"Ajatteletko koskaan oletko tyytyväisempi elämääsi nykyään, tarkoitan tyytyväisempi kuin aiemmin? Eli onko elämäsi parempi nykyään kuin joskus aiemmin?", kysyn Iralta. Ajan päämäärättömästi eteenpäin.
Ira avaa hansikaslokeron ja ottaa sieltä viinipullon. Hän avaa sen, ottaa huikan ja tarjoaa minullekin. Kostutan suutani. En halua ajaa humalassa, vaikka täällä ei juuri poliiseja olekaan.
"Pakko kai niin on ajatella?" Ira sanoo. "Olisi hirvittävää miettiä että on ollut joskus parempi ihminen paremmassa tilanteessa kuin nyt. Tai siis tottakai tilanteet vaihtelevat, mutta eikö elämän tarkoitus ole oppia omista virheistään, tulla paremmaksi ihmiseksi, tuntea itsensä paremmin ja oppia olemaan tyytyväinen niissä huonoissakin tilanteissa?"
"Toisaalta vanheneminen tarkoittaa myös sitä, että oppii päästämään irti. Mikään ei ole ikuista."
"Totta, pitää pystyä päästämään irti ideoista ja periaatteista, jotka eivät enää palvele sinua", Ira sanoo.
"Tietysti olen ollut joskus onnellisempi kuin juuri nyt tällä hetkellä, mutta ne hetket olivatkin aika – miten sen sanoisi – spesiaaleja. Tarkoitan siis rakkautta ja muita suuria tunteita---"
"Mutta ovatko nekään sama asia kuin onnellisuus? Olet ollut rakastunut ja saanut vastarakkautta, mutta se on pelkkää aivokemiaa. Niin vahvaa kemiaa, että se on jättänyt muistijäljen. Ja jos se oli vielä ensimmäisiä kertoja kun tunsit niin, jo sen fiiliksen uutuus on tehnyt siitä mieleenpainuvan kokemuksen. Minä sanoisin että et voi yhdistää niitä muistoja onnellisuuteen. Voihan olla että olet ollut onneton, mutta aivokemiat ovat saaneet olosi tuntumaan hyvältä."
"Mutta eikö rakkaus ole juuri sitä? Läheisyyden ja avoimuuden, toisen ihmisen läsnäolon, kaikkien näiden asioiden aiheuttamia kemiallisia muutoksia aivoissamme?" sanon. Aamupäivän tihkusade on väistynyt. Käännän auton levähdyspaikalle meren rantaan.
"Emmekö me puhu onnellisuudesta eikä rakkaudesta? Rakkaudella ei ole mitään tekemistä subjektiivisen onnellisuuden kanssa, usein päin vastoin. Minä ainakin olen ollut monesti samaan aikaan sekä rakastunut että hyvin onneton. Rakkaus on todella väärin mainostettu ja tyhjä käsite, sillä ei useinkaan ole mitään tekemistä hyvinvoinnin kanssa." Ira avaa ikkunan raolleen, pitää viinipulloa pystyssä jalkojensa välissä ja sytyttää savukkeen. "Kai oikea rakkaus on aina riippuvainen toisesta ihmisestä. Et voi rakastaa ainakaan mitenkään terveellä tavalla ketään olematonta. Onnellisuus taas ei välttämättä vaadi mitään sinun ulkopuoleltasti, ymmärrätkö mitä tarkoitan? Voit olla maailman yksinäisin mies mutta silti onnellinen, jos sinulle riittää oma itsesi ja lähiympäristösi."
"Tuolla ajattelutavalla itse saavutettu onnellisuus on siis jotenkin korkeampi olemisen tila kuin jostain itsesi ulkoa johtuvasta ihmisestä tai asiasta tuleva onnellisuus. Ulkoapäin tuleva onnellisuus voi kadota, jos sen aiheuttaja katoaa. Sisältäpäin tuleva onnellisuus ei voi kadota koskaan. Jos siis uskoo teoriaasi." sanon.
Ira nostaa aurinkolasit silmiltään ja katsoo silmiään siristellen minua, sitten ulos ikkunasta merelle päin. "Niin, eikö zen liity juuri tuohon asiaan?" Hän avaa ikkunaa vähän enemmän ja nakkaa tupakantumpin soralle auton viereen. "Vai?"
"Niin käsittääkseni", sanon. Otan Iran viinipullosta pitkän hörpyn. Yhtäkkiä minua ei huvittaisi yhtään olla auton ratissa. Istumme hiljaa. Mietin kuinka hullua se on että lapsena luulee, että aikuiset tietävät kaiken, että aikuisena ei varmasti joudu enää ihmettelemään ja miettimään kaikkia niitä asioita mitkä mietityttävät lapsena ja nuorena. Todellisuus on tietysti aivan päinvastainen: jos pysyt elossa, joudut kohtaamaan koko ajan uusia asioita ja miettimään paikkaasi maailmassa täysin samalla tavalla kuin lapsena. Ja jos luulet joskus tietäväsi mitä elämä on, se muuttuu, eikä entiseen ole enää mahdollisuutta palata. Joskus muutokseen riittää ihan muutama sana, joskus siihen ei tarvita sanoja ollenkaan. Käsittämätön ajatus. Mikään ei ole pysyvää ja joskus jopa vahvimmat muistijäljet unohtuvat.
Käynnistän auton. Ajamme takaisin Iran ja Malkin asunnolle. Pysähdymme matkalla ostamassa lisää viiniä. Malki on jo virkeämpi. Ira ei riisu aurinkolasejaan sisälläkään. Istumme keittiön pöydän ääressä kolmestaan, juomme viiniä ja juttelemme hiljakseen koko päivän.
kommentoi | linkki kirjoitukseen