Vaikea miettiä aikaa kun en tiennyt sinua. Nyt naurusi ja kasvosi ovat mielessäni ja kaikkea mitä tapahtui ennen kuin ne tulivat sinne ei voi enää tietää. Tai miten muka en tiennyt, olithan käynyt joskus, pyörinyt samassa seurassa, olen varmaan nähnyt sinut ensimmäistä kertaa vuosia vuosia sitten. Pari kesää sitten tervehdit minua lämpimästi, muistatko. Muistatko kun pyysin sinua ulos? Myöhemmin kerroit olleesi yllättynyt kuinka kohtelias ja korrekti olin, tai jotain. Mutta siitäkin on jo kauan aikaa, en tiennyt että seurustelit. Joskus sen jälkeen lähetit viestin, olit lukenut jotain kirjoittamaani ja pitänyt siitä, kai sen muistat? Emme tunteneet toisiamme ollenkaan, tunnemmekohan vieläkään?

On helppoa (ja kivaa!) vitsailla kaikesta ja suunnitella kaikkea hurjaa, yhteisiä reissuja ja muuta millä pidetään ilmapiiri iloisena ja d-vitamiinisuihku aivoissa tarpeeksi lujalla talven pimeimpään aikaan. On vaikeampaa pitää lupaus, muistaa toisen arat tai huonot kohdat, pitää sitä pelokasta ja epätäydellistä ihmistä sen arvoisena että haluaa jakaa jotain, mitä tahansa, omastaan. Huonosti empatiaa tuntevana en aina ajattele toisia, ja eri kulmasta asioita lähestyttäessä perspektiivi siitä, mitä toinen ajattelee, voi kadota. Sinä olet parempi siinä. Minä olen, edelleen, idiootti.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 ► ►|