Archives 

Show All

  • 2015
    • huhtikuu
      • 29/04
        29/04/15
        Olen stressannut pari päivää viime viikosta saakka aivan turhista jutuista. Mukaan luettuina mutta ei yksinomaan:

        - päiväkirjan muutaman rivin kirjoittaminen jälkikäteen ("Mitä jos jotain unohtuu?!")
        - Facebook-kommunikointi ("Miksi se sanoi vain 'pitää kattoa�

      • 23/04
        23/04/15


        Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä armoa, mitä pitää oppia antamaan itselleen jos haluaa olla Tasapainoinen Ja Oikea Ihminen. Minulle se on tarkoittanut tänään (kuten kuvasta näkyy) koko päivän viettämistä sängyssä kirjojen ja valkoviinin kanssa. Okei, läppäri pyörii myös välillä m

      • 22/04
        22/04/15
        (Re: jääkaappi. Kodinkonekorjaaja kävi viime torstaina, vaihtoi jääkaappiin osan ja korjasi myös kuukausia temppuilleen tiskikoneen. Jääkaapin alla ja takana oli yllättävän vähän pölyä, mutta imuroin sieltä kuitenkin kun mahdollisuus tuli vastaan.)

        Eilen kaivelin ikivanhoja tiedostoja vuo

      • 16/04
        16/04/15
        Viides päivä ilman jääkaappia. Olen kokenut eksistentialistista ahdistusta lähikauppojeni pakastealtailla. Olen kokenut gastrointestinaalista kauhua syötyäni vuorokauden sisällä muun muassa rasvalta maistuvia ällöttäviä kananugetteja epäilyttävine yksittäispakattuine kastikkeineen, ylihintaista anno

      • Ed Freeman
        15/04/15


        Ed Freeman via this isn't happiness

      • 09/04
        09/04/15
        Juhlapyhillä pätkitty arkielo tarkoittaa juhlimisella pätkittyjä viikkoja. Ensimmäiset juhlat olivat sovitut, toiset spontaanit. Uusien ihmisten tapaamista, taksiajeluja, kyllätetiedätte. Hauskin tapaaminen oli paikallisessa ketjuravintolassa (juuri siinä A:lla alkavassa huonoimmassa) kun muutaman p

      • 04/04
        04/04/15


        Hyvä ystäväni alkoi taksikuskiksi. Otin selfien kesken kiihdytyksen.

    • maaliskuu
      • 30/03
        30/03/15

        You will be fortunate in the opportunities presented to you.
        Huomasin vasta myöhemmin, että kuvaan tuli paljon muutakin katkennutta tekstiä kuin lauantaisen kiinalaisen ruoan onnenkeksin paperi. Sopii hyvin tämän päivän kirjoitusfiiliksiin. Kaikki tulee pätkissä, vielä hetki sitten pääss

      • Peliä
        28/03/15

      • 23/03
        23/03/15
        Muuan tähti tuikki jo, ja minä katselin sitä. Ajattelin, että tämä valkea pinta oli miljoonia vuosia ollut avoin vain tähtien katseille. Tahraton liina, levitettynä suoraan taivaan alle. Ja sydämeni alkoi sykkiä kiivaammin, aivan kuin suurta keksintöä tehdessä, kun huomasin tällä valkoisella pinnall

      • 21/03
        21/03/15
        On erilaisia viikkoja. Toisina tekeminen on helppoa ja palkitsevaa, toisina katsot joka päivä kahdeksan tuntia Netflixiä ja vaatteissasi on selvästi näkyviä tahroja. I want girls on bread! Joey sanoo. Osittainen auringonpimennys teki varjoista harsoreunaisia. Nukun kuin lapsi 10-12 tunnin yöunia. Tu

      • 17/03
        17/03/15
        Jos olette lukenut blogiani yhtään kauemmin saatatte ehkä muistaa kuinka olen joskus intoillut/horissut kävelyn meditatiivisuudesta ja muista hyödyistä. Kun vielä olin päivätöissä, kävelin toimistolle ja takaisin käytännössä joka päivä. Joskus harvoin menin bussilla puolet menomatkasta. Käveltyä tul

      • 09/03
        09/03/15
        Ensimmäinen kevätkuukausi on taas täällä. Kävelyreitit vapautuvat jäästä. Olen paljon rauhallisempi ja onnellisempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Olen vasta myöhemmin käsittänyt olleeni aika kireällä sen elämänrytmin kanssa. Silloin oli usein vaikeaa elää hetkessä. Nyt en ahdistu viettäessäni yksi

      • Todd Hido
        07/03/15


        Todd Hido via this isn't happiness

    • maaliskuu
      • Kirjoja part V
        27/02/15
        Re: 24/02, mitä olen sitten lukenut tämän vuoden puolella?

        Kesken ovat tällä hetkellä marraskuusta asti työn alla ollut – ja uskokaa pois se on työtä – Thomas Pynchonin Bleeding Edge, ja kirpparilöydöt Zadie Smithin Risteymiä (jonka luin englanniksi pari vuotta sitten) ja Stephen Kingin T

      • 25/02
        25/02/15
        Jos kaikki mikä näyttää rakkaudelta olisi sitä todellisuudessa, hyvä luoja, tämä olisi erilainen ja parempi maailma, ja jopa synkimpiä painajaisia seuraisivat sietämättömän onnelliset päivät.
        Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää, s. 125, Like 2002. Aiemmin.
        Olemuksemme hienoimmat ominai

      • 24/02
        24/02/15
        On kulunut pari viikkoa niin, että en ole aloittanut ja lopettanut yhtään kirjaa. Ja jos en lue kuin pätkissä jotain, on myös pitkäjänteinen kirjoittaminen vaikeampaa. Viimeksi taisin lukea kokonaan Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Kirja sijoittuu Kuusamoon, mistä myös minun isänpuoleinen sukuni

      • 14/02
        14/02/15


        Out-takes from the Life of a Happy Man, Jonas Mekas, 2012, 16mm & digital video via this isn't happiness

      • 10/02
        10/02/15
        Blogi täytti eilen seitsemän vuotta. Mene kouluun, blogi. Leikkaa hiuksesi ja mene oikeisiin töihin, lapseni.

        "Eriytätkö nää itses niinkö tuosta blogista", mietti ääneen (okei, mailitse) eräs uusi tuttavuus viime viikolla. Että onko kertojaminäni erilainen kuin minä, minäminä.

      • 06/02
        06/02/15

      • 03/02
        03/02/15
        Tammikuun alussa pelkäsin sen kuluvan hitaasti. Nyt ollaan jo monta päivää helmikuun puolella, ja edellinen kuukausi on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Rytmi tuntuu olevan suunnilleen seuraava: visusti kotona torstai-perjantai -akselille saakka (lukemista, kirjoittamista, vähän freelancetöitä

    • tammikuu
      • 26/01
        26/01/15




        Hyville tarinoille olivat ne sitten tosia tai keksittyjä ja hyville ihmisille, joiden kanssa niitä voi jakaa.

      • Adalberto Ortiz
        20/01/15


        Adalberto Ortiz via this isn't happiness

      • Dan McCarthy
        18/01/15


        Olen rakastunut Dan McCarthyn yöaiheisiin silkkipainotöihin.

      • Uusi työpöytä
        16/01/15
        Olen jo kuukausien ajan etsinyt netistä oikeaa kirjoituspöytää, ja tällä viikolla viimein löysin sen. Edellinen pöytäni oli liian pieni, kiikkerä ja sen tasot olivat metallia ja lasia. Työnurkkaukseni oli makuuhuoneessa, nykyinen olohuoneessa. Tämä uusi (parikymmentä vuotta vanha) pöytä on 160 cm le

      • 12/01
        12/01/15


        Neon Neighborhoods, Fuke, Leveled Magazine via this isn't happiness

      • 08/01
        08/01/15
        En tee uudenvuodenlupauksia, mutta olen ajatellut itsekseni muutamaa asiaa, jotka aion pitää tänä vuonna mielessäni useamminkin. Ensimmäinen niistä liittyy kirjaan: aion saada käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi tämän vuoden aikana. (Aikataulu on tarkoituksella melko löysä, työn alla – ta

      • 04/01
        04/01/15
        Olen huomannut itsessäni uusia piirteitä tai oppinut tunnistamaan vanhoja käyttäytymismalleja. Aiemmin, kun vielä kävin päivätöissä, olen tehnyt pakolliset normaalit arkiset asiat jotenkin mahdollisimman nopeasti ja samalla todella rauhattomasti, johtuen käytettävissä olevan vapaa-ajan rajallisuudes

      • 03/01
        03/01/15
        Aiemmin tällä viikolla heitin jääkaapista roskiin kaiken joulun jäljiltä jääneen ruoan. Silti jouduin käymään ruokakaupassa vasta tänään. Edelleen löydän sesonginmukaisia puoliksisyötyjä (tai -juotuja) tuotteita jääkaapin hyllyjen nurkista. Tai sitten lomien aikana käyneiden vierailijoiden – matkust

  • 2014
    • joulukuu
      • 24/12
        24/12/14
        Aikaisin aattoaamuna vien kynttilän parvekkeelle. On talven kylmin aamu, 20 astetta pakkasta. Katson elokuvan The Apartment (1960), hankin päivän ensimmäisen ähkyn, nautin kuumia ja terästettyjä sesonginmukaisia virvokkeita. Vaikka jääkaappi on silmämääräisesti täynnä – ruokaa todellakin riittää var

      • Ruotomieli – Joulukuun tyttö
        23/12/14
        Kolmatta vuotta putkeen, Ruotomieli on julkaissut joululaulun/-musavideon. Aiemmat: 2013, 2012.



      • 19/12
        19/12/14
        Tämä ei ole ollut minun viikkoni. Kuten viime viikolla, uni- tai vuorokausirytmini on edelleen jokseenkin sekaisin. Kesän lapsi kun olen (villistä luonteesta puhumattakaan.. hah.) Viikonlopun juhlimiset vanhan ystävän – ylä-asteaikaisen parhaan ystävän – kanssa yhdistettynä liian vähiin uniin veivät

      • Ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta
        11/12/14
        Pitkä pimeä vuodenaika, hitautta ja hiljaisuutta. Nukun muutaman tunnin, herään keskellä yötä, luen neljä tuntia, pyörin sängyssä ja nukahdan uudelleen vasta kun aamu on jo pitkällä. Teen (Twiningsin Green Tea & Lemon) täytyy olla juuri oikean vahvuista, muuten se ei joko maistu miltään tai jätt

      • 03/12
        03/12/14


        Georges Lepape, Vogue -lehden kansi, tammikuu 1919.
        Lähde: Vogue.com: Photos: Winter in Vogue

      • Arkistosta: Värivalot part II
        02/12/14
        Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013










        Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candleli

    • marraskuu
      • Louise and others
        29/11/14
        Tänään, juuri äsken, sain hämmentävän ja pelottavan ja uuden ajatuksen biisistä jota olen kuunnellut noin tuhat kertaa. Tekstistä jota olen lukenut ja laulanut ja ajatellut satoja kertoja. Kuuntelin siis Bob Dylania – tai Dylan soi toisessa huoneessa ja tein jotain muuta jossain muualla – laulamassa

      • 27/11
        27/11/14
        Pitkästä aikaa kunnon vanhanaikainen linkkidumppi, eli muita seuraamiani blogeja, joista pidän syystä tai toisesta, laidasta laitaan:

        Joe Belknap Wall: nowherejoe.com
        Mari Ahokoivu: J'ai le réveil difficile
        Tarja Kontturi: Akateemisen ja populaarin välimaastossa
        Emmi

      • 25/11
        25/11/14
        Ira sez: "Kun oli pieni yhden ystäväni vanhemmat veivät minut ja sen ystäväni katsomaan Leijonakuningasta. Piristääkseni minua koska isäni oli kuollut muutama kuukausi sitten."

        Jos olette nähneet ks. leffan niin tiedätte että se ei ehkä ollut maailman paras idea. Ira ei välitä s

      • 20/11
        20/11/14


        Ain't that the thruth. Game of Thrones S01E02

      • 17/11
        17/11/14


        Kuvattu parvekkeeltani pari viikkoa sitten.

      • Alitajunta
        15/11/14
        On aina jännä huomata kuinka alitajunta työstää nukkuessa vastauksia valveilla mietittyihin kysymyksiin. On perjantain ja lauantain välinen yö, heräsin kello 2.15 unesta, jossa sain idean yhteen kirjan maailmaa vaivanneeseen asiaan, eli siihen mitä kertojani tekee työkseen. Valo lukulamppuun, lattia

      • Cabin fever
        14/11/14
        Nyt työelämästä irtautuneena olen huomannut että voin olla yksin kotona käymättä lähikauppaa kauempana maksimissaan kolme tai neljä päivää. Sen jälkeen on pakko nähdä ihmisiä, istua vaikka yksin kahvilassa kirjan kanssa, mitä tahansa. Mökkihöperyyden iskiessä päässä alkaa pyöriä kaikkia outoja ajatu

      • 13/11
        13/11/14


        Viime viikonloppuna oli Oulun III Sarjakuvafestivaali, ja festarin tämän vuotisen sarjakuvakilpailun voitti ystäväni Lauri Mäkimurto (aiemmin: 1, 2, 3) kaamosaiheisella parikymmentäsivuisella novellisarjakuvalla (jota en kerennyt koko viikonlopun aikana lukea sillä sankari kadotti oman t

      • 06/11
        06/11/14
        Olen ollut allapäin, enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään. Se johtuu Siitä Yhdestä Jutusta, joka on nyt lopullisesti ohi, luulen. Ehkä sain uuden ystävän, on vielä liian aikaista arvioida sitäkään. Olen pettynyt itseeni. Mikä hieno fiilis. Eilen kävin ensimmäistä kertaa viikkoon ihmisten ilmoill

      • 04/11
        04/11/14
        Time and again, I am humbled by the beautiful vulnerability and resilience of human beings trying to stay on the bendable side of that all-too-human fragility. Everyone, it seems, fights a personal battle every day, one that, hopefully, leads to a greater well of compassion, empathy, and enlightenme

      • 01/11
        01/11/14


        Orange Is The New Black S02E05.

    • lokakuu
      • 31/10
        31/10/14


        Rakkaiden ystävieni tytär Halloweentunnelmissa. Matleenan Instagram.

      • Series of moments
        30/10/14


        The Office S02E08.

      • 28/10
        28/10/14

      • Tähtitaivas
        28/10/14
        Myöhään eilen illalla makasin puistonpenkillä keskellä pimeää hautausmaata ja katselin tähtitaivasta kiikareiden ja puolikkaan punaviinipullon kanssa. W:n muotoinen Kassiopeia, Plejadit eli Seulasten tähtiryhmä, oranssi Aldebaran, sitten välkkyvä punainen jättiläinen Betelgeuze osittain puiden takan

      • 26/10
        26/10/14
        Kun olet mennyt, en kaipaa sinua heti. Voi olla, että ajattelen sinua, mutta muistijälki sinusta ja lämmöstäsi on vielä niin tuore, että siihen ei liity kaipuuta. Kaipuu tulee vasta päiviä, viikkoja, kuukausia myöhemmin, kun löydän siivotessa jonkun merkin siitä, että olit täällä. Mietin miten tulin

      • 24/10
        24/10/14
        Herään puoli kymmeneltä. Yöllä tuuli kolisutti parvekelaseja, ja nyt kun avaan makuuhuoneen ikkunoiden sälekaihtimet, se puhaltaa lunta ympäri valkoista pihaa ja mustia kattoja. Eilen mietin kuinka hienoa kaikesta huolimatta tulee olemaan kun voin viettää tulevan talven päivät kotona, seurata päivie

      • 23/10
        23/10/14
        On aika harvinaista, Anna aloitti, olla huomaavainen, keskittää kaikki huomionsa toiseen ihmiseen. Niin, tuskinpa sellaista tosiaankaan tapahtuu usein... Tarvitaan todennäköisesti melkoista tajua ja asiaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä joku toinen pohjimmiltaan tarvitsee ja kaipaa. Eih

      • Arkistosta: "Voisin lopettaa työni ja ostaa banjon ja asiat olisivat todella hyvin tunnin tai pari.."
        22/10/14
        Kirjoitettu alun perin 19. lokakuuta 2011. (Samaistun, viime viikolla tilanne oli suunnilleen tuo.)
        Ratsastaakseni edellisen postin aalloilla, tässä pätkä kyseisestä leffasta. Täytyy tunnustaa, olen rakennellut yllättävän monimutkaisia fantasioita juuri tämän skenaarion (lopetat työsi, linnoitt

      • Työnjälkeinen elämä
        21/10/14
        Puolitoista viikkoa sitten oli viimeinen työpäiväni. Koko se päivä meni epätodellisessa tilassa, joka jatkuu jollain tavalla vieläkin. Täysin uusi fiilis, mutta niin on tilannekin. Käytännössä joka päivä viime viikolla ja sitä edeltävänä viikonloppuna vietin aikaa vanhojen hyvien ystävieni kanssa. J

      • Arkistosta: Omistettu sunnuntaifiiliksille
        05/10/14
        Kirjoitettu alun perin 15. toukokuuta 2011
        You can be at certain parties and not really be there. You can hear how certain parties have their own implied ends embedded in the choreography of the party itself. One of the saddest times Joelle van Dyne ever feels anywhere is that invisible pivot w

      • 04/10
        04/10/14


        Hyvä ystäväni ja vaimonsa aavekaupungissa: Berlin, Nevada.

    • syyskuu
      • 25/09
        25/09/14
        Pari viikonloppua sitten olin erään vanhan ystäväni häissä Helsingissä. Nousin halpayhtiön kaksikerroksiseen bussiin syksyisessä Oulussa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Bussimatkan muutama ensimmäinen tunti meni erään freelancetoimittajan kanssa jutellen ja valkoviiniä juoden. Olin perillä au

      • 23/09
        23/09/14
        Olen toivonut etten joutuisi kävelemään töihin märässä lumisateessa ja loskassa (aiemmin) tälle syksylle. Vielä eilen intoilin fb:ssä kun eri tahojen pitkät ennusteet vaikuttivat siltä, että räntää, loskaa, lunta tai jäätä ei ehtisi tulla ennen ensi kuun kymmenennettä päivää kun työni loppuvat. Nyt

      • 18/09
        18/09/14


        everything1s via molly23
        Big Brother is Bashful

      • 17/09
        17/09/14
        Ira ja G.R. miettivät rakkautta ja onnellisuutta. Jatkoa tälle.
        "Ajatteletko koskaan oletko tyytyväisempi elämääsi nykyään, tarkoitan tyytyväisempi kuin aiemmin? Eli onko elämäsi parempi nykyään kuin joskus aiemmin?", kysyn Iralta. Ajan päämäärättömästi eteenpäin.

        Ira avaa

      • 08/09
        08/09/14
        Olen ollut kipeänä viikon. Samassa syysflunssassa, kuumeessa, kurkkukivussa ja yskässä missä osa ystävistänikin, muutamat heistä jo pitkälle toista viikkoa. Joten en ole tehnyt juuri mitään muuta kuin tuijottanut Netflixiä peiton alta, lukenut blogeja ja sitä edelleen kesken olevaa Alice Munroa. Vii

    • elokuu
      • 27/08
        27/08/14
        Open up the heart of a grown-up and you find the heavier scars; the knots of failures taken in instead of being laughed off, the loves that never happened and the ones that did, but ended badly, and the ones that just hung there, suspended, life on pause, just leading us to dream in ways that can on

      • 26/08
        26/08/14
        Olen palannut arkirutiineihin: en kulje lähikauppaa kauemmaksi, olen yksin kotona, laitan aikaisin nukkumaan. Olen lukenut Hemingwayn Across the River and into the Treesiä ja Alice Munron novellikokoelmaa Lying Under the Apple Tree. Tuuletin seisoo sängyn vieressä käyttämättömänä, se pitäisi varasto

      • Robin Williams
        14/08/14


        Robin Williams on kuollut. Ensimmäisen kerran olin laivaristeilyllä luultavasti vuonna 1992, menimme Wasa Queenillä (Wasa Kingin, myöhemmin Estonian, sisaralus) Vaasasta Sundsvalliin ja takaisin. Laivan elokuvateatterissa kävin katsomassa elokuvan Hook – Kapteeni Koukku, jossa Williams n

      • Lisää Nixonia part VI
        04/08/14


        The New Yorker: Nixon’s Nightmare—and Ours—Forty Years Ago.
        Lisää Nixonia: 1,2,3,4,5, 6 & 7.

    • heinäkuu
      • 28/07
        28/07/14


        Kesä. Olen käynyt savusaunassa ja syönyt maailman parhaita muikkuja. Olen nukkunut teltassa. Olen istunut ja hikoillut kuumassa autossa. Olen pelannut krokettia puistossa ja maannut selälläni nurmikossa seuraten lepakoita. Olen nähnyt rotan, riikinkukon, siilin, pieniä kaloja, poroja, jo

      • 08/07
        08/07/14
        Ehkä se johtuu valosta tai kuumuudesta tai loman odotuksesta, mutta oli jännä huomata blogin arkistoa selatessa kuinka joka vuosi tähän aikaan koen samaa energiattomuutta ja alakuloa (2010, 2011, 2013, 2014). Ehkä olen vain loman tarpeessa.

      • 02/07
        02/07/14


        Seducing Ingrid Bergmanin ensimmäinen sivu, lisää Amazonista. Kertojana dramatisoitu Robert Capa matkalla alas lentokoneesta Saksan yllä vuonna 1945, sen jälkeen kun liittoutuneet olivat vapauttaneet Ranskan. Capa oli mukana kuvaajana Normandian maihinnousussa. Pidän erityisesti toisesta

    • kesäkuu
      • Arkistosta: Pelko
        26/06/14
        Kirjoitettu alun perin 14. marraskuuta 2011

      • 19/06
        19/06/14
        On juhannusaattoa edeltävä ilta. Pari viikkoa sitten irtisanoin itseni. Lokakuun ensimmäisen viikon jälkeen aion keskittyä pelkästään kirjani kirjoittamiseen. Lokakuussa olen ollut samassa työpaikassa viisi ja puoli vuotta. Vaikka työssäni tai työpaikassani ei sinänsä ole mitään suurempaa vikaa, on

      • Sääret ovat kellon kieli –
        13/06/14

        Hame on malliltaan
        – sanoisimmeko –
        kellon muotoinen
        Sääret ovat kellon kieli –
        Koko viime viikon tämä runonpätkä pyöri mielessäni, mutta en millään muistanut mistä kirjasta se oli. Lauantaina aamupäivällä hyvä ystäväni oli lähdössä luotani, ja annoin hänelle juna-/lomaluke

    • toukokuu
      • Lisää Nixonia part V
        27/05/14


        historicaltimes
        Richard Nixon in the subway. USSR, Moscow. June 1959.
        Tricky Dick looking good toisella varapresidenttikaudellaan Moskovassa vuosi ennen presidentinvaaleja, joissa hän hävisi John F. Kennedylle. Lisää Nixonia: 1,2,3,4,5 & 6.

      • 26/05
        26/05/14


        Sunnuntaina iltapäivällä kävelen kotiin. Kaupunkiluonto vihertää. Tuntuu kuin olisin ollut matkalla pidempään kuin reilun vuorokauden. Eilen kävin divarikierroksella, tapaamassa lähisukulaisiani, bussiaseman baarissa syömässä kahden euron kahden nakin hot dogin (sis. sinappi ja ketsuppi)

      • 08/05
        08/05/14
        Olen tässä. Muutamat viime viikot ovat olleet hyvällä tavalla rikkonaisia. Se Yksi Juttu ei enää aiheuta rauhattomuutta samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten, vaan siitä on muodostunut yhtäkkiä Jotain Uutta, ja kuten kaikki uudet ja hienot asiat (kuten nopeasti lähestyvä kesä ja yhtä nopeasti rea

    • huhtikuu
      • Arkistosta: "Mä olen saatana kuvernöörin poika"
        17/04/14
        Kirjoitettu alun perin 13. joulukuuta 2009
        Mä kyllästyin vähän ajan päästä istumaan lavuaarin reunalla ja mä hyppäsin alas ja aloin huvin vuoksi steppaa. Mä kulutin aikaa vaan. Mä en osaa steppaa kunnolla tai mitään, mut kylpyhuoneessa oli kivilattia ja sellasella on hyvä steppaa. Mä rupesin ma

      • 13/04
        13/04/14
        Jo muutaman päivän olen joutunut harhauttamaan mieltäni, joka pyörii miltei jatkuvasti Yhden Jutun ympärillä. Eilen pidin How I Met Your Mother -maratonin, join valkoviinispritzereitä ja illalla nauhoitin tyhmiä soittovideoita puhelimeni huonolaatuisella kameralla ja jaoin niitä fb:ssä. Tänään olen

      • David Foster Wallacea suomeksi part II
        11/04/14
        Nopea note to self: David Foster Wallacen novellikokoelma Brief Interviews with Hideous Men on julkaistu suomeksi nimellä Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja. Tommi Melenderin blogikirjoitus "DFW tutuksi lyhytproosalla". Hesarin kritiikki. Lisää juttua Wallacesta DFW-tagin alla.

    • maaliskuu
      • 31/03
        31/03/14
        Koska muutama ihminen on viime aikoina ilmaissut yllätyksensä huomattuaan, että tämän blogin kirjoituksia voi lukea enemmän tai vähemmän löysiin aihealueisiin jaettuna, ja että esimerkiksi polaroidit ja niihin liittyvät kirjoitukset löytyvät omasta kategoriastaan, nopea kertaus lienee paikallaan: ka

      • 21/03
        21/03/14


        historicaltimes via beatonna
        An Royal Air Force pilot getting a haircut during a break between missions, Britain, 1942.
        Kirja näyttää Sinuhe egyptiläiseltä, vai mitä? Valitettavasti Sinuhe julkaistiin vasta 1945 (ja englanniksi 1949).

      • 20/03
        20/03/14
        Elefanttinainen toi fb-päivityksellään (jossa mainittiin siis tänään alkanut ITAF, International Teletext Art Festival) mieleeni Ylen Teksti-TV:n edesmenneen Nuorten palstan. Nostalgiahakuinen googletteluni huipentui siihen kun löysin melkein 400-sivuisen väitöskirjan nimeltään Yksinäisyyden kokemis

      • Espanjassa heinäkuussa 2013 part I
        19/03/14
        Viime lokakuussa mainitsin kirjoittavani pidempää pätkää viime heinäkuussa yksin tekemästäni lomamatkasta, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan niin hyvä idea (tai ainakaan niin hyvä reissu). Vaikka asiat - ja varsinkin ihmiset - joita tässä jutussa käsittelen ovat jo vanhoja juttuja, pidempi pätkä on

      • Austin Lucas - Alone In Memphis
        14/03/14


        Aikoinaan kun aloitin opiskeluni Torniossa, ensimmäisenä päivänä auditoriossa kaikkien muiden tuntemattomien ihmisten joukosta muistan erottaneeni yhden punapään. Hän oli etelästä pohjoiseen vain sen koulun takia (!) muuttanut nykyinen ystäväni R. Hän on yksi niistä muutamasta luokkakave

      • 10/03
        10/03/14
        Ei ole olemassa vain yhtä tapaa lukea hyvin, vaikka lukemiseen meillä sinänsä onkin erinomainen syy. Tietoa on meille tarjolla loputtomasti; mistä löytyy viisautta? Onnekas saattaa löytää henkilökohtaisen opettajan, joka voi olla avuksi, mutta ihminen on lopulta kuitenkin yksin ja joutuu jatkamaan i

      • 06/03
        06/03/14


        Olen ollut aivan liian innoissani siitä, että Frendien ensimmäiset kolme tuotantokautta tulivat Netflixiin. Telkkarittomana en ole joutunut seuraamaan sarjan jatkuvia uusintoja. Sarjassamme crossoverit: yllä Mad About Youn (Hulluna Sinuun) Jamie ja Fran ensimmäisen tuotantokauden jaksoss

    • maaliskuu
      • 26/02
        25/02/14
        Katson sattumalta keskellä yötä alas parvekkeelta. On helmikuun loppu, ja sisäpihan asfalttitiet ovat keskeltä kuivia. Helmikuun viimeinen viikko; pihalla kuivaa asfalttia. Voisin tottua tähän.

      • 21/02
        21/02/14


        Maalaus, jonka ostin pari viikkoa sitten ystävältäni Lauri Mäkimurrolta (aiemmin).

      • 17/02
        17/02/14
        Ja niin vain on taas käynyt, kohta on maaliskuu, ensimmäinen kevätkuukausi. Jo viikko pari sitten alkoi olla valoisaa kun kävelin töistä kotiin. Vietän talvilomapäivää lukien Paul Austerin Winter Journalia ja siirtäen tunti kerrallaan eteenpäin jo monta kertaa siirtämääni aikomusta viimeinkin skanna

      • Arkistosta: Ystävistä
        14/02/14
        Kirjoitettu alun perin 25. helmikuuta 2010


        Friends slay the Demons in your head
        (Ink, Markers, Digital Color, 11x17)
        Christy C. Road, 2006

        Joskus on vaikeaa pitkän työpäivän jälkeen arkena tavata ystäviä. Kun pääsee töistä ei halua tehdä mitään muuta kuin olonsa

      • 09/02
        09/02/14
        Niin tosiaan, blogin synttärit jne. Ei jaksa. Frasier-maratooni. Useita asioita mitä pitäisi tehdä. Ei niitäkään. Palataan asiaan ensi viikolla. Kiitos kaikesta, kuitenkin.

    • tammikuu
      • 31/01
        31/01/14
        I know everything feels very scary, but you can try to focus on this one amazing truth when you're alone and feeling overwhelmed: No one deserves to be miserable. No one in the world. Nothing you've done in your life has earned you this constant pummeling of background radiation thick with

      • 22/01
        22/01/14
        Yksi asia, jonka olen oppinut vasta aikuisiällä on se, että päätökset pitää tehdä aina uudestaan ja uudestaan. Ei ole mahdollista tehdä päätöstä ja unohtaa koko asiaa. Se pitää muistaa ja toimia sen mukaan. Yleensä jotain kohti tai poispäin jostain. Päätös on yleensä ensimmäinen askel hyvin pitkällä

      • 14/01/14
        14/01/14
        Olen naimisissa Netflixin kanssa. Olen lukenut liian monta tylsää kirjaa. Olen yrittänyt auttaa ystäviäni heidän suruissaan. Olen kävellyt liukkailla kaduilla päivittäin. Olen ostanut halvan ja vanhan sähkökitaran ja rakastunut siihen (sori Netflix). Olen laihtunut melkein kymmenen kiloa viime kesän

  • 2013
    • joulukuu
      • Ruotomieli - Joulu Merikulmassa
        24/12/13
        Viime joulun tienoilla Ruotomieli julkaisi joulukappaleen Taas on joulu ja mä pelkään. Tämän vuoden joulubiisin nimi on Joulu Merikulmassa. Merikulma on legendaarinen baari Tuirassa. Biisi ei ole 13:49 pitkä vaikka video onkin. Voilà, lyriikat videon alla:


        exältä saamani hehkuviini

      • 19/12
        19/12/13


        Aurinko kaikennäkevä viime perjantaina klo 12.50.

      • 14/12
        14/12/13


      • 11/12/13
        11/12/13
        Nämä viikot – marraskuun puolen välin tienoilta tammi- ja helmikuun vaihteeseen – ovat niin rauhallisia että myöhemmin niistä ei muista juuri mitään. Automaattiohjauksella töihin, kotiin, aikaisin nukkumaan. Pyykinpesua. Väsynyttä harhailua lähikaupassa (koska se on helpoin vaihtoehto). Melkein usko

      • 06/12
        06/12/13


        Saman verran lunta ja valoa kuin täällä. Vancouver vuonna 1977.

        via wankn.tumblr.com (random-tumblr joten saattaa sisältää alastomuutta)

    • marraskuu
      • Arkistosta: Värivalot part II
        26/11/13
        Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013










        Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candleli

      • Are You The Business
        19/11/13
        Suomessakin näköjään pari vuotta sitten vierailleen punk-runoilija John Cooper Clarken Are You The Business (youtube):
        Does Superman wear blue tights
        And keep away from kryptonite
        Do old ladies get mugged at night
        Are you the business

        Do workers want a living wage
      • Bussilla aavikon halki part IV
        16/11/13
        Desert Bus for Hope tapahtuu taas! Vuosi sitten kirjoitin:
        Desert Bus for Hope on taas täällä!
        Miltä kuulostaa tietokonepeli, jossa ajetaan bussilla Tucsonista Las Vegasiin maksimissaan seitsemääkymppiä, matka kestää kahdeksan tuntia ja peliä ei saa pauselle?

        [...]

        P

      • 09/11
        09/11/13


        "JAWS"

      • 07/11
        07/11/13


        Barcelona, huhtikuu 2012

    • lokakuu
      • 31/10
        31/10/13


        Kuvattu liikkuvasta autosta jossain Kokkolan ja Tampereen välillä viime perjantaina klo 18.26.

      • 21/10
        21/10/13
        Bileet ovat paljon pitemmällä; paikalla on enää kaksi henkeä. Video pyörii. Alex ja Boot ovat lysähtäneet sohvalle, ja heidän välillään vallitsee äänetön seksiin liittyvä väärinkäsitys. Boot on riisunut sukkahousunsa ja odottaa jostain itselleen käsittämättömästä syystä, että häntä kopeloitaisiin. (

      • 09/10
        09/10/13
        En juurikaan välitä niistä puolen litran colapulloista joiden kyljessä lukee "Share a Coke with X" (X on jonkun ihmisen suomalainen nimi tyyliin "Share a Coke with Sirkka-Liisa"), ehkä se johtuu siitä että a) don't tell me what to do, ja b) pelkään että vahingossa otan kaupa

      • 07/10
        07/10/13
        On maanantai ja lomapäivä, eli hyvin hiljainen ja hidas päivä. Nukun pitkään. Laitan astianpesukoneen päälle, pisimmälle ohjelmalle. Aurinko paistaa parvekkeelle, siellä tarkenee t-paidalla. Istun ja luen John Irvingin romaania In One Person. Luin sen Espanjassa heinäkuussa, mutta en muista itse tar

    • syyskuu
      • 14/09
        14/09/13


        Ehkä?

      • Arkistosta: Bussimatka kahdeksan vuoden takaa
        09/09/13
        Kirjoitettu 7. syyskuuta 2009
        Tämä on tositarina, joka tapahtui päivälleen kahdeksan vuotta sitten, eli vuonna 2001.

        Kahdeksantoistavuotias allekirjoittanut ja hänen hyvä ystävänsä olivat menossa Tukholmaan katsomaan Radioheadia. Asuinpaikkamme sijainnista johtuen päätimme tehdä matk

      • 05/09
        05/09/13
        Kirjasta:
        Kävin läpi vanhojen pahvilaatikoiden sisältöjä. Muuttoni tänne oli niin nopea ja kiireinen että minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa käydä läpi varastoni sisältöä, ja koska tiesin että jossain laatikoista oli muutamia asioita joita tarvitsisin vielä, annoin muuttopäivänä muuttomieh

    • elokuu
      • 23/08 polaroid
        23/08/13


        Ystäväni Rusto, kuva on jostain about kuuden-viiva-kahdeksan vuoden takaa 2002-2003.

      • 20/08
        20/08/13
        Välillä olo on täysin normaali ja jopa onnellinen, mutta sitten kaikki mennyt tulee mieleen ja minun pitää todella taistella saadakseni ajateltua jotain muuta. Osan ajatuksista/ideoista luon itse kiusatakseni itseäni. Siinä ei ole mitään järkeä. Aivoni toimivat minua vastaan, miksi. Toipuminen (mist

      • "There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others."
        06/08/13
        Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.
        Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com

        Kts. myös edellinen kirjoit

      • 02/08
        02/08/13
        ––– I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that

    • heinäkuu
      • 31/07
        31/07/13
        Kuten arvelinkin, jo muutama päivä kohtuullisen normaalia arkielämää vie mukanaan kaiken masentavan. Tänään – en tiedä miksi – hymyilin itsekseni tihkusateessa lounastauolla. It's just life, you know. Fuck the apathy. Kaikki on hyvin.

      • 27/07
        27/07/13
        Olen nyt yrittänyt kohta kaksi tuntia kirjoittaa ulos tätä huonoa oloa. Siellä se vain on, välillä kiristävänä kimppuna kurkussa asti. Luulin päässeeni yli ja eteenpäin, ja on ollut hienoa nähdä sinunkin toipuvan. En osannut odottaa tätä reaktiota, tätä fiilistä joka on nyt ollut päällä jo päiväkaus

      • Arkistosta: Ajatukset vievät part III tai kuinka opin päästämään irti huonoista muistoista
        27/07/13
        Kirjoitettu alun perin 17.2.2011. Kerään näitä ideoita tähän etusivulle myöhemmin tulevaa samoja teemoja käsittelevää kirjoitusta varten.
        Huomaan ajelehtivani vain kaikissa huonoissa hetkissä. En tiedä miksi. Silloin ajattelen, kuinka hyviä hetkiä on kuitenkin moninkertaisesti enemmän. Todella

      • Arkistosta: Kuinka totta
        27/07/13
        Kirjoitettu alun perin 14.3.2010
        TV and movies have fucked us all up, have us all expecting these Big Huge Romances and Significant Connections. Real life ain't like that - connections between people cook up slower and sweeter than anything in movies. People are amazing and fascinating and

    • kesäkuu
      • 19/06, loman alkuun aikaa 22 tuntia
        19/06/13


        Musiikki alkaa kohdasta 1:25. Viimeaikainen suosikki. Vielä hetki jäljellä viiden viikon loman alkuun.

        EDIT: levyversion youtubekommenteista, keulahahmo Justin Vernonin sanomaa: "Emma is not a person. Emma is a place that you get stuck in. Emma is a pain that you cannot

      • 13/06
        13/06/13
        Kylmän jakson ja lämpimän jakson jälkeen tulee tietysti taas kylmä jakso. Alkuviikko on mennyt pelkästään töissä ja levätessä. Energiatasot ovat alhaalla. Kaikki tuntuu jotenkin tasapaksulta: olen lukenut kirjoja jotka eivät tempaa mukaansa (Saul Bellown Yhä useamman sydän pettää, Don Delillon Putoa

      • 04/06
        04/06/13
        EDIT: en tiedä mistä keksin tuon heinäkuun 19. päivä, Futuramahan alkaa siis 19.6.



        Futuraman viimeinen tuotantokausi alkaa heinäkuun kesäkuun 19. päivä. Ohessa omakuva Zapp Branniganina. En tiedä miksi. Heinäkuun 19. päivä on perjantai, ja jos kaikki menee putkeen olen silloin

      • 01/06
        01/06/13

    • toukokuu
      • 30/05
        30/05/13


        Suunnittelin syntymäpäiväkutsun, tämä on sen etupuoli. Juhlimme muutaman viikon päästä samalla kertaa äitini 60-vuotissyntymäpäivää, hänen miehensä 65-vuotispäivää ja minun 30-vuotista taivallustani. Alkuperäinen kuva Wikipedia Commonsista.

      • 26/05
        26/05/13


        Villin Pohjolan Twin Peaks -hetki. Aiemmin: Hulluna Sinuun + Seinfeld.

      • Arkistosta: Kultahattu
        22/05/13
        Kirjoitettu alun perin 3.6.2012
        Tällä viikolla kuulin että F. Scott Fitzgeraldin klassikkoteoksesta Kultahattu on tulossa uusi, Baz Luhrmannin (Moulin Rouge!, Romeo+Juliet) ohjaama elokuva (trailer), joten kaivoin kirjan hyllystäni ja luin sen muutamana iltana. Painos on vuodelta 1974, samana v

      • 11/05
        11/05/13

      • Steven Soderbergh taiteesta
        08/05/13
        Pätkä ohjaaja Steven Soderberghin avajaispuheesta San Franciscon kansainvälisillä elokuvajuhlilla:
        --- Art is storytelling, and we need to tell stories to pass along ideas and information, and to try and make sense out of all this chaos. And sometimes when you get a really good artist and a co

      • Toukokuu?
        04/05/13
        Oh, hello. Päiväkausia on ollut aivan liian kylmää että uskoisi talven olevan takana. Minä tahansa aamuna odotan herääväni silmiähalkaisevan valkoiseen maisemaan. Valoisaa nytkin on, mutta sataa vettä ja tuulee ja lämpötila on juuri ja juuri siedettävissä yhden käden sormilla laskettavissa lukemissa

    • huhtikuu
      • Joyful Village
        26/04/13


        CC, Jaume Meneses Flickr

        Wikipedia: "La Vila Joiosa literally means Joyful Village".

        Kuulostaa hyvältä. Vietän viikon tuossa pienessä kaupungissa ensi kesänä, osana parin viikon Espanjan rannikon reissua. Kuvassa näkyvällä El Guitarra-ravintolalla on omat

      • Nevermore (Unplugged) - The Soundtrack Of Our Lives
        17/04/13

      • Arkistosta: FutureMe
        08/04/13
        Dear Future Me,

        Remember that dream from so long ago? The one that made the claim that you would die today? Go make your life worth it. Just in case. Go prove that you did live. Go wrap everything up. Go tell all of your secrets and all of your stories, because there's a chance that

    • maaliskuu
      • Lauri Mäkimurron Keittokirja
        28/03/13


        Huuda Huuda -kustantamo julkaisi viime viikonloppuna hyvän ystäväni Lauri Mäkimurron (1,2) esikoisalbumin Keittokirja. Albumin voit ostaa esim. Huuda Huudan nettikaupasta, tai hyvinvarustetuista eteläsuomalaisista kirjakaupoista (lista kustantamon sivuilla).

      • 22/03
        22/03/13
        Kirjasta:
        Unessani seison bensakatokseni katolla, ja ohjaan sitä valkoisen pilvimeren läpi vanhanaikaisella laivan ruorilla. Pilvet kulkevat kohti minua ja ohitseni, on täysin hiljaista ja minä vain seison siinä, kädet ruorilla, päälläni tummansininen kapteenin takki ja valkoinen hattu. Puhall

      • Rannekello
        17/03/13
        Jo pitkän aikaa minun on pitänyt korjauttaa vanha rannekelloni jonka sain kaksitoistavuotiaana eli vuonna 1995. En ole pitänyt rannekelloa ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta lauantaiaamuisen aktiivisuuden puuskan myötä kävin kellosepällä, joka kertoi itsekin käyttäneensä 90-luvulla samanlaista (hänen

      • 15/03
        15/03/13

      • IAML
        14/03/13
        Olen seurannut parin viikon ajan työmatkani varrella olevan helvetin korkean nosturin toimia. Nosturifirman kotisivuilla on paljon (ärsyttävän pienikokoista) kuvamateriaalia vielä eeppisemmistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi vanhan sukellusveneen nostamisesta ja kuljettamisesta, monista psykedeel

      • Kirjoja part IV
        13/03/13


        David Llewellynin Eleven, Saul Bellowin Yhä useamman sydän pettää ja Zadie Smithin Nimikirjoitusmies (EDIT 19.11.2013: kts. 20/10). Lukematta ovat myös Philip Rothin Väärin ymmärretty mies ja Don Delillon Putoava mies. Työn alla on tällä hetkellä Kurt Vonnegutin ensimmäinen, Player Piano

      • Lentoja
        08/03/13
        Ja niin on taas tullut aika miettiä kesälomasuunnitelmia. Viisi viikkoa palkallista vapaata. Alustava suunnitelma on ostaa mahdollisimman pian mahdollisimman halvat lennot Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Tällä kertaa aion matkustaa yksin. Kaupunkiloma muutamassa eri kaupungissa viime kesän (Berliini-Pr

    • maaliskuu
      • 24/02
        24/02/13


        Mikä on parasta: se että kaksi komediasarjaa tapahtuvat samassa universumissa. Eli Kramer (Seinfeld) asuu Paulin (Hulluna Sinuun) vuokrakämpässä. Dig it?

      • 20/02
        20/02/13


        The Watch That Ends The Night, Allan Wolf

      • 15/02
        15/02/13


        En tiedä miksi, mutta nauroin tälle ääneen monta minuuttia. Ehkä se johtuu näistä talvilomapäivistä, jolloin on täysin ok viettää aamupäivää rommikolan ja Villi Pohjolan viimeisen tuotantokauden parissa.

      • Ulkoasun muutos
        06/02/13
        Olen nyt parin päivän aikana päivitellyt blogin ulkoasua. Jos joku näyttää oudolta, päivitä sivu shift pohjassa (tyhjentää sivukohtaisen välimuistin). Enjoy.

      • 05/02
        05/02/13


        Omakuva kesältä 2006.

      • Kokopelli part II
        03/02/13


        Netflix on tullut tarpeeseen, viikonloppu on mennyt kipeänä (norovirus). Breaking Badin ensimmäisen kauden neljännen jakson erään kohtauksen taustalla (päähenkilön takapihan muurissa) huomasin tutun hahmon, josta kirjoitin viimeksi vuosia sitten. Tässä myös piirtämäni luonnos samasta hah

    • tammikuu
      • Toivomuspuu
        31/01/13


        Katson pitkästä aikaa Lost in Translationin, ja kohtaus jossa Charlotte (Scarlet Johansson) kävelee puutarhassa Kyotossa (kohtauksessa soi Airin Alone In Kyoto) ja sitoo oman paperinsa toivomuspuuhun tuo mieleeni erään kokemuksen yli kymmenen vuoden takaa.

        Olin 18-vuotias ja

      • Fortuna
        26/01/13


        Kuvassa fortunani, käteni, viinini ja, no, näettehän te. Fortunan pelaaminen rahasta on yllättävän viihdyttävää hommaa. Tämän kyseisen pelin löysin aikoinaan taloyhtiön roskiksesta. Keppiä ei tarvita koska tässä on hieno metallinen mekaaninen liipaisinjärjestelmä.

      • 21/01
        21/01/13
        Taas pätkä kirjasta:
        Näen Malkin ja Iran istuvan pöydässä jonkun vaalean naisen kanssa kun tulen sisään. Kävelen tiskille, tilaan punaviinipullon. Kävelen heidän pöytäänsä avattu viinipullo toisessa ja lasi toisessa kädessä. He istuvat siinä kahdestaan, nainen on kadonnut.

        "Mih

      • 19/01
        19/01/13
        En puhunut arkipäivinä kenenkään kanssa. Sekään ei tietenkään tee hyvää mielenterveydelle. Eilen kävin ihmisten luona, kutsuttuna, kommentoin televisio-ohjelmia, puhuin pitkästä aikaa, vietin laatuaikaa kahden kissan kanssa.

        Tänään parvekelasit olivat jäätyneet ulkopuolelta niin että nii

      • Vanhat tavat
        17/01/13
        Järkyttävää kuinka vaikeaa on päästä irti vanhoista tavoista. Kesken työpäivän vilkuilen puhelintani jos hän olisi soittanut tai viestinyt, mikä on tuplasti outoa sen takia että en pitänyt siitä että hän soitti minulle työpäivän aikana. Istun kahvilassa ystäväni kanssa, tarkkailen kelloa vaikka mihi

      • Värivalot part II
        14/01/13










        Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candlelight. Neon, incandescent lights that banish the d

      • 13/01
        13/01/13


        Luulen että teen tästä blogista pelkästään Villi Pohjola -kuvablogin.

      • 09/01
        09/01/13

  • 2012
    • joulukuu
      • 29/12
        29/12/12

      • 24/12
        24/12/12

      • Ruotomieli - Taas on joulu ja mä pelkään
        23/12/12
        Paikallista hienoa joulunostalgiaa tai jotain yhdeltä parhaimmalta suomalaiselta rock-bändiltä ikinä:
        voi pieni liekki tehdä pimeästä kaunista
        käyn rautatienkatua tyhjää lumista
        tunnen joulurauhan julistautuvan mun veressä
        kun lepään hetken tässä Intiön kynttilämeressä

      • Arkistosta: Ajatukset vievät part II
        18/12/12
        Kirjoitettu kaksi vuotta sitten.
        Ai nyt on jouluviikko? No helvetti. Siitä lisää vielä ennen joulua. Vietän viimeistä kesälomapäivääni (en tehden toisia töitä kuten pitäisi vaan) etsien erästä osuvaa tekstiä, joka käsitteli sitä, kuinka oman pään sisällä seikkailun aiheuttamat ongelmat voivat j

    • marraskuu
      • Yksikätinen mies
        28/11/12
        Twin Peaks taitaa olla taas tv:ssä? Jos saatte jostakin käsiinne muistaakseni tämän vuosituhannen alkuvuosina julkaistun wrapped-in-plastic Artisan "Special Edition" boksin, etsikää sen sisällöstä jännä dokkarinomainen haastattelukokoelma Postcards from The Cast (voin myös muistaa nimen vä

      • Sita Sings the Blues
        21/11/12
        Heinäkuun puolen välin tienoilla olin Prahassa. Oli kesäloma ja olin juuri viettänyt viikon Berliinissä, ja jo muutaman päivän ajan olimme yhdessä N:n ja ystäväni A:n kanssa asuttaneet kolmen hengen huonetta Botel Vodnik -nimisessä hotellilaivassa, joka oli ankkuroitu Vltava-joen länsirannalle noin

      • Bussilla aavikon halki part III
        17/11/12
        Desert Bus for Hope on taas täällä!
        Miltä kuulostaa tietokonepeli, jossa ajetaan bussilla Tucsonista Las Vegasiin maksimissaan seitsemääkymppiä, matka kestää kahdeksan tuntia ja peliä ei saa pauselle?

        [...]

        Peli on Desert Bus, vuonna 1995 julkaisematta jääneen Penn &

      • 14/11
        14/11/12
        Taas pätkä (luonnos, whatever) kirjasta, ehkä kronologista jatkoa sille edelliselle pätkälle? (Tein aiemmin postatuista pätkistä myös vähän helppolukuisempia, joten nyt on juuri täydellinen aika hypätä mukaan G.R.:n, Iran ja Malkin seikkailuihin.)
        "--seisoin siinä ja katsoin alaspäin, kylp

      • Vain elämää
        09/11/12
        Dissasin tätäkin ennen kuin tiesin koko formaattia (which is fucking stupid), ja vielä sen jälkeenkin kun olin katsonut pätkän tai kaksi. (Which is pretty fucking dumb.)

        Mutta jopa minunkin ääliömäinen kyynisyyteni näköjään saa rajansa vastaan, ainakin parin punaviinilasillisen jälkeen.

      • Lucasfilm -> Disney
        01/11/12
        Disney osti Lucasfilmin neljällä miljardilla dollarilla George Lucasilta, mikä tarkoittaa sitä että Leiasta tuli Disney-prinsessa!

        Kauppa sisältää myös Lucasfilmin tytäryhtiöt, ja mielestäni Star Wars -saagan jatkumista mielenkiintoisempi asia on se, että Disney omistaa nyt oikeudet Grim

    • lokakuu
      • Frankenstorm, hurrikaani Sandy livenä
        30/10/12
        EDIT6: Ilmakuva Breezy Pointista, Queensista, missä tulipalo tuhosi lähemmäs sata taloa.

        EDIT5: Videoita + kuvia @ nickyskye.blogspot.com

        EDIT4: Osa nettikameroista on alhaalla, mutta tämä Virginia Beachin kamera on tällä hetkellä (ti klo 9:26) toiminnassa.

        EDIT3: Li

      • WOOO POLAROIDS
        29/10/12
        Blogiin postatut polaroidit ja asiaan liittyvät kirjoitukset löytyvät nyt yhden tägin alta. Lisää vanhempia polaroideja löytyy täältä.

      • Gabriel García Márquez inspiraatiosta
        14/10/12
        Gabriel García Márquez puhuu inspiraatiosta (Ihmisen ääni - Keskusteluja Plinio Apuleyo Mendozan kanssa, WSOY 1983):
        Se on romantikkojen halveksima sana. Minä en käsitä sitä armontilaksi tai jumalaiseksi henkäykseksi, vaan sinnikkyyden ja ehdottomuuden voimalla tapahtuvaksi sovinnonteoksi teema

      • David Foster Wallacea suomeksi
        10/10/12
        Tommi Melenderin Antiaikalainen-blogista bongasin pari viikkoa sitten jo kesällä tulleen uutisen: David Foster Wallacelta julkaistaan syksyllä suomeksi esseekokoelma nimeltään Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Nyt se on julkaistu. Hesarin arvostelu. Kustannusosakeyhtiö Siltalan sivut. Lisää juttua Wal

      • 06/10
        06/10/12

      • Kritiikkiä
        04/10/12


        Olen itsekin saanut samaa palautetta kuin Woody Allen elokuvassa Hollywood Ending.

      • 02/10
        02/10/12


    • syyskuu
      • ANXIETY
        19/09/12
        The New York Timesin nettisivuilla on hyvä sarja ahdistuksesta:
        We worry. Nearly one in five Americans suffer from anxiety. For many, it is not a disorder, but a part of the human condition. This series explores how we navigate the worried mind, through essay, art and memoir.
        Tuttujen kirj

      • Musiikkia part II
        12/09/12

        David Byrne & St. Vincent - Love This Giant


        Dot Allison - Exaltation Of Larks


        Raphael Saadiq - Stone Rollin'


        Danger Mouse - Rome

        Part I

      • 11/09
        11/09/12


        Parc de la Ciutadella, Barcelona, huhtikuu 2012

      • Kill your darlings
        06/09/12

      • 04/09
        04/09/12
        Olen näköjään ollut aika hiljaa kirjaprojektistani (kaikesta muusta puhumattakaan?): edellinen posti siitä on viime tammikuulta. Homma etenee kuitenkin, tämän kesän aikana olen jo uskaltanut puhuakin siitä ihmisille, mikä oli varsinkin ensimmäisellä kerralla outoa ja kummallisen palkitsevaa. On jänn

    • elokuu
      • 15/08
        15/08/12
        --- there are vastly different kinds of truth, some of which are incompatible with one another. Example: A 100 percent accurate, comprehensive list of the exact size and shape of every blade of grass in my front lawn is 'true', but it is not a truth that anyone will have any interest in. W

      • 05/08
        05/08/12


        Berliini, heinäkuu 2012.

    • heinäkuu
      • Terveiset
        30/07/12


        Hei täältä Suomesta.

        Kaikki asiat ovat täällä huonommin kuin siellä. Olen rahaton. Lomaa on jäljellä enää viikko. Jalkani on ilmeisesti murtunut. Seison kivusta huolimatta parvekkeen ovella ja katson ukkosmyrskyä. Vesi tulee räystäiden yli ja sisään parvekkeellekin vaikka las

    • kesäkuu
      • 21/06
        21/06/12


        via facebook / buzzfeed. Lisätietoa kuvan kirjakaupasta. Rauhaa ja rakkautta.

      • Tutkahavainnot
        12/06/12


        Lisää tietoa ilmiöstä Weatherzone-foorumilta.

      • 12/06
        12/06/12

      • Kultahattu
        03/06/12
        Tällä viikolla kuulin että F. Scott Fitzgeraldin klassikkoteoksesta Kultahattu on tulossa uusi, Baz Luhrmannin (Moulin Rouge!, Romeo+Juliet) ohjaama elokuva (trailer), joten kaivoin kirjan hyllystäni ja luin sen muutamana iltana. Painos on vuodelta 1974, samana vuonna ilmestyi kirjan tähän mennessä

    • toukokuu
      • Sivun suurennus
        30/05/12

        Tänään aloitin uuden vaiheen elämässäni. Tästä päivästä lähtien en enää ikinä muuta vain tekstin kokoa suurentaessani www-sivun sisältöä. Vuosia vuosia sitten www-selaimet eivät antaneet käyttäjälle vaihtoehtoa zoomata sivun koko sisältöä. Sitten kehitys kehittyi, ja kun tämä vaihtoehto tuli o

      • Arkistosta: Try to love the questions themselves
        30/05/12
        Ensimmäisen kerran kirjoitettu 19.8.2011
        ...I would like to beg you dear Sir, as well as I can, to have patience with everything unresolved in your heart and to try to love the questions themselves as if they were locked rooms or books written in a very foreign language. Don't search for t

      • 23/05
        23/05/12


      • Mitä opin Barcelonassa
        19/05/12
        - V.O. tarkoittaa ei-dubattua elokuvaa.
        - FM radiokanavia on noin ziljoona kertaa enemmän kuin Suomessa.
        - Katuja lakaisevat autot ovat sähköautoja, eli täysin äänettömiä, niiden alle ei kannata jäädä.
        - Parhaat kaupat ovat pakistanilaislähtöisten pitämiä pikkukauppoja, joista saa pa

      • I have a dream
        14/05/12
        Jos Sirkka-Liisa et al. saavat jatkaa holhoamistaan, kohta joudut tilaamaan haluamasi alkoholijuomat (max. pullo väkeviä, viiniä saisi kolme pulloa ja olutta maksimissaan 18 pulloa) poliisilaitokselta saatavilla lomakkeilla. 3-8 viikon päästä saisit kävellä tai pyöräillä paikalliseen kuplahalliin me

      • Sirkka-Liisa "Nuorison Pelastaja" Anttila
        10/05/12
        - En kannata liian kovaa sääntelyä yhteiskunnassa. Mutta olemme valitettavasti tilanteessa, että siihen on pakko mennä pelastaaksemme nuoret liian pitkään venyvältä yöelämältä. Alkoholismi on meillä todella vakava ongelma, ja siksi suojelutoimia tarvitaan, sanoo kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (

      • 08/05
        08/05/12


        (Haluaisin selata tämän kaupan kirjavalikoimaa.)

      • Danko/Manuel - Drive-By Truckers
        07/05/12


        CAPO ON 2ND FRET

        The B in the chorus is best as a single note
        - more like a walk-down

        C Em
        Let the night air cool you off.
        C Em
        Tilt your head back and try to cough.
        D

    • huhtikuu
      • Tarve, tarve!
        27/04/12


        Täydellistä. Ymmärrän kyllä, tässä esiintyvä orkesteri ei ole kuuluisa musiikillisista lahjoistaan, ja uskon että varsinkin nuorempi polvi ihmettelee että mikä vitun Lapinlahden Linnut mutta tämä kappale on sekä sanomaltaan että musiikillisesti mielestäni ihan vitun hyvä. Kiitos isä ja i

      • Uusi levy
        26/04/12


        Julkaisimme yhtyeemme ensimmäisen albumin viime lauantaina. Ylläoleva kuva näyttää piikin tunguskapress.netin kävijämäärässä kun maanantaina Radio Rock kirjoitti levystä aika ylistävän jutun nettisivuilleen:
        Yhdeksän toinen toistaan komeampaa kappaletta on päätynyt "Yes, yes,

      • 17/04
        17/04/12


        Yksi syistä miksi täällä on ollut niin hiljaista. Fiiliksiä matkalta tulossa lisää hektisen tämän viikon jälkeen.

    • maaliskuu
      • Dokumenttielokuva: The Winter of The Beard
        28/03/12

        Kuulin tästä jo pari vuotta sitten, ja nyt koko leffa on Vimeossa. The Winter of The Beard (trailer) on slice-of-life-dokkari kuudesta miehestä jotka lopettavat parranajon puoleksi vuodeksi.

      • Kertojan tehtävä
        19/03/12
        --- Kertojan tehtävä ei ole helppo, hän sanoi. Päällisin puolin vaikuttaa että hän joutuu valitsemaan tarinansa monien mahdollisten joukosta. Mutta tietenkään se ei ole niin. Pikemminkin hänen on tehtävä yhdestä monta. Kertojan on aina nähtävä paljon vaivaa varautuakseen kuulijan väitteeseen – ehkä

      • Kesken
        15/03/12
        En muista kuin muutaman kirjan viimeisen vuoden ajalta, jotka olen joutunut jättämään kesken. Ensimmäinen oli John Updiken Autokauppiaan unelmat, toinen Nick Hornbyn Poika ja nyt tänään kolmas; Jonathan Franzenin Freedom (suom. Vapaus). Hornby oli muistaakseni niin ärsyttävällä tavalla feikki ("

      • The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure part II
        14/03/12
        Hyviä uutisia, jotka olen unohtanut jakaa: Tim Kreiderin loistava thepaincomics.com päivittyy taas viikoittain!

      • The Cranberries - Roses
        14/03/12


        Olen luultavasti ainoa ihminen, ketä tämä kiinnostaa, mutta The Cranberriesiltä tuli uusi levy yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.

      • 03/03
        03/03/12
        Teen mahtavaa voileipää, jonka (aika nolosta) sisällöstä ei sen enempää kuin että siihen tulee Heinz-ketsuppia. Joten koska tämä ketsuppipullo on melkein tyhjä (pohjalla on pari senttiä ihanaa Heinz-hyvyyttä), pitää sitä ravistaa ylösalaisin muutaman kerran ennen voileivän kosteutusta. Mutta ongelma

    • helmikuu
      • 22/02
        22/02/12


        Heinäkuussa otan drinkkiä mm. täällä.

      • Musiikkia
        22/02/12
        Levyjä, joista olen nauttinut viime aikoina:
        Broken Social Scene - Forgiveness Rock Record
        Air - Le voyage dans la lune
        John Statz - Old Fashioned
        Gotye - Like Drawing Blood
        XTC - Skylarking
        Active Child - You Are All I See
        Morphine - Yes
        Mulatu Astatke - Mul

      • 17/02
        17/02/12
        Videota ei voi upottaa tähän, joten käykää katsomassa se täällä. Kyseessä siis Ol' Blue Eyes vetämässä yhtä maailman parhaista biiseistä.

      • 08/02
        08/02/12


        Under The Volcano ja jotain värejä ja muotoja. Lisää mainintoja polaroideista. Uudella filmillä on vaikeampi kuvata kuin vanhalla 600:lla. Mustavalkoinen on sallivampi, mutta ei sekään täydellinen. Siitä lisää myöhemmin.

    • tammikuu
      • 31/01
        31/01/12
        Ihmiset ovat menossa jonkin asian läpi; ehkä he taistelevat jonkin sisäisen kriisin kanssa, tai ehkä he vääntäytyvän arkielämän tuubin läpi odottaen jotain. On myös ihmisiä joita arjen yksitoikkoisuus voi hetkittäin painaa (kuten kaikkia joskus), mutta jotka ovat esimerkiksi tyytyväisiä työhönsä. He

      • Valta
        24/01/12
        Douglas Adamsin legendaarisessa Linnunradan Käsikirjassa (muistaakseni jossain Maailmanlopun Ravintolan loppuvaiheilla) on pätkä joka on pyörinyt mielessäni viime aikoina. Siinä puhutaan siitä, kuinka ne, jotka haluavat eniten hallita, ovat itse asiassa siihen tehtävään kaikkein sopimattomimpia. Ja

      • Under the Volcano – Malcolm Lowry part II
        23/01/12
        Malcolm Lowryn Under the Volcanon ensimmäisen luvun viimeinen lause, todella hieno:
        Over the town, in the dark tempestuous night, backwards revolved the luminous wheel.
        On se suomennettukin.

      • 17/01
        17/01/12

      • Lunta part II
        10/01/12


        part I

      • Herätys klo 13:30
        03/01/12
        Otsikosta on helppo päätellä; talviloma on täällä taas, tämä hidas ja hiljainen viikko joka asettui kohtuullisen luonnollisesti muiden juhlapyhien (jotka olivat itsekin tällä kerralla täynnä kiireettömyyttä ja melkein narkoottista pysähtyneisyyden tunnetta) jälkeen. Vietän sitä kotioloissa, keskitty

  • 2011
    • joulukuu
      • Crosseyed and Painless
        31/12/11


        Huomaa kristallikruunu. Paras video. Eli Talking Headsin Crosseyed and Painless vuodelta 1980.

      • Mahdottomuuksista
        19/12/11
        Olen miettinyt ja kohdannut monia ajatuksia, jotka tuntuvat mahdottomalta toteuttaa tai saada niihin selvyys, mutta yksi on ylitse muiden; kuljet kadulla, ja yhtäkkiä haistat jotain mikä tuo mieleesi jonkun triviaalin lapsuuden hetken tai paikan. Mutta! Et osaa sanoa mikä tämä tuoksu on, luultavasti

      • Polaroid-filmin paluu? part II
        15/12/11
        Eli. Keväällä 2008 Polaroid ilmoitti lopettavansa filmin valmistuksen. Keväällä 2009 The Impossible Project ilmoitti aloittavansa filmin valmistuksen uudestaan, ja nykyään uutta filmiä saa kymmenistä kaupoista ympäri Eurooppaa, ja tietysti myös verkkokaupasta; valikoimasta löytyy 600-sarjan kameroil

      • Liian raaka avokado
        14/12/11
        ..on tietysti RAWokado.

        Ei muuta.

      • Lunta
        12/12/11
        From my horizontal position on the bedroom floor I could use the TP's remote to do everything but actually remove and insert cartridges into the drive's dock. The room's window was now a translucent clot of snow and steam. InterLace's Spontaneous Disseminations for New New Englan

      • 07/12
        07/12/11


        Tänään lounastunnilla sain vihdoin luettua loppuun kuvassa näkyvän tiiliskiven. Fiilis: hyvä. Ja kyllä, nuo ovat sormeni, eivät läskipukuni käsineet. (Ne ovat tuolla kaapissa.) Mitä vähemmän käsistäni mitään, sitä parempi; näistä lyhyistä ja päitään kohti ohenevista patukoista, jotka ero

      • 03/12
        03/12/11

    • marraskuu
      • Vaihtokaupat
        29/11/11
        Eräs todella hyvä ystäväni on saanut jostain käsiinsä Kingin Sen (josta kaikki muistavat ainakin sen klovnin) toisen osan ensimmäisen painoksen, ja tietäen taipumukseni kirjailijan tuotantoon, hän on luvannut antaa sen minulle. Valitettavasti kirja on ilmeisesti ilman kansipapereita, sillä varsinkin

      • Street Viewn kauneus part II
        24/11/11
        Aaron Hobson tekee vähän samaa kuin aiemmin bloggaamani Jon Rafman.

      • TWIN PEAKS
        21/11/11


        Asioita, joita huomaan tällä katselukerralla: kornin musan käytön, kornit dialogit ja Norman, kuvassa. Menossa suunnilleen toisen kauden puolessa välissä. Tässä vaiheessa 50% seurueesta kärsii pelkotiloista ja unettomuudesta, ja miettii miten tätä voi olla jäljellä vielä 12 jaksoa?

      • Bussilla aavikon halki part II
        19/11/11
        Again with the Desert Bus, why not?

        EDIT: Again with the forgetting to link to the thing you're writing about?

      • Sunnuntai part III
        15/11/11
        (Tämän piti olla nimeltään vain Sunnuntai, mutta niitä on näköjään jo kaksi. Oh well.)

        Kävin kirjakaupassa (Akateeminen, siellä on hyvät valikoimat halpoja englanninkielisiä pokkareita) vuoden idioottimaisimpana päivänä, lauantaina ennen isänpäivää, mutta kun makasin sunnuntaiaamuna sängy

      • Pelko
        14/11/11

      • 11/11
        11/11/11
        Random-ajatuksia kirjan settingistä: kaiken taustalla ja ympärillä on sellainen valkoinen, kirkas ajaton fiilis, irroittautuminen arjesta, sumua, pitkiä täysin kiireettömiä aamupäiviä jotka päättyvät vasta hämärän tullessa. Uusia ihmisiä, pienen piirin jakamia kokemuksia, yhteenkuuluvuuden tunnetta.

      • Projekti
        10/11/11
        Ainoa huono puoli yli tuhatsivuisessa kirjassa on se, että sitä ei halua kantaa mukanaan. Tämän takia Infinite Jestin lukeminen on kestänyt. Olen tällä hetkellä varmaan melko tasan puolessa välissä, mikä on toki ihan hyvin, ottaen huomioon että kirja on pahamaineisen monimutkainen, ja sen kieli (sii

      • Arkistosta: Mitä tapahtuu kun hypotermia iskee?
        09/11/11
        Kirjoitettu alun perin 5.6.2009, tuli mieleeni aamulla pyöräillessä. Tänään taisi olla ensimmäinen pakkasaamu. Eli on aika laittaa pyörä talviteloille ja päivittää mp3-soittimen sisältö ja oppia lähtemään töihin puolta tuntia aiemmin.
        Breath rolls from you in short frosted puffs. The Jeep lies

      • 04/11
        04/11/11


        (Jos ette ole vielä huomanneet, diggaan Seinfeldiä. Syyttäkää isoveljeäni, joka tutustutti minut sarjaan 90-luvun lopulla. Espanjankieliset tekstit courtesy of Megavideo.)

      • 03/11
        03/11/11

        EDIT 2025: Tässä oli ilmeisesti joku Frasier-klippi, joka on kadonnut bittiavaruuteen?

        (Joka sunnuntain kohokohta, ja oikeastaan ainoa kerta viikossa jolloin haluan katsoa televisiota.)

    • lokakuu
      • Vielä siitä leffasta
        31/10/11


        Bill Pullman ja Bridget Fonda taas yhdessä, lauantaina telkkarista tulleessa Lake Placidissa, joka oli täydellinen leffa nautittavaksi liian suuren määrän giniä kanssa. Edellinen oli tietysti Singles, siis elokuva missä he kumpikin olivat.

      • Jos a on suurempi tai yhtäsuuri kuin 140 astetta = anna mennä täysillä
        27/10/11
        Olen jotenkin odottavalla kannalla. Ei minulla ole mitään syksyä vastaan, mutta olen huomannut odottavani kuitenkin talvea; sitä jatkuvaa pimeyttä ja kylmyyttä, se on niin rauhallista. Vielä nyt poljen pyörälläni kesän muisto mielessä, varoen vain märkiä liukkaita lehtikeskittymiä alle sadanneljänky

      • 26/10
        26/10/11

      • In-tro-vert-tiu-des-ta
        20/10/11
        (Tästä on pitänyt kirjoittaa jo kauan, ja tämä liittyy tavallaan kahden edellisen postin maailmaan.. Sysäyksen kirjoittaa tämä nyt antoi, yllätys yllätys, Metafilter.)

        Introvertti on ihminen, joka tarvitsee yksin oloa jaksaakseen harrastaa "normaalia" ihmisten välistä kanssakäym

      • "Voisin lopettaa työni ja ostaa banjon ja asiat olisivat todella hyvin tunnin tai pari.."
        19/10/11
        Ratsastaakseni edellisen postin aalloilla, tässä pätkä kyseisestä leffasta. Täytyy tunnustaa, olen rakennellut yllättävän monimutkaisia fantasioita juuri tämän skenaarion (lopetat työsi, linnoittaudut kotiisi) ympärille. Jonain päivänä..


        EDIT 2025: Youtubesta kadonnut videoklippi el

      • Paul Westerberg - Dyslexic Heart
        19/10/11


        The Replacementsin Paul Westerbergin biisi Singles-leffan soundtrackilta vuodelta 1992.

      • Matto
        18/10/11
        Äitini vanha matto, suuri ja kulunut, on ollut parvekkeellani koko kesän. Kesämatto, päävärinä tumma vihreä. Nyt kun olet minulle velkaa yhden mattojen puistelun, kerään parvekkeen lattialta pikkuroskat, vedän tuolit syrjään ja rullaan maton. Sen alla on laikukas bambumatto peittämässä maalattua bet

      • Thumbs Up
        17/10/11


        Kammottavaa, eikö niin?

      • 12/10
        12/10/11


        Philippe Lhommen installaatio, Michael Rounierin valokuva.

        via rocks and chaos.

      • Steve Jobs sydämestä ja intuitiosta
        07/10/11
        Your time is limited, so don't waste it living someone else's life. Don't be trapped by dogma - which is living with the results of other people's thinking. Don't let the noise of others' opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to f

      • Bret Easton Ellisin haastattelu Sabotage Timesissa
        05/10/11
        J: Do you ever write a book happy? Can you write a book if you’re happy?

        B: Ok, I am happy when I’m writing the book, but that’s not an all day thing, that’s two hours sometimes, three hours, where you’re transported by the work and you’re into it, and the weight of the world is gone – yo

      • Street Viewn kauneus
        05/10/11


        Kanadalaisen taiteilijan Jon Rafmanin uskomaton kokoelma hämmentäviä ja yllättävän kauniita kuvia Googlen Street Viewistä. Lue lisää projektista Rafmanin blogikirjoituksesta Art Fag Cityssä.

      • Kirjoja part III
        04/10/11
        part I, part II, part II revisited

        Lauantaina kävelin Frederikinkatua ylöspäin.

        Elmore Leonard, Glitz
        Roger Moore, My Word is My Bond
        Joe Hyams, Bogie: the Biography of Humphrey Bogart
        Siri Hustvedt, Summer Without Men
        ja mainiosta Good Fellows –liikkeestä T

      • Yhdessä
        03/10/11


        Paul Newman (R.I.P.) & Joanne Woodward.

    • syyskuu
      • Opittua
        26/09/11
        En tiedä miten, enkä edes sitä onko tämä totta, mutta ystäväni kertoi (ja osoitti empiirisesti) minulle viikonloppuna sen, että vanhan tai väljähtyneen viskin saa "elvytettyä" tipalla vettä. Aika jännää? En ole viskin ystävä, mutta silti on jotain runollista siinä, kuinka liian kauan aukai

      • Azorit, my ass
        23/09/11
        En tiedä onko koskaan hyvä idea katsoa tuttavien HD-videoita Azorien surffaus-ja-ärsyttävä-reippailu–reissuilta. Nyt tuntuu olevan tavallista huonompi hetki. Tuijotan hampaitani kiristellen nauravia kasvoja, sinistä merta, tuulta ihmisten hiuksissa, kiroan itseäni ja mietin miksi, miksi minä (tai mi

      • R.E.M, Up
        22/09/11
        Istun töissä, kello on jo yli neljä mutta en jaksa lähteä. On ollut toinen ultrakiireinen päivä peräkkäin, olen väsynyt. Ikkunaan ropisee vesisade ja olen juuri kuullut REMin lopettaneen. Mietin, miksi se vaikuttaa minuun tällä tavalla; ehkä olen liian väsyneessä tilassa ottamaan vastaan tällaisia u

      • Atlantis & Aurinko
        22/09/11


        Tämä on mahtavaa (eikä pelkästään Pink Floyd –viittauksen takia!). The Timesin etusivu toukokuulta 2009, kun nyt jo eläkkeellä oleva avaruussukkula oli huoltamassa Hubble-avaruusteleskooppia. Lisää aika uskomattomia kuvia ja infoa suoraan kuvaajalta täältä.

      • 21/09
        21/09/11
        Ja tietysti kaiken hyvän keskellä on myös huonoja päiviä, iltoja, öitä. Jätän menemättä juhliin keskellä viikkoa. Istun kotona, kirjoitan, mietin tekstin rytmiä, kuinka se tuntuu taas tärkeältä. Siitä puheen ollen, tässä yhden mestarin taidonnäyte. Vaikka eihän tämä proosaa ole, onpa vain äärettömän

      • Madeon - Pop Culture (live)
        19/09/11


        Yhdyn kommentteihin, erityisesti tähän: "I wish i could make it liquid and pump it directly to my veins." Hullua.

        Kommenteista puheen ollen, tämän blogin kommentoinnissa taitaa olla jotain häikkää. Captcha-koodit eivät muka kelpaa. Olen miettinyt Wordpressin asentami

      • The Rum Diary Trailer
        19/09/11

      • Tour De France
        14/09/11


        (Vielä siitä Tiestä: olen ehkä hieman pettynyt. Onhan kirja tapahtumiltaan melkein ainutlaatuisen ankea, ja varmaan juuri sen johdosta hahmoihin on lähes mahdoton samaistua, mutta en täysin ymmärrä kirjan kaikkialla saamaa ylistystä. Blood Meridian on selkeästi vaikuttavampi ja siinä, to

      • Tie
        12/09/11


        Tämä on pitänyt lukea jo kauan, ja nyt löysin sen viikonloppuna pidetyiltä antiikki- ja keräilymessuilta. Lukeminen on vielä kesken, joten en uskalla sanoa kirjasta vielä paljoa: ainakin tähän mennessä tunnelma on luvatun kaltainen, ahdistava, nälkäkuolema uhkaa. Kaiken tämän keskellä en

      • Department Of Eagles - In Ear Park
        08/09/11


        Kerrankin levyn kansi kuvaa hyvin sen sisältöä. Syksyyn sopivaa musiikkia. Tässä single No One Does It Like You: