24/12 
Aikaisin aattoaamuna vien kynttilän parvekkeelle. On talven kylmin aamu, 20 astetta pakkasta. Katson elokuvan The Apartment (1960), hankin päivän ensimmäisen ähkyn, nautin kuumia ja terästettyjä sesonginmukaisia virvokkeita. Vaikka jääkaappi on silmämääräisesti täynnä – ruokaa todellakin riittää varsinkin yksin joulua viettävälle – käyn aamukahdeksalta lähikaupassa ostamassa lantrinkeja ja vielä yhden taikinalevypaketin.

Sunnuntaina asuntoni toimi ystäväni ja hänen koiransa välilaskupaikkana matkalla pohjoiseen. Saunoimme, kävimme kaikki kolme taksilla yhteisten ystäviemme luona melkein viereisessä kaupunginosassa. Takaisin tullessa taksia kuljettanut rouvashenkilö kiitteli: olimme kuulemma illan ja yön ainoat hyväntuuliset asiakkaat. Joulun aika ei sovi kaikille. Minulle se – ihme kyllä – sopii, vaikka vietänkin pyhät yksin, enkä juhli perinteisin tavoin. (Tänä vuonna kyllä maalasin ja lähetinkin kymmenkunta korttia, ja vielä pitäisi tehdä muutama, joiden myöhästymiseen sain jo aiemmin luvan, mutta yleiseen koristeluun ja lahjomiseen en osallistu.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ruotomieli – Joulukuun tyttö 
Kolmatta vuotta putkeen, Ruotomieli on julkaissut joululaulun/-musavideon. Aiemmat: 2013, 2012.





kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
19/12 
Tämä ei ole ollut minun viikkoni. Kuten viime viikolla, uni- tai vuorokausirytmini on edelleen jokseenkin sekaisin. Kesän lapsi kun olen (villistä luonteesta puhumattakaan.. hah.) Viikonlopun juhlimiset vanhan ystävän – ylä-asteaikaisen parhaan ystävän – kanssa yhdistettynä liian vähiin uniin veivät voimat alkuviikosta, ja luultavasti niiden johdosta olenkin ollut flunssassa ja kuumeessa siitä lähtien. Melatoniini auttaa nukahtamiseen ja paremmin nukkumiseen jonkun verran, mutta tuo mukanaan hyvin, hyvin outoja unia, joten en käytä sitä kuin ns. pakon edessä, viimeksi eilen: nukuinkin pisimmät yhtenäiset (no jaa, yhtenäiset ja yhtenäiset) unet tälle viikolle, klo 19-24. Nyt istun tässä, keskellä yötä, juon teetä, kirjoitan. Olen stressannut liikaa joulukorteista, joita lupasin maalata ja lähettää vajaat kymmenen kappaletta, lähimmille läheisille ja ystäville. Osa niistä on tehty ja lähetetty eilen, osa valmistuu ja lähtee ykkösluokan kirjeissä matkaan tänään, eikä siis välttämättä kerkeä aatoksi perille. Oh well. Mindfulness-tyyppiset hengitysharjoitukset auttavat, myös tekeminen, minkä tahansa. Onneksi tekemistä riittää, vaikka mieluummin tekisin meditaationi pitkien kävelylenkkien muodossa. Ehkä myöhemmin tänään, jos en ole enää kuumeessa. Myös sen muistaminen, että päivä alkaa pidetä maanantaina, ja että pyhinä ja välipäivinä tulen näkemään paljon hienoja ihmisiä, aiheuttaa välillä lämpimiä läikähdyksiä kaiken pimeyden keskelle.

Blogin lukijamäärät ovat olleet kovassa kasvussa parin viime viikon aikana: kaikille uusille lukijoille tervetuloa ja rauhallista joulun aikaa!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta 
Pitkä pimeä vuodenaika, hitautta ja hiljaisuutta. Nukun muutaman tunnin, herään keskellä yötä, luen neljä tuntia, pyörin sängyssä ja nukahdan uudelleen vasta kun aamu on jo pitkällä. Teen (Twiningsin Green Tea & Lemon) täytyy olla juuri oikean vahvuista, muuten se ei joko maistu miltään tai jättää suuhun kitkerän ja kuivan jälkimaun. Punaviinin pitää olla vanhaa suosikkia kunnolla dekantoituna, rommin jääkylmää ja suosikkilasista nautittua. Oluen norjalaisen pienpanimon kymmenvolttista vanhojen hyvien ystävien seurassa. Fb-keskustelujen hyväntuulisia, lämpimiä ja miellyttävän turhanpäiväisiä.
[...] Vartalolla on tietysti merkitystä – enemmän kuin olemme valmiit myöntämään – mutta me emme rakastu vartaloihin vaan toisiimme, ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta. Jokainen meistä tietää sen, mutta heti kun menemme pintaominaisuuksia ja -vaikutelmia pitemmälle, sanat alkavat kangerrella, mureta mystiseksi sekasotkuksi ja tyhjänpäiväisen hämäriksi vertauskuviksi.

Paul Auster, Oraakkeliyö, s. 27, Tammi 2006.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Louise and others 
Tänään, juuri äsken, sain hämmentävän ja pelottavan ja uuden ajatuksen biisistä jota olen kuunnellut noin tuhat kertaa. Tekstistä jota olen lukenut ja laulanut ja ajatellut satoja kertoja. Kuuntelin siis Bob Dylania – tai Dylan soi toisessa huoneessa ja tein jotain muuta jossain muualla – laulamassa Visions of Johannaa jossa on säepari "Louise, she’s all right, she’s just near / She’s delicate and seems like the mirror" ja käsitin, että ehkä olen lähtenyt useista ihmissuhteistani siinä vaiheessa kun se toinen ihminen on oppinut tuntemaan minut niin hyvin että osaa toimia peilinä. Tai ehkä selkeämmin sanottuna olen lähtenyt ainakin jossain tapauksissa siinä vaiheessa kun olen nähnyt omat virheeni, oman itseni siitä toisesta, hänen kasvoiltaan, ilmeistään ja vartalonsa eleistä. Ja en ole pitänyt näkemästäni. Ja olen paennut.

Tuossa säeparissa on vielä se viiltävä totuus, että Louisessa ei ole mitään vikaa, hän vain on lähellä ja peili.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
20/11 


Ain't that the thruth. Game of Thrones S01E02

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
17/11 


Kuvattu parvekkeeltani pari viikkoa sitten.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Cabin fever 
Nyt työelämästä irtautuneena olen huomannut että voin olla yksin kotona käymättä lähikauppaa kauempana maksimissaan kolme tai neljä päivää. Sen jälkeen on pakko nähdä ihmisiä, istua vaikka yksin kahvilassa kirjan kanssa, mitä tahansa. Mökkihöperyyden iskiessä päässä alkaa pyöriä kaikkia outoja ajatuksia kuten tänään, kun kokkasin ja huuhtelin tomaattipyrepurkkeja: huomasin miettiväni aivan tosissani olenkohan käyttänyt liikaa vettä pestessäni säilyketölkkejä asuessani avoliitossa vuonna 2009. What the hell, brain.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  4 5 6 7 8 9 10 11 12 13  ►|