkä tietysti voi välttää syömällä prosessoimatonta lihaa), mutta toisaalta, mikä vika on kamarassa? Koko jutun taustalla on myös tietenkin se, että ihmiset ovat etääntyneet ruoan tuotannosta: suurin osa ravinnosta ostetaan valmiina yksittäispakattuina tuotteina.
Paljon kysymyksiä, vähän todellisia vaihtoehtoja, näillä elintavoilla. Onko minulla vähintään neljä ylimääräistä tuntia viikossa käytettävissä tuoreemman ja terveellisemmän ravinnon hankkimiseen ja valmistamiseen? Riippuu siitä millä viikolla kysytte: olenko kiireinen vai (liiankin) omissa oloissani käytännössä toimettomana viihtyvä?
Ja mitä ostaisin, mistä ja miten sen valmistaisin? Tästä tulee (liian) helposti uusi harrastus: pitää ostaa uudet pannut ja kattilat, leikkuuveitset pitää uusia. (Itse käytän nykyään ruotsalaisten lahjaa Suomen väkivallantekijöille, Mora-puukkoa.)
(Ja tämä pätkä ei edes vielä käsitellyt juurikaan sitä moraalista ongelmaa: onko oikein että tehtailemme toisia tuntevia olentoja vain tyydyttämään omia [turhia] tarpeitamme? Lukekaa DFWn Gourmet Magazinessa julkaistu artikkeli Consider The Lobster, se löytyy myös Gourmet Magazinen kotisivuilta. So much trouble in the world..):
Or what about this one: Is it not possible that future generations will regard our own present agribusiness and eating practices in much the same way we now view Nero’s entertainments or Aztec sacrifices? My own immediate reaction is that such a comparison is hysterical, extreme—and yet the reason it seems extreme to me appears to be that I believe animals are less morally important than human beings and when it comes to defending such a belief, even to myself, I have to acknowledge that (a) I have an obvious selfish interest in this belief, since I like to eat certain kinds of animals and want to be able to keep doing it, and (b) I have not succeeded in working out any sort of personal ethical system in which the belief is truly defensible instead of just selfishly convenient.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
