Tänään ja eilen olen totutellut uuteen arkeen, tehnyt listaa asioista, jotka pitäisi tehdä. ("Osta leivänpaahdin!" "Vaihda verhot!") Tehnyt ruoka- ja ostoslistoja, budjetoinut. Vieläkin tuntuu oudolta, tämä vapaus. Tyhjyys. Melkein kuuden vuoden viikkorytmi ja -rutiini kummittelee edelleen – ja tulee kummittelemaan luultavasti vielä jonkun aikaa – mutta yritän taistella sitä vastaan. Outoja syyllisyyden tunteita, ihan kuin minun pitäisi edelleen olla töissä eikä keskellä päivää valoisassa huoneessa sängyssä lukemassa John Irvingiä. Pelkään puhelintani: jos ne soittavatkin, että missä sitä ollaan?
On jännä huomata, miten nyt näkee oikeastaan koko asuntonsa uusin silmin ja kuinka nyt tekee mieli tehdä siitä vähän viihtyisämpi: aiemmin arki-illat ovat menneet pakollisten kodinhoitotoimien parissa, millekään vähänkään ylimääräiselle en ole uhrannut energiaa. Viikonlopuista puhumattakaan. Ja sen huomaa. Mutta eteenpäin, paremmin, nyt kun on aikaa.
Nauti!
Kiitos, ystäväni.