Wallacea pidetään edelleen eräänä vuosituhanteen vaihteen parhaana kirjoittajana. Hän hirtti itsensä pari vuotta sitten, lopetettuaan parinkymmenen vuoden pituisen masennuslääkityksen sivuvaikutusten käytyä liian vaikeiksi. Mutta ei sitä hänen jutuistaan (mitä olen niitä ehtinyt lukea) huomaa, päinvastoin: kuten toinen (ja samoin paremmin fiktio- kuin esseetuotannostaan tunnetumpi) edesmennyt kirjailija Douglas Adams, osaa DFW peilata kokemuksiaan oman (inhimillisen) naurettavuutensa kautta. Tai kuten New York Timesin nekrologi asian puki:
A versatile writer of seemingly bottomless energy, Mr. Wallace was a maximalist, exhibiting in his work a huge, even manic curiosity — about the physical world, about the much larger universe of human feelings and about the complexity of living in America at the end of the 20th century. He wrote long books, complete with reflective and often hilariously self-conscious footnotes, and he wrote long sentences, with the playfulness of a master punctuater and the inventiveness of a genius grammarian. Critics often noted that he was not only an experimenter and a showoff, but also a God-fearing moralist with a fierce honesty in confronting the existence of contradiction.
Maksimalisti. Helvetin hieno titteli? Kuitenkin, olen nyt lukenut DFW:n esseekokoelmaa A Supposedly Fun Thing I'll Never Do Again, jonka minulle tilasi paikallisen Suomalaisen pirteä Minna, jota en ole koskaan tavannut, mutta joka on ehdottomasti kärkipäässä, jos ajattelen ihmisiä kenen kanssa olen käynyt miellyttävää ns. virallista sähköpostikirjeenvaihtoa. (Toinen on liittoni jäsenpalvelusihteeri, jonka yli-iloiset ja silmäniskuhymiöillä varustetut sähköpostit tuntuivat jäsenmaksuhätäni hetkellä sekä hyviltä että jotenkin hermostuttavan flirttailevilta.)
Kokoelma on muuten äärimmäisen viihdyttävä (olen lukenut viikon kestävästä Karibian luksusristeilystä kertovan nimiesseen [vrt. nimikappale] kolme kertaa), mutta sen kansi (vaikkakin miellyttävällä tavalla mattapintainen, kuten ystävänikin mainitsi kun näytin hänelle juuri kirjakaupasta hakemaani kirjaa kun istuimme kiinalaisessa ravintolassa juoden olutta) antaa koko julkaisusta halvemman kuvan kuin mitä sisältö todellisuudessa on:
Lukisitteko tämännäköisen kirjan tietämättä sisällöstä mitään? Eikö tämä ole vähän vitun halpa? Puhumattakaan myötähäpeää herättävän ääliömäinen? Oikeasti: aikuisen ruumiissa illistelevän lapsen suhteettoman suuri pää, jonka korvista tulee höyryä? Kuinka omaperäistä, kuinka iskevää.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En ole yleensä suuri Marimekko-fani (ne helvetin unikot ovat vieneet maun koko merkistä), mutta pidän tästä. Melkein identtinen palanen Marimekon "Tuuli"-kangasta on nyt seinälläni (makuuhuoneessa). Ostettu viime joulukuussa, laitettu seinälle vasta kevätaktivoitumisen myötä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tricky Dick Benderin ruumiissa, Futurama.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
If Charlie Parker Was a Gunslinger,
There'd Be a Whole Lot of Dead Copycats –blogissa on kokonainen Tricky Dick –sarja!
1 kommentti | linkki kirjoitukseen
Nixon. Ystäväni Lauri kuvasi tämän Imatran kulttuurikeskuksessa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Mr. Burns:
That man by the cooler
Drinking water as if it's free!
Smithers:
Oh, that's Homer Simpson, sir,
A drone from Sector 7G.
Nostalgiaa. Loistavaa riimittelyä/rytmitystä. Koko levy Spotifyssä. Sisältää mm. Michael Jacksonin tekemän Do The Bartmanin, tsekkaamisen arvoinen on myös toinen sinkku, Deep, Deep Trouble. Ajalta kun Simpsonit vielä rokkasi?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Lisää tätä käyttäjän takeSomeCrime kanavalta.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pohjoisenlomallani satuin kuuntelemaan (internetin puutteessa tietty) Radio Inaria. Helvetin hyvää musaa mutta juontaja(t) oli(vat) tasoa "Ja seuraava.. öh.. seuraava.. seuraavan biisin esittäjä on ööööö Johan.. Johanna.. Jonna.. Jonna Tervomaa!". Luulette että liioittelen. En liioittele. Joko juontaja oli a) ensimmäistä päivää töissä (epätodennäköistä, sillä todistimme samaa vitun änkytystä ja suoraa sekoilua monen päivän ajan), b) kännissä (miksi ei?) tai c) oikeasti Inarissa ei ole ainuttakaan pätevää radiojuontajaa tai koko homma on opiskelijoiden projekti.
Täytyy sanoa: koko Radio Inari oli todella hämmentävä uusi asia, oikeasti hyvää musaa mutta kaiken taustalla ihmeellisen sekava tatsi. Kulttuurikokemus. Lisää spring breakin kulttuurikokemuksista (liittyvät lähinnä kuvataiteen saralle) myöhemmin. Mahtava että jaksatte lukea. Kävijöitä on ollut taas enemmän kuin koskaan. Kiitos siitä! Tulevaisuus tuo muuassaan kaikenlaista uutta, eikä pelkästään tähän mediaan sidottua.
Niin tosiaan, olen myös täysin rakastunut.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
