;)
mustavalkovalokuva, 2005
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Keittiöapulaiset pyörittivät pihalla tynnyreitä. Pimeissä huoneissa rouva Margariti aloitti jutustelun jota katkoivat lyhyet naurahdukset aivan kuin hänellä olisi ollut vieraita. Vuokralainen kiroili eteläitalialaisittain. Minä seisoin paljain jaloin käytävän kaakelilla, Claudian kiihkeä ääni langan toisessa päässä ojensi minulle kätensä ja minä yritin mutinallani juosta hänen luokseen mutta joka kerta kun olimme rakentamassa siltaa välillemme, se hetken kuluttua mureni säpäleiksi ja epäsuotuisa tilanne murskasi ja sai perumaan kaikki rakkauden sanat yksi toisensa jälkeen.
Italo Calvino, Tämä vaikea elämä, suom. Jorma Kapari
En tiedä miksi mutta puhelimessa puhuminen (tärkeistä asioista) on vaikeaa. Keskusteleminen. Ärsyynnyn. Ajatus harhailee, on hiljaisuuksia, keskustelukumppani ärsyyntyy, lopulta käy niin että puhelu aiheuttaa miinusta kokonaistilanteeseen.
On tietysti poikkeuksiakin: 18-vuotiaana vietin muutaman viikon Belgiassa ystävieni luona, humalassa ja vastarakastuneena soitin Suomeen monen tunnin maratonpuheluita; tämä tietysti kostautui puhelinlaskussa, onneksi en enää muista kuinka paljon se oli. Ystävieni kanssa osaan puhua, mutta pitkässä parisuhteessa puhelut toiselle puolelle maata olivat usein pakkopullaa; onneksi kumpikin tajusimme asian ja keksimme muita tapoja pitää yhteyttä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Calexico - Live in Nuremberg
Vanhat "Ilmaista musiikkia"-postit
Tämä muistuttaa minua taas siitä, että olen hukannut mp3-soittimeni, joten minun pitäisi joko kääntää treenikämppämme ylösalaisin (mikä ei ole ajatuksena kovin miellyttävä sillä jumalauta siellä on rojua) tai ostaa uusi soitin (mikä ei ole ajatuksena kovin miellyttävä sillä olen köyhä paskiainen) nauttiakseni musiikista 25-minuuttisen työmatkani aikana (joka kestää yleensä 25 minuuttia siksi koska tietysti paria päivää ennen kuin lomani loppui, pyörästäni puhkesi takakumi, ja olen ainakin tähän saakka ollut liian laiska/kiireinen, okei, pelkästään laiska, korjatakseni sen, ja täten olen kävellyt töihin ja pois sieltä).
(via katosblog)
4 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Juon kupin teetä eräässä asunnossa, ja kun lähdemme samalla ovenavauksella, alhaalla tapaamme muutaman ulkomaalaisen pojan, jotka hän oli nähnyt jo aiemmin kesällä, todellinen hämmentävä yhteensattuma, kaikkia naurattaa pitkän aikaa. Joudun jättämään väliin ystävieni grillijuhlasuunnitelmat sillä nukuin viime yönä jotenkin pätkittäin, ja töissä ei ollut niin paljoa tekemistä että sen olisi voinut levittää koko päivälle, iltapäivällä nuokuin ja luin viikkoja sitten tullutta Imagea, joka oli odottanut minua tyhjällä työpöydälläni; kuin vinkkinä joku oli myös laittanut työpisteeseeni muutaman vihreän paperihyllyn, myönnän, paperini ovat aina ympäri pöytää. Mutta pitäähän olemassa oleva pöytätila hyödyntää mahdollisimman hyvin, vai mitä?
Joten eroan iloisesta ystäväporukastani kaupassa, kerään äkkiä töissä tekemäni listan mukaiset elintarvikkeet (katkarapuja, parsakaalia, porkkanaa, sipulia muiden muassa) ja suunnistan suoraan parkkipaikan poikki kotia kohti, kulkien mahdollisimman linnuntietä. Kotona huomaan kaikkien kattiloiden olevan käytössä (osa näköjään pakasteessa jonne, kuten nyt muistankin, jemmasin vanhentuvat ruoat ennen Ilosaarta) joten keiton tekeminen siirtyy huomiselle. Syön sen sijaan muutaman salsaleivän ja juon viikonlopulta jäänyttä kokista vaikka kaapissa olisi kylmää valkoviiniäkin.
Rutiineja miettiessäni ja hakiessani Tasapainoista Ajatusta mietin viime syksyä kunnes muistan että vuoden takaisia tapahtumia ei ehkä kannata käyttää tasapainoisen elämän muottina. Joten päätän keksiä uuden superzen-arkielämän, ottaa rauhallisesti mutta olla kuitenkin (terveellä tavalla) aktiivinen. Lukea, viettää aikaa hiljaisuudessa (kynttilöitäkin on viime talvelta jäljellä vaikka kuinka helvetisti), käydä kävelyillä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Onko parempaa tapaa rauhoittaa mieltään viimeisen lomapäivän iltana kuin katsella valokuvia Anchoragesta, Alaskasta 70-luvulta? Tuskin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Unohdin lempi-neulepaitani erään tyypin autoon noin neljä vuotta sitten. Hän oli Torniossa keikalla järjestämässäni Kitaraillassa. Nykyään hänellä on myös mielenkiintoinen tumblr fotoblogi, can't hide forever. Ja se paita on vieläkin saamatta, perkele.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Luettuani tämän artikkelin kävin läpi vanhoja kirjoituksiani etsien kliseitä, ja hävettävän paljon niitä sieltä löytyikin. Muutenkin tuntuu välillä siltä, että kieleen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Oh well.
Vietin viime viikonlopun ja alkuviikon Helsingissä ystäviä tapaamassa, tein samantyyppisen reissun viime vuonna, tällä kertaa en päässyt Facesiin saakka. Suunnittelin rahankäyttöni niin huonosti että viimeisenä päivänä (viime tiistai) jouduin ensin laskemaan euroja, ja sitten tajuttuani että olen elänyt yli varojeni, lainaamaan eräältä ystävältäni (kiitos M!) parikymppiä kotimatkaa varten.
Lomaa on jäljellä enää muutama päivä. En tiedä mitä teen.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
En halua vaikuttaa seksistiseltä hölmöltä, mutta tässä muutama viime päivinä ilostuttanut asia tasapainottamaan viimeaikaisten kirjoitusten säälittävää valitusta. Teidän romantiikannälkäänne tyydyttämään ja muistoksi itselleni: ei kaikki ole niin huonosti kuin välillä tuntuu; useasti vaikuttavimmat ja mielialaa nostavimmat asiat ovat tulevat täysin puun takaa, yllättävät. Hienoa on myös huomata miten pienet jutut voivat tehdä onnellisen olon moneksi päiväksi.
Bad Religionin keikalla tuntemattomaksi jäänyt (liian) nuori vaalea tyttö puri minua toistuvasti selästä ja olkapäästä. Yllättävän miellyttävä flirttikeino; purra tuntematonta ihmistä punk-keikalla. Ilmainen vinkki, naiset.
Anniskelualueella jonottaessani satuin aivan sattumalta näkemään kaukaa erään äärimmäisen kauniin tytön hameen nousevan, no, tiedätte mitä tarkoitan, oli tuulista. Hymyilin, täysin tahtomattani: hän huomasi sen ja hymyili takaisin todella todella hurmaavasti. Hienoa nähdä ihmisiä, jotka eivät ota itseään ja maailmaa liian tosissaan ja osaavat nauttia em. kaltaisista tilanteista. Itsevarmuus, kuten varmaankin tiedätte, on seksikästä.
Kotiinpaluun jälkeisenä myöhäisiltana sain yllätyksekseni kylään drinkille ja kuuntelemaan ensin Joose Keskitaloa ja sitten Miles Davisia erittäin miellyttävää naisseuraa.
Eilen baarissa aloitteen teki eräs tuntematon tyttö, jonka olen nähnyt viimeaikoina pari kertaa, juttelimme jonkin aikaa, jonka jälkeen kysyin haluaisiko hän tavata joskus, hän halusi puhelinnumeroni: mielelläni sen luovutinkin.
Poistuessani samasta baarista eräs minulle koko illan puolihumalaisesti mutta todella nätisti hymyillyt kaunis punahiuksinen tyttö käveli eteeni ja jäi vain hymyilemään siihen ja tuijottamaan minua silmiin. Hän esitteli itsensä, juttelimme hetken aikaa.
Kaikenlainen tällainen on äärimmäisen mahtavaa monestakin syystä: ei vähiten siksi, että se palauttaa uskoni ihmisiin ja saa huomaamaan ensinnäkin sen, että koko ajan vain oman tutun porukan kanssa ja omien tuttujen rajojen sisällä pyöriminen on (vaikka tietysti hauskaa niin) jonkin verran sosiaalisesti puuduttavaa; siitä puuttuu tuntemattomien kanssa tapahtuvan sosiaalisen kontaktin jännitys ja siitä seuraavat hyvät aivokemialliset muutokset (serotoniini, dopamiini, endorfiini, mitä näitä nyt on).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
