Aikaisin aattoaamuna vien kynttilän parvekkeelle. On talven kylmin aamu, 20 astetta pakkasta. Katson elokuvan The Apartment (1960), hankin päivän ensimmäisen ähkyn, nautin kuumia ja terästettyjä sesonginmukaisia virvokkeita. Vaikka jääkaappi on silmämääräisesti täynnä – ruokaa todellakin riittää varsinkin yksin joulua viettävälle – käyn aamukahdeksalta lähikaupassa ostamassa lantrinkeja ja vielä yhden taikinalevypaketin.

Sunnuntaina asuntoni toimi ystäväni ja hänen koiransa välilaskupaikkana matkalla pohjoiseen. Saunoimme, kävimme kaikki kolme taksilla yhteisten ystäviemme luona melkein viereisessä kaupunginosassa. Takaisin tullessa taksia kuljettanut rouvashenkilö kiitteli: olimme kuulemma illan ja yön ainoat hyväntuuliset asiakkaat. Joulun aika ei sovi kaikille. Minulle se – ihme kyllä – sopii, vaikka vietänkin pyhät yksin, enkä juhli perinteisin tavoin. (Tänä vuonna kyllä maalasin ja lähetinkin kymmenkunta korttia, ja vielä pitäisi tehdä muutama, joiden myöhästymiseen sain jo aiemmin luvan, mutta yleiseen koristeluun ja lahjomiseen en osallistu.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 ► ►|