- 2015
-
2014
-
joulukuu
-
24/12
24/12/14
Aikaisin aattoaamuna vien kynttilän parvekkeelle. On talven kylmin aamu, 20 astetta pakkasta. Katson elokuvan The Apartment (1960), hankin päivän ensimmäisen ähkyn, nautin kuumia ja terästettyjä sesonginmukaisia virvokkeita. Vaikka jääkaappi on silmämääräisesti täynnä – ruokaa todellakin riittää var -
Ruotomieli – Joulukuun tyttö
23/12/14
Kolmatta vuotta putkeen, Ruotomieli on julkaissut joululaulun/-musavideon. Aiemmat: 2013, 2012.
-
19/12
19/12/14
Tämä ei ole ollut minun viikkoni. Kuten viime viikolla, uni- tai vuorokausirytmini on edelleen jokseenkin sekaisin. Kesän lapsi kun olen (villistä luonteesta puhumattakaan.. hah.) Viikonlopun juhlimiset vanhan ystävän – ylä-asteaikaisen parhaan ystävän – kanssa yhdistettynä liian vähiin uniin veivät -
Ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta
11/12/14
Pitkä pimeä vuodenaika, hitautta ja hiljaisuutta. Nukun muutaman tunnin, herään keskellä yötä, luen neljä tuntia, pyörin sängyssä ja nukahdan uudelleen vasta kun aamu on jo pitkällä. Teen (Twiningsin Green Tea & Lemon) täytyy olla juuri oikean vahvuista, muuten se ei joko maistu miltään tai jätt -
03/12
03/12/14
Georges Lepape, Vogue -lehden kansi, tammikuu 1919.
Lähde: Vogue.com: Photos: Winter in Vogue -
Arkistosta: Värivalot part II
02/12/14
Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013
Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candleli
-
24/12
- marraskuu
- lokakuu
- syyskuu
- elokuu
- heinäkuu
- kesäkuu
- toukokuu
- huhtikuu
- maaliskuu
- maaliskuu
- tammikuu
-
joulukuu
- 2013
- 2012
- 2011
- 2010
- 2009
- 2008