Tajunnanvirtaa, digitaalinen maalaus/luonnos, Corel Painter Essentials 3.
1 kommentti | linkki kirjoitukseen
arkistojen aarteita vuodelta 2004, linkit päivitetty
Uudet mediat ja formaatit on aina valjastettu taiteen käyttöön aikaisessa vaiheessa. Niin myös World Wide Webin kanssa.
Net.artin määritelmä
Net.art on internetin kehityksen myötä syntynyt taidesuuntaus, jossa käytetään hyväksi internetsivujen tekemiseen käytettyjä tekniikoita (HTML-kieli, animoidut gif-kuvat yms., myöhemmin tekniikat kuten Shockwave, Flash ym.) ja jossa rajoitteena on vain näiden tekniset rajoitteet. Varhaisimmat (ja monien mielestä oikeaoppisimmat) net.art –työt ovat miltei kokonaan pelkkää ASCII-grafiikkaa (American Standard Code for Information Interchange), eli perus-roomalaisia aakkosia ja erikoismerkkejä. Net.art-taiteilijat käyttävät siis internetiä sekä työkaluna että julkaisukanavana. Termiä on luultavasti turha suomentaa. Erilaisia ohjelmointikieliä on useita, mutta kaikki sai alkunsa HTML-kielestä (HyperText Markup Language). Verrattain yksinkertaisesta HTML-kielestä pyritään ottamaan kaikki irti, onpa puhuttu äärimmäisissä tapauksissa jopa HTML-masturbaatiosta. HTML-kielellä toteutettu internetsivu voi sisältää liikkuvaa kuvaa (animaatiota), ääntä, kuvia ja mikä tärkeintä, linkkejä toisiin kohteisiin (tähän koko World Wide Web perustuu).
Net.artin historiaa
Termi net.art sai tarinan mukaan alkunsa sähköpostiohjelmistojen yhteensopivuusongelmien vuoksi sekoittuneesta sähköpostiviestistä, josta ainoa vähänkään ”oikeaa” tekstiä sisältänyt pätkä sisälsi merkkijonon ;Net. Art{. Viestin vastaanottanut net.art-taiteilija Vuk Cosic (jota on myös kutsuttu koko suuntauksen isäksi) oli riemuissaan tajutessaan, että netti itse nimesi heidän harrastamansa taiteenmuodon. Tämä tapahtui joulukuussa 1995.
On tärkeää erottaa tämä termi termistä Art on the Net, mikä tarkoittaa sananmukaisesti taidetta netissä. Art on the Net voi olla mitä vain, esimerkiksi kuvia ja esittelyjä taidegallerioista, taiteilijoista yms. taidetta käsittelevää materiaalia internetissä. Myöskään termi net art ei ole välttämättä sama asia kuin net.art, sillä net.art viittaa usean taiteilijan mielestä tiettyyn aikakauteen (noin 1994-1996), ja vielä tiettyyn ihmisryhmään, joka tätä taidesuuntausta harjoittivat. Mutta tässä yhteydessä puhun net.artista muunakin kuin vain yhdeksänkymmentäluvun puolivälin suuntauksena. Voidaan sanoa, että nykyinen net.art kuitenkin ammentaa täysin samoista periaatteista kuin ennenkin. Tästä on kuitenkin ollut taidekriitikkojen, taiteilijoiden ja muiden puristien parissa kiivasta keskustelua. On jopa määritelty, että net.art liikkeenä kohtasi loppunsa vuoden 1998 tienoilla.
Net.art-taiteilijat ovat alusta asti olleet ensimmäisinä tutkimassa internetiä uutena laajana mediana, ja valjastamassa sitä taiteensa työkaluksi ja julkaisukanavaksi. He ovat käyttäneet internetiä julkaisukanavana mitä erilaisimmille projekteille, perus-valokuvanäyttelyistä monimutkaisiin ohjelmoituihin kokonaisuuksiin. He ovat joissain tapauksissa julkaisseet töitään anonyymeina ryhmittyminä (kuten 0100101110101101.org). Juuri anonyymiys ja ryhmittymät leimaavat net.artia. Projektit saavat usein alkunsa yhden ihmisen mielestä, mutta internetin luonteelle omaisella tavalla projekteissa saattaa loppujen lopuksi työskennellä suuri määrä taiteilijoita ympäri maailmaa, sillä net.art ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Useasti ensimmäinen projekti toimii ikään kuin pohjana tai julkaisukanavana seuraaville projekteille, jotka voivat hyödyntää mitä tahansa internetmedian muotoa, tai usein (parhaimmillaan?) yhdistellä niitä kaikkia.
Net.art on vapaamuotoista, itsenäistä, monia tekniikkoja hyödyntävää. Usein se on kuin interaktiivinen, alati muuttuva kollaasi, hämmentävä ja usein absurdi kokemus. Taideteos voi syntyä käyttäjän (eli internetiä selailevan henkilön) toiminnan mukaan, ja olla joka kerta erilainen (kuten Superbad.comin hämmentävä labyrintinomaisuus). Net.art hyödyntää usein myös internetselainten ”väärinkäyttöä”, eli selaimet laitetaan ”toimimaan väärin”, syöttämällä niille ”viallista” HTML-koodia.
Net.artin filosofia
Net.artin filosofia on vapauden filosofiaa. Enää ei yksi ja ainut taideteos ole taiteellisen laadun kohteena, kohteena on tiedon saatavilla olo ja käyttö, joka altistetaan taiteelliselle prosessoinnille. Luomisen prosessi on muuttunut, enää ei taiteilijan luoma työ ole kiinnostava, vaan kiinnostavaa on se, miten tiedon virtaa on käsitelty. Netissä kaikilla on yhtenäinen oikeus informaatioon, ja siten myös taiteelliseen materiaaliin, joten kaikilla tulisi olla oikeus osallistua luomisen prosessiin. Tällä tavoi kritisoidaan taidetta instituutiona ja myös instituutiota voiman hallitsijana ja käyttäjänä. Net.art on epäkaupallista, ja vannoo information vapauden nimiin. Se kritisoi myös instituution tapaa nostaa taiteilija nerojen kaanoniin, ja sen tapaa ihailla ainoaa ja aitoa taideteosta. Net.art-taiteilijat uskovat siihen, että kaikki digitaalinen materiaali on luonteeltaan epä-alkuperäistä, ja näin asettavat myös itsensä ja työnsä kaikkien saataville; voit tallentaa kaiken materiaalin omalle tietokoneellesi, muokata sitä ja esimerkiksi laittaa sen takaisin nettiin kaikkien saataville.
Net.artia voidaan pitää tähän astisista taidesuuntauksista eniten taiteilijan päänsisäistä maailmaa vastaavana julkaisumuotonsa puolesta; enää ei eritellä maalausta, piirustusta, liikkuvaa kuvaa toisistaan, ne kaikki nivoutuvat yhteen, samalla tavalla kuin taiteilijan mielen kankaalla. Taide syntyy toisiinsa kietoutuvista elementeistä. Se on myös tietyllä tavalla anarkistinen taiteenmuoto; sitä ei tehdä tilaustyönä kenellekään, taiteilijat eivät tunnu ajattelevan tietokoneen käyttäjää (heidän taiteensa ”käyttäjää”) juuri ollenkaan; useasti käyttöliittymät tuntuvat melkein liioitellun vihamielisiltä, epäystävällisiltä käyttäjiä kohtaan.
Net.art nykyään
Kuten jo edellä kerroin, puristien mielestä net.art –liike loppui vuoden 1998 tienoilla, ja että kaikki sen jälkeen olisi net artia, eli vapaasti suomennettuna nettitaidetta. Eli net.art voidaan nähdä myös nettitaiteen haaraumana, ja nettitaidetta on varsinkin nykyään internet pullollaan. Internetin suosion kasvaessa räjähdysmäisesti 90-luvun lopulla myös net.art koki melkoisen inflaation. Nykyään netistä löytää monenmoisia yhteisöjä, jotka ovat omistautuneet erilaisten netti- ja tietokonetaiteen (3D-grafiikka, CGI, animaatio, yms.) eteenpäin vientiin. Uusien tekniikoiden ja ohjelmointikielten syntyessä ja yleistyessä perinteinen HTML-koodi näyttää jäävän taka-alalle. Nettitaidetta on tuotu gallerioihin esille kuten tavanomaisempaakin taidetta, sitä tutkitaan, tuetaan
Superbad
Superbad (http://www.superbad.com) on yksi tunnetuimmista net.art sivuista internetissä. Sen takana on Ben Benjamin, San Franciscolainen taiteilija, joka perusti Superbadin vuonna 1997. Superbad on HTML-masturbaation helmiä (tai oikeammin DHTML-masturbaation), sekavan oloinen linkkilabyrintti, täynnä absurdeja yllätyksiä, kuvia, tekstiä, joiden sekaan voi eksyä pitkiksi ajoiksi. Superbad kritisoi kulutusyhteiskuntaa mainosmaisella grafiikallaan, ja myös internetiä yleisesti; sen syvyyksistä löytyy mm. pikkupoikien huonolla englannilla kirjoittamia absurdeja tarinoita.
Lähteet
http://www.easylife.org/netart/, Introduction to net.art (1994-1999), Natalie Bookchin & Alexei Shulgin
http://www.superbad.com/, Superbad, Ben Benjamin
http://www.calarts.edu/~line/history.html, A story of net art (open source), Natalie Bookchin
http://www.artificial.dk/articles/0100101110101101.htm, March 16th 2004: You’re in my computer, www.kopenhagen.dk/net.art
http://message.sk/text/netart/backup/kukovec_netart.pdf, History and futurism of the net.art story, Dunja Kukovec, PDF
http://amsterdam.nettime.org/Lists-Arch ... 00053.html, <nettime> Vuk Cosic interview: net.art per se, Jospehine Bosma
kommentoi | linkki kirjoitukseen
“A lot of people think creativity is just about coming up with goofy ideas, but that’s just the beginning. Coming up with an idea, editing it, crafting it to where it’s cool, but also fighting for it. In the end, it doesn’t matter unless you’re willing to fight for it.”
- Tim Schafer, The Escapist -verkkolehden haastattelussa
Grim Fandango, eräs parhaista ja viimeisistä oikeista seikkailupeleistä, julkaistiin noin kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998.
Meksikolaista folklorea, film noiria, art decoa ja jazzia yhdistelevässä pelissä juuri poisnukkuneet sielut kulkevat Kuolleiden Maan läpi päästäkseen tuonpuoleisen seuraavalle tasolle. Syntiset joutuvat tekemään neljän vuoden matkan kävellen (ja moni jää sille tielleen, tekemään erinäisiä hanttihommia maksaakseen matkansa) mutta erityisen hyveelliset selviävät hommasta neljässä minuutissa "The Number Nine" -junalla. Sekaannuksen vuoksi juuri kuollut Mercedes Colomar lähtee matkaan kävellen, vaikka hänen ensimmäinen kontaktinsa tuonpuoleisessa, matkatoimistossa omia syntejään pois maksaakseen työskentelevä Manuel Calavera uskoo vahvasti naisen olevan oikeutettu haluttuun kultaiseen junalippuun. Manny Calavera lähtee naisen perään ja samalla saa selville koko Kuolleiden Maata ravistelevan korruptioskandaalin.
Pelin visuaalinen maailma, loistavat ääninäyttelijät, todella pitkä (neljä vuotta pelin maailmassa!) ja tunnelmallinen (sekä yllätyksellinen) tarina ja mahtava soundtrack joka yhdisteli vanhaa jazz- ja loungemusiikkia meksikolaisen mariachimusiikin kanssa loivat todella kokonaisvaltaisesti nautittavan ja mieleenpainuvan pelikokemuksen.
Tässä kasa linkkejä mielenkiintoisiin Grim Fandango -aiheisiin ympäri internetiä:
Grim Fandango alkuperäinen traileri
Konseptiluonnoksia
Pääsuunnittelija Tim Schaferin päiväkirjaa pelin suunnittelun ajalta
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Digitaalinen luonnos, Corel Painter Essentials 3. Hahmotutkielmaa seuraavaa animaatiota varten.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
nopea animaatioluonnos loistavalla Pencil -animaatio-ohjelmalla
Kokopelli on muutamien Amerikan alkuperäiskansojen hedelmällisyyden jumala (etenkin lounaisessa pohjois-Amerikassa). Yleensä hänet on kuvattu köyryselkäisenä huilua soittavana hahmona, jolla on todella suuri fallos. Vanhimmat Kokopelliä esittävät löydetyt maalaukset ja kaiverrukset ovat ensimmäiseltä vuosituhannelta ajanlaskun jälkeen. Myöhemmin espanjalaisten lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta Kokopellia kuvaavasta symbolista jätettiin pois jumalan suhteettoman suuri penis, ja nykyään melko tyyliteltyä sukupuolitonta symbolia käytetään Yhdysvaltojen lounaisosissa lukemattoman monessa eri yhteydessä.
Alla Kokopelli ja puolisonsa Kokopellimana Hopi-intiaanien mukaan (vuodelta 1903):
Pencil on todella lupaava beta-vaiheessa oleva vapaa ohjelma perinteisen animaation (cel animation) tekoon. Ohjelma on helppokäyttöinen, ja muistuttaa paljon perinteisellä valopöydällä työskentelyä kun käytössä on piirustustabletti. Ohjelma tukee sekä vektori- että bittikarttagrafiikkaa, kuvatiedostojen tuontia, layereita, ja valmiin animaation voi tallentaa joko Quicktime-, Flash- tai kuvatiedostomuodossa, mikä tarkoittaa sitä että ohjelmalla voi tehdä alusta loppuun saakka toimivan animaatiotiedoston esim. www-sivuille. Ajatukseni on tehdä seuraava pidempi animaatiolyhärini mahdollisimman pitkälti tällä ohjelmalla. Uploadaan näytteitä heti kun saan jotain valmiiksi. Olen myös miettinyt animaatiotutoriaalien tekemistä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kun rikot rutiinin, tulet aamupäivästä aikaisin kotiin, tunnet hetken kuinka et saa olemisestasi otetta; ulkona on liian kylmää tai hiljaista; et voi imuroida koska seinän takana vielä nukutaan. Ajelehdit kymmenen vuotta vanhoissa muistoissa, kesälomasta, uudesta takista, tuulesta kasvoilla. Kuuntelet puolikiinnostuneena laulun sanoja, löydät kaikesta yhtymäkohtia omaan elämääsi.
arkistojen aarteita kovalevyltä, 10.5.2004
Edellinen tekstinpätkä on kirjoitettu tietynlaisen olemattomuuden ja avuttomuuden hetkellä. Löydän itseni joskus (nykyään onneksi todella harvoin, johtunee yleisestä kiireellisemmästä elämästä) tilanteesta, jossa olen jostain syystä täysin omien ajatusteni vanki, en voi tehdä mitään muuta kuin ajatella jotain vuosia sitten tapahtunutta, olen onnellinen jos voin kokea uudestaan jotain, etsin ja kaivaudun vain syvemmälle tiettyyn muistoon, usein tuskallisen turhaan.
Samalla tavalla tunnen joskus unessani, ja joskus myös pitkästi sen jälkeen (joskus jopa päiväkausia). Kuin olisi menettänyt jotain, jotain todella rakastaa tai kaipaa, vaikka ei edes välttämättä tiedä mitä, ja ei ole oikeasti menettänyt mitään. Tunne ei ole oikeastaan useastikaan liittynyt keneenkään oikeaan ihmiseen, lähinnä joihinkin tilanteisiin ja tunteisiin, jotka olivat aikoinaan (uudempana ihmisenä, kuvitella!) uusia ja jännittäviä, sekoittavia. Nostalgiaa?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Polaroid lopettaa filmin valmistamisen.
Polaroids are things – they’re not just ideas, they’re not just images. They’re one-of-a-kind, little plastic chemical baggies of what is quickly becoming a nostalgic, alternative technology. You can do the same thing with digital technology in a way that’s cheaper, and is far easier to archive and reprint. They’re eccentric little things, and I like that very much about them.
- Mark Maher, American Polaroids, 2003
Polaroid-kuvaus on ollut taiteilijoiden suosiossa aina pikakuvauksen yleistymisestä saakka. Polaroid –nimeä ovat tehneet tutuksi muun muassa Andy Warhol ja David Hockney, puhumattakaan myöhemmistä taiteilijasukupolvista. Taiteilijoita on viehättänyt Polaroid-kuvan välittömyys, sen tietynlainen kiireys. Verrattuna perinteiseen valokuvaukseen, jossa valmis teos vaatii usein tuntikausien työn pimiössä, pikakuvaus on riemastuttavan välitöntä. ”Se mikä on kaunista ja liikuttavaa on myös aina katoavaa” sanoi eräs taidekriitikko (Christopher Chapman) arvostellessaan Robert Mapplethorpen Polaroid-kuvia 1970-luvulta, viitaten tämän tapaan kuvata intiimisti nuorta alastonta poikaa. ”He kehystävät kauneuden sinä hetkenä joka on aina liian aikaisessa tai liian myöhässä; vauhdittaen tai hidastaen meitä sitä hetkeä varten joka on liian epätodellinen käsitettäväksi.”, kriitikko sanoo, viitaten Bill Hensoniin ja Robert Mapplethorpeen. Pikakuvaus tuottaa parhaimmillaan kuvan kauneudesta, hetkestä joka ei tule toistumaan. Tämä ajatus lisättynä polaroid-kuvalle ominaiseen konkreettisen ainutlaatuisuuden käsitteeseen on todella hieno, ja ajaa taiteilijoita edelleen kuvaamaan polaroid-kuvia.
Polaroid –yhtiö on kautta aikain tehnyt yhteistyötä taiteilijoiden kanssa, muun muassa keräämällä ja arkistoimalla omaan kokoelmaansa yli 20 000 työtä, joita on esillä esimerkiksi Cambridgessä ja Pariisissa. Land tajusi keksintönsä arvon taiteilijoille, ja palkkasikin kuuluisan amerikkalaisen luontokuvaajan Ansel Adamsin testaamaan ja auttamaan filmien ja kameroiden kehittelyssä. Näin suuri yleisö (ja taidepiirit) ikään kuin helpommin hyväksyivät Polaroid –kuvauksen ”oikean” valokuvauksen piiriin. Adams muistetaan parhaiten hänen Amerikan luonnonpuistoista ottamista mustavalkopolaroid-kuvistaan. Kun Andy Warhol sai Polaroid-kameran, hän käytti sitä ottaakseen kuvia Factoryllä kävijöiden sukupuolielimistä: ”Kun kuka tahansa tuli Factorylle, ei väliä kuinka heteron näköinen hän oli, pyysin häntä ottamaan housunsa pois että pystyisin kuvaamaan hänen kyrpänsä ja pallinsa. Yllättävintä oli kuka antoi minun kuvata ja kuka ei.”, Andy Warhol on sanonut. Warholin tunnetut hienosto-muotokuvatkin ovat maalattu suoraan Polaroid-kuvista. Taiteilijat pitivät polaroid-kuvien väreistä lähinnä siksi, että se teki selkeäksi valokuvan keinotekoisen luonteen. Polaroidin nousu 1970-luvulla ajoittui konseptuaalisen taiteen nousuun ja sen kapinointiin valtamediaa vastaan. Taiteilijat pitivät valokuvista jotka olivat epä-taiteellisia, tavallisen näköisiä räpsäyksiä, eli he pitivät polaroideista. David Hockney kuvasi montaaseihinsa tavallisia ihmisiä, ystäviä ja perhettään. Hän nosti esiin saman kysymyksen kuin Land kymmeniä vuosia aiemmin palkatessaan Ansel Adamsin: voiko tavallinen, suosittu pikakuvauksen muoto olla taidetta?
Nykyäänkin, digikuvauksen valta-aikana, taiteilijat käyttävät silti tätä kovaa vauhtia sukupuuttoon kuolevaa formaattia. Miksi? Polaroid-kuvalla on vahva kulttiarvo, ja tietty laaja harrastajajoukko pitää koko formaattia hengissä. Polaroid –yhtiö itsekin jatkaa edelleen yhteistyötään taiteilijoiden kanssa, muun muassa esittelemällä näitä internetissä, järjestämällä vuosittaisia polaroid-valokuvakilpailuja ja näyttelyitä, puhumattakaan Polaroid Artists Support Program:sta (taiteilijat saavat Polaroid –yhtiöltä filmejä & kameroita, taiteilijat antavat töitään Polaroidin arkistoihin). Nykyään sadat taiteilijat ovat hyödyntäneet Polaroidin 20x24 (kaksikymmentä kertaa kaksikymmentäneljä tuumaa, eli 50.8cm kertaa 61cm) –studiokameraa (alun perin suunniteltu taideteosten ja muodollisten muotokuvien ottamiseen) studiokuvauksessaan. Uusimmalla tietokone- ja painotekniikalla saadaan nykyään aikaan paremman näköisiä tulosteita kuin ikinä.
William Weigmanin 20x24 koirakuvista Timothy Whiten Hollywood-näyttelijä-kuviin, Jessica Fergusonin neulansilmäkameralla Polaroid-filmille kuvatuista kuvista David Hockneyn polaroid-montaaseihin, satojen jos ei tuhansien harrastajien päiväkirja-tyyppisistä kuvista metrien kokoisiin kiiltäviin printteihin kalliin gallerian seinällä, Polaroid on loistava valokuvausformaatti, joka ei suostu kuolemaan digikuvauksen vallankumouksen alle, vaan on nykyäänkin vähintään yhtä ajankohtainen tapa kuvata maailmaa kuin kulta-ajallaan 1970-luvulla. Se on osa vaihtoehtoista taiteentekoa, vielä nykyään korostetummin kuin aiemmin, ja mielestäni sen johdosta usein vaikuttavampaa ja elämänmakuisempaa kuin vallitsevammat valokuvaustaiteen muodot. Itse aion olla mukana pitämässä Polaroid-kuvausta pystyssä uuden taiteilijasukupolven mukana, sukupolven, joka ei hylkää vanhojakaan tai oudompiakaan tekniikoita, vaan ottaa niistä kaiken irti, liittyen samalla vuosikymmenten jatkumoon, josta on hyvä imeä energiaa.
tekstipätkät vuonna 2004 kirjoittamastani Polaroid-valokuvausta käsittelevästä seminaarityöstä
Linkkejä:
The Lede
Engadget
Polaroid Image
Polaroid joka päivä vuoden 2002 heinäkuusta lähtien
Geektechique.org (tee-se-itse: polaroidkamerasta digikamera)
George's Polaroid SX-70 pages
Jim's Polaroid camera collection
Time.com Election 2004 Democratic Party Polaroids
Polaroids.net
London Photos (manipuloituja polaroideja)
Pola-art.de
anti-theory.com: polaroids
Polanoir.com
Pentimento
Shake it like what now?
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
